Metsäteollisuus

Puukauppa vilkastui loppuvuotta kohti - koko vuoden volyymi edellisvuotta niukasti pienempi

Puukauppa kiri loppuvuoden aikana ja puun kysyntä jatkui vahvana. Tukki- ja kuitupuun kantohinnat nousivat myös merkittävästi. Hyvin toimivat puumarkkinat tuottavat vaurautta läpi Suomen ja auttavat irrottautumaan uusiutumattomista raaka-aineista sekä niiden tuottamista päästöistä.

Puukauppa Suomessa 2022

Viime vuonna Metsäteollisuus ry:n jäsenyritykset ostivat yhteensä 35,9 miljoonaa kuutiota puuta, mikä on kolme prosenttia edellisvuotta vähemmän. Puukauppa käynnistyi edellisvuosia hitaammin alkuvuodesta, mutta kauppa piristyi alkukesällä ja loppuvuosi oli aiempia vuosia vilkkaampi. Puun tuonnin pysähtyminen Venäjältä haastoi puuraaka-aineen saatavuutta.

Vuonna 2022 tukkipuuta ostettiin yhteensä 16,3 miljoonaa kuutiota, mikä oli seitsemän prosenttia vähemmän kuin edellisenä vuonna. Kuitupuun ostomäärä 17,7 miljoonaa kuutiota oli yhtä suuri kuin edellisenä vuonna.

Raaka-ainekustannukset kohosivat merkittävästi

Keskimääräinen havutukkien kantohinta nousi viime vuonna 8–9 prosenttia edellisvuodesta ja koivutukin seitsemän prosenttia. Kuitupuun kantohinnat nousivat 7–13 prosenttia.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Joulukuussa mäntytukista maksettiin keskimäärin 68 euroa kuutiolta hinnan vaihdellessa alueittain ja hakkuutavoittain 37 ja 73 euron välillä. Kuusitukin keskihinta oli 72 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 40 ja 76 euron välillä. Koivutukin keskihinta oli 49 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 33 ja 55 euron välillä. Kuitupuiden keskikantohinta oli 22–23 euroa kuutiolta, ja hinta vaihteli 13 ja 25 euron välillä.

Kantohintojen vaihteluun on useita syitä. Hintatasoon vaikuttavat muun muassa korjattavan puuston kokonaismäärä, puun laatu, runkojen koko, hakkuutapa, metsä- ja kaukokuljetusmatka, maasto sekä korjuuajankohta ja -olosuhteet. Tämän vuoksi puun hinta saattaa vaihdella merkittävästi jopa vierekkäisillä metsäkohteilla.

Hankintakauppoina puuta ostettiin yhteensä 2,4 miljoonaa kuutiota, mikä oli seitsemän prosenttia kaikista kaupoista. Hankintakauppojen osuus kaikista puukaupoista laski kaksi prosenttiyksikköä edelliseen vuoteen verrattuna. Yli kolme neljäsosaa hankintakauppojen ostoista oli kuitupuuta. Hankintakaupoissa metsänomistaja toimittaa puut kuljetusreitin varrelle.

Kotimaisen puumarkkinan toimivuus avainasemassa

Metsäneuvosto hyväksyi uuden, vuoteen 2035 tähtäävän kansallisen metsästrategian viime vuoden lopulla. Yksi strategian tärkeimmistä tavoitteista on, että Suomi tarjoaa kilpailukykyisen toimintaympäristön uudistuvalle ja vastuulliselle metsäalalle. Toimivat puumarkkinat ovat tämän tavoitteen keskiössä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Metsäteollisuuden toiminta edellyttää tasaista ja ennakoitavaa raaka-ainevirtaa tehtaille. Puun saatavuus on keskeinen toimintaedellytys, jota ilman teollisuuden tehtaat eivät pysy käynnissä. Jalosteita ei synny ilman jalostettavaa, eikä uusiutumattomista raaka-aineista valmistetut tuotteet korvaudu uusiutuvilla. Metsätalous on Suomessa pitkäjänteistä toimintaa, ja siksi selkeä näkymä ja usko tulevaan on tärkeää myös metsänomistajille.

- Viime vuosi oli monessa suhteessa erittäin haasteellinen. Metsäsektori selvisi vuodesta kuitenkin hyvin. Metsäteollisuus pystyi jälleen kerran tuottamaan merkittävän määrän hyvinvointia Suomeen yhdessä metsänomistajien ja muiden alan toimijoiden kanssa. Se, missä tarvitsemme vuonna 2023 selkeän lisäponnistuksen, on metsänhoitorästien purku ja muut metsien kasvua lisäävät toimet, korostaa Metsäteollisuus ry:n metsäjohtaja Karoliina Niemi.

Karoliina Niemi