Ajankohtaista

Nyt on aika tarkistaa varttuneita kuusikoita ja varautua metsätuhoihin

kirjanpainaja
Kirjanpainajan iskeymiä kuusen rungolla. Kuva: Juho Kokkonen

Kirjanpainajatuhojen määrä on kasvanut Suomen metsissä viime vuosina. Tänäkin kesänä on vaarana, että kirjanpainajakuoriaiset aiheuttavat tuhoa varttuneissa ja uudistuskypsissä kuusikoissa. Suomen metsäkeskus lähettää kesän aikana kirjeitä metsänomistajille, joiden metsissä voi olla riski hyönteistuhojen leviämiseen. Toukokuussa alkanut Luonnonvarakeskuksen ja Metsäkeskuksen kirjanpainajaseuranta antaa tietoa tuhohyönteisten määrästä ja runsaudesta eri puolilla Suomea.

Kirjanpainajat iskeytyvät heikentyneisiin kuusiin ja aiheuttavat vuosittain merkittäviä taloudellisia tappioita metsänomistajille. Hyönteistuhojen voimakkuus ja leviäminen riippuvat paljon kesän sääolosuhteista. Kuumat ja kuivat sääjaksot suosivat kirjanpainajaa ja muita kuusella eläviä kaarnakuoriaisia ja lisäävät tuhojen riskiä.

Alkavan kirjanpainajatuhon tunnistaa pienistä pyöreistä rei’istä kuusen rungolla ja ruskeasta purusta puun tyvellä tai rungolla. Metsänomistajien kannattaa jo heti alkukesästä tarkkailla varttuneita kuusikoita, jotta mahdolliset hyönteistuhot havaittaisiin jo varhaisessa vaiheessa.

Metsänomistajille kirjeitä riskikohteista

Suomen metsäkeskus lähettää kesän aikana kirjeitä metsänomistajille, joiden metsissä on kohonnut riski kirjanpainajatuhoihin. Kirjeessä on mukana karttaliite, jossa näkyvät metsänomistajan metsätilalla olevat mahdolliset riskikohteet.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Kirjeen tarkoituksena on herätellä metsänomistajia käymään metsätilallaan ja tarkistamaan, näkyykö kuusikoissa merkkejä hyönteistuhoista. Jos maastoon ei pääse itse, voi metsänomistaja ottaa yhteyttä metsäalan palveluntarjoajaan ja pyytää apua tuhotilanteen toteamiseen sekä jatkotoimiin, sanoo metsänhoidon asiantuntija Juho Kokkonen Suomen metsäkeskuksesta.

Kirjeitä lähtee metsänomistajille kesän aikana useita tuhansia. Kirjanpainajatuhojen riskikohteet on arvioitu hyönteistuhohakkuista tehtyjen metsänkäyttöilmoitusten ja Metsäkeskuksen metsävaratiedon perusteella. Riskikohteita voi katsoa myös Metsäkeskuksen karttapalvelusta, jonka tiedot päivittyvät viikon välein.

Hyönteistuhojen riskiä voi ennakoida ja arvioida myös Metsätuhohakkuut-karttapalvelusta Metsäkeskuksen sivuilta.

Neuvoja kirjanpainajatuhojen ennakointiin, hallintaan ja torjuntaan on Metsäkeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen kirjanpainajaoppaassa ja verkkokoulutuksessa.

Kirjanpainajaseuranta antaa tietoa kuoriaisten määrästä

Luonnonvarakeskuksen ja Suomen metsäkeskuksen feromonipyydyksiin perustuva kirjanpainajaseuranta käynnistyi toukokuun alussa. Kirjanpainajan feromonipyynti tuottaa tietoa eteläisen Suomen kirjanpainajamääristä tuoreilta hakkuuaukoilta ja riskialttiiden paahteisten reunakuusikoiden läheisyydestä. Seuranta voi kertoa kohonneesta kirjanpainajariskistä eri maakuntien alueella. Seurantaa tehdään kesän aikana 42 seurantapisteellä.