Metsäteollisuus

Petri Hakanen UPM:n teknologiajohtajaksi

Petri Hakanen

Petri Hakanen on nimitetty UPM:n teknologiajohtajaksi 1. elokuuta 2023 alkaen. Uudessa tehtävässään Hakanen johtaa yhtiön tutkimus- ja kehitystoimintaa, uuden liiketoiminnan kehitystä sekä investointien hallintaa. Hän raportoi UPM Biorefining & Technology -liiketoimintayksikön johtajalle Winfried Schaurille.

"Petri Hakasen nimityksessä korostuu innovaatioiden sekä tutkimuksen ja kehityksen merkitys UPM:n tulevaisuudelle. Vahvistamme myös investointihallinnan roolia, mikä tukee tulevien suurten investointihankkeiden toteuttamisen valmistelua", UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen sanoo.

Petri Hakanen on ollut UPM:n palveluksessa lähes 30 vuotta erilaisissa ylimmän johdon tehtävissä. Viimeiset viisi vuotta hän on johtanut UPM:n kaikkien aikojen suurinta hanketta, uutta sellutehtaan ja siihen liittyvien infrastruktuurien rakentamista Uruguayssa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

UPM on sitoutunut kestävän kasvun varmistamiseen pitkällä aikavälillä. Jatkuva innovointi on keskeistä niin kuituihin kuin biokemiaankin perustuvien liiketoimintamme kehittämisessä. Tärkeää on myös vahvan strategisen patenttisalkun aktiivinen hallinta. Yhtiön käynnissä oleva biokemikaalijalostamohanke Leunassa Saksassa ja mahdollinen investointi toiseen biopolttoainejalostamoon Rotterdamissa Alankomaissa edellyttävät valmiuksiemme vahvistamista laajamittaisten investointihankkeiden suunnittelussa ja toteuttamisessa.

Winfried Schaurin ja Petri Hakasen ympärille muodostettu uusi kokoonpano varmistaa täyden paneutumisen innovointiin, tutkimukseen ja kehitykseen sekä UPM Biorefining -liiketoimintayksikön, UPM Biofuels- ja UPM Biochemicals -liiketoimintojen, kasvattamiseen.