Metsäteollisuus

Junnikkala valmistautuu kasvuun: Jussi Joensuu nimitetty metsäjohtajaksi

Jussi Joensuu

Metsänhoitaja Jussi Joensuu on nimitetty Junnikkala Oy:n metsäjohtajaksi 1.9.2022 alkaen. Metsäjohtajan vastuualueina ovat metsä- ja sivutuoteliiketoiminnan johtaminen, puun oston ohjaaminen sekä henkilöstö- ja kehittämistoiminnot. Jussi Joensuun nimitys metsäjohtajaksi vahvistaa Junnikkalan metsäjohtamista ja raaka-ainehankinnan organisaatiota. Ouluun rakennettavan sahan tuoman merkittävän kasvun vaatimusten mukaisesti.

Jussi Joensuu on koulutukseltaan maa- ja metsätieteiden maisteri. Hänellä on vankka noin 20 vuoden kokemus vastaavista tehtävistä puunhankinnan ja metsätalouden saralta. Viimeisten vuosien aikana hän on toiminut monipuolisissa puunhankinnan asiantuntija- ja johtamistehtävissä, oman yrityksensä kautta. Yhteistyö Junnikkalan kanssa alkoi käytännössä vuonna 2020, jolloin Ouluun rakennettavan uuden sukupolven sahalaitoksen suunnittelu alkoi.

- Junnikkalan metsäjohtajana pääsen osallistumaan Oulun Laanilaan rakennettavan uuden sukupolven sahan investointihankkeeseen. Meillä on erittäin ammattitaitoinen ja hyvähenkinen porukka, on hienoa lähteä vahvistamaan organisaatiota tältä pohjalta, sanoo Jussi Joensuu

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Perheomisteinen Junnikkala Oy rakentaa tuottavuudeltaan huippuluokkaa edustavan sahan Oulun Laanilaan. Vuoden 2023 lopulla valmistuvan investoinnin kokonaisarvo on noin 75 miljoonaa euroa. Oulun sahan valmistuessa Junnikkalan vuotuinen tukkipuun tarve tulee nousemaan kokonaisuutena 1,5 miljoonaan kuutioon. Tukkipuun tarve kasvaa huomattavasti Pohjois-Pohjanmaalla, Eteläisessä Lapissa ja Oulujärven pohjoispuolella Kainuussa. Karkeasti noin 2/3 sahojen liikevaihdosta tuloutuu metsänomistajille puusta maksettujen kantorahojen muodossa. Tuotannosta merkittävä osa noin 80 prosenttia suuntautuu vientimarkkinoille. Suomalainen sahateollisuus tunnetaan maailmalla ilmastomyönteisistä tuotteistaan. Junnikkalan sahan tuotteisiin sitoutuukin noin 700 tuhatta tonnia hiiltä (Co2 ekv) vuodessa. Yhtiö käyttää pääosin PEFC sertifioitua puuta.

- Junnikkala yrityksenä on historiallisen kasvun kynnyksellä. Meille oli tärkeää saada joukkoomme vankan kokemuksen omaava metsäalan huippuosaaja, joka lähtee kehittämään toimintaamme merkittävissä määrin kasvavien raaka-ainetarpeidemme mukaisesti, Kalle Junnikkala toteaa.

Junnikkala, Kalajoen saha