Metsäteollisuus

Metsä Groupille menestystä Suomen laatupalkinto 2022 -kilpailussa

forest

Metsä Board on valittu Suomen parhaaksi organisaatioksi vuonna 2022. Yhtiö voitti Suomen kiertotalous- ja laatupalkinnot Suomen Laatuyhdistyksen arvioinnissa. Lisäksi Metsä Spring voitti laatuinnovaatiopalkinnon, ja Metsä Fibre, Metsä Tissue ja Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut saivat tunnustusta kehitystyöstään.

- Roolimme fossiilittoman kiertotalouden edelläkävijänä vaatii jatkuvaa ajattelutapojen haastamista ja uusien toimintamallien omaksumista. Viimevuotinen arviointi tuotti paljon hyödyllistä palautetta ja auttoi meitä tunnistamaan parannuskohteita, joita olemme vuoden aikana kehittäneet. Tämänvuotinen palkinto osoittaa, että olemme päässeet jälleen uuden askeleen eteenpäin, mistä kiitos kuuluu koko henkilökunnallamme, toteaa Metsä Boardin toimitusjohtaja Mika Joukio.

Laatupalkinto on tunnustus Suomen parhaalle organisaatiolle, joka on onnistunut toteuttamaan strategiaansa todennettavasti erinomaisella tavalla. Metsä Board voitti vastaavat palkinnot myös vuosi sitten.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Metsä Groupin innovaatioyhtiö Metsä Spring ja Valmet voittivat Laatuyhdistyksen Quality Innovation Award -kilpailun Äänekosken koetehtaallaan, jossa valmistetaan uudenlaisia Muoto®-kuitutuotteita. Yhteisprojekti voitti potentiaalisten innovaatioiden sarjan. Tuomaristo arvioi osallistujat uutuusarvon, hyödynnettävyyden, oppimisen, asiakaslähtöisyyden ja tuloksellisuuden perusteella.

- Kasvava pakkausteollisuus kaipaa uusia vastuullisia vaihtoehtoja, joista Muoto on meidän avauksemme. Olemme edenneet nopeasti henkilöstön koulutusohjelmassa syntyneestä ideasta koetehtaaseen, mistä kiitos kuuluu vahvalle pohjaosaamisellemme ja tietysti erinomaiselle yhteistyöverkostollemme. Suomalaisen metsäteollisuuden uudistumiskyvystä voi olla ylpeä, Metsä Groupin projektijohtaja Jarkko Tuominen sanoo.

Suomen Laatuyhdistys palkitsi Metsä Fibren kansainvälisestä menestyksestä. Yhtiö sijoittui aiemmin tänä vuonna erinomaisesti kansainvälisessä EFQM-laatukilpailussa, jossa yhtiö sai ensimmäisenä suomalaisena yrityksenä 7 Diamonds -arvion.

Metsä Tissuen Suomen ja Baltian toiminnot saivat Suomen Laatupalkintokilpailussa kolmen tähden tunnustuksen. Metsä Groupin puunhankinta ja metsäpalvelut sai kunniamaininnan Neuroverkot puustotietojen ennustamisessa -innovaatiostaan.

Laatukilpailut perustuvat kansainväliseen EFQM-malliin (European Foundation for Quality Management), jota Metsä Group hyödyntää laajasti toiminnan kehittämisessä.