Metsäkoneurakointi

Kesla Components Oy laajentaa Ilomantsissa

Keslan Ilomantsin komponenttitehtaan tai joulukuun alusta lähtien Keslan tyttäreksi yhtiöitetyn Kesla Components Oy:n tehtaalla Ilomantsissa oli itsenäisyyspäivän jälkeen juhlan ja kiitospuheiden aika. Tehtaan uusi laajennusosa vihittiin käyttöön. Paikalle oli kutsuttu uusia tiloja avaamaan Keslan merkittävät suomalaiset yhteistyökumppanit. Juhlapuhujaksi ja viralliseksi nauhanleikkaajaksi saapui Itä-Suomen läänin rouva maaherra Pirjo Ala-Kapee. Hän kartoitti juhlapuheessaan suomalaista hyvin vahvasti puuhun ja päähän – materiaan ja osaamiseen - perustuvaa hyvinvointia ja totesi suurella ilolla sellaista metsäosaamista löytyvän erityisen paljon hänen omasta läänistään. – Kesla on yksi näistä osaajista, joka on kovassa kilpailussa päässyt menestyksen tielle.

Pirjo Ala-Kapee
Virallisessa nauhanleikkauksessa Itä-Suomen läänin rouva maaherraa, Pirjo Ala-Kapeeta, avustivat herrat Nevalainen, Forss, Turunen ja Paajanen.

Tänä vuonna 45 vuoden ikään ehtineen Keslan Ilomantsin tehdas on toiminut 25 vuotta. Se aloitti toiminnan Kartekki Ky nimisenä yrityksenä vuoden 1980 alussa. Toiminta käynnistyi alihankintana tehtävien kaukolämpöputkien liitoselementtien teolla Thermoplan –nimiselle yritykselle. Toimintaan tarvittavat tilat vuokrattiin aluksi päämieheltä. Ensimmäiset omat 2.400 neliön tilat valmistuivat Ilomantsiin vuonna 1982, sittemmin niitä on ennen tätä päivää laajennettu edellisen kerran 1985.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.