Tapahtumat

Stora Enson johtaja Hans Sohlström Metsäpäivillä: Puulla raaka-aineena on vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia

Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström korosti valtakunnallisilla Metsäpäivillä pitämässään avajaispuheessa yhteistyötä ja innovointia metsäalan elinvoimaisuuden varmistamiseksi.

Hans Sohlström

- Meidän on pystyttävä tekemään vähemmästä vielä enemmän. Esimerkiksi Imatran tehtaillamme yhdestä puukuormasta voidaan tänään valmistaa tuplasti enemmän maitotölkkikartonkia kuin 30 vuotta sitten, Sohlström totesi.

- Puulla raaka-aineena on kuitenkin vielä paljon käyttämätöntä potentiaalia, joka meidän on hyödynnettävä pyrkiessämme kohti biotaloutta, jotta pystymme pysäyttämään ilmastonmuutoksen. Uusiutuvien tuotteiden lisäksi voimme lisätä puun ja puukuitujen käyttöä rakennusmateriaalina sekä muissa tuotteissa ja ratkaisuissa, jotka sitovat hiiltä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Syyskuussa Stora Enson toimitusjohtajaksi nimitetty Sohlström tunnetaan vahvana yritysjohtajana ja urasta muun muassa metsäteollisuuden ja uusiutuvien materiaalien toimialoilla. Hän avasi puheellaan Helsingin Clarionissa 26.–27.10. järjestettävät Metsäpäivät, joiden pääteemana tänä vuonna on metsäalan tulevaisuus.

Sohlström korosti monisatapäiselle metsäalan asiantuntijayleisölle tutkimuksen ja innovoinnin sekä yhteistyön merkitystä alan haasteista ja muutoksesta selviämiseen. Eri toimijoiden yhteistyöllä metsiä voidaan hänen mukaansa parhaiten hyödyntää taloudellisesti ja samalla huolehtia luonnon monimuotoisuudesta ja luontoarvoista.

Sohlström muistutti, että metsäalan on äärimmäisen tärkeää olla mukana EU-päätöksenteossa ja kansallisen päätöksenteon foorumeilla vaikuttamassa sääntelyyn. Alan on pystyttävä tarjoamaan päätöksentekoon rakentavia ja ratkaisukeskeisiä näkemyksiä, jotka perustuvat tieteeseen, tutkimukseen ja kokemukseen.

Suomen metsäalan pysyväksi vahvuudeksi Sohlström nimesi yksityisten metsänomistajien roolin.

- Yksityisellä metsänomistuksella on Suomessa pitkä ja vahva historia, ja tämä tärkeä rooli tulee jatkumaan maamme metsäsektorin ja -talouden selkärankana myös tulevaisuudessa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Suomen Metsäyhdistyksen järjestämät Metsäpäivät on suurin metsäalan asiantuntijatapahtuma. Sohlströmin avajaispuheen jälkeen tulevaisuusteemaa käsitellään Metsäpäivillä usealla ohjelmalavalla Helsingin Clarionissa 26.–27.10. Teemaan kuuluu kestävä ja vastuullinen metsien hoito ja niiden käyttö. Myös metsäalan uudet tuotteet, palvelut, teknologiat ja tulevaisuuden innovaatiot ovat mukana Metsäpäivien ohjelmassa, samoin tulevaisuuden tekijät ja alan vetovoima.