Kuljetus

Sähköautoja ladataan nyt vilkkaasti

Kuluva vuosi on ollut myötätuulta K-Auton sähköautolatausverkostolle K-Lataukselle. Alkuvuosi ylitti ennusteet, ja sama tahti on jatkunut sen jälkeenkin. Loppuvuoden aikana pääkaupunkiseudulle saadaan vielä kaksi suurempaa asemaa kehäteiden lähelle.

K-lataus

Syyskuussa latausten määrä K-Latauksen asemilla nousi 62 prosenttia edellisvuoden samasta ajankohdasta noin 25 000 latauksen viikkotasolle. Asiakkaiden lukumäärä on myös kasvanut samassa suhteessa lataustapahtumien kanssa – 62 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

K-Latauksella on tällä hetkellä lähes 140 000 käyttäjää.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Lokakuustakin on tulossa hyvin syyskuun kaltainen, hyvän kasvun kuukausi, sanoo K-Latauksesta vastaava Iiro Määttänen.

Lataustapahtumia ja asiakasmäärääkin nopeammin on kasvanut myydyn lataussähkön määrä. Jos lukuja tarkastellaan, sähköä myytiin asemilla syyskuussa jo 170 % enemmän verrattuna viime vuoden samaan ajankohtaan. Määttäsen mukaan se kertoo ennen kaikkea täyssähköautojen osuuden noususta ja samalla sähköautoilijoiden latauskäyttäytymisestä.

- Sähköautoja ladataan aiempaa useammin ja aiempaa isommalla energiamäärällä kauppareissun aikana, Määttänen toteaa.

Kaikki K-Latauksen asemilta ladattava sähkö on kotimaisella tuulivoimalla tuotettua.

- Meille on erityisen tärkeää, että verkostossamme autonsa lataava voi liikkua päästöttömästi. Siten jokainen sähköautoilija voi omalla päätöksellään laskea oman autoilunsa co2-päästöt jopa nollaan, hän jatkaa.

Keskiössä suurteholaturit

Myös K-Latauksen latausverkosto laajenee jatkuvasti. Tavoitteena on, että verkosto kattaisi 300 asemaa vuoden 2023 loppuun mennessä. Samalla kasvatetaan myös suurteholatureiden määrää latausasemilla.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Panostamme vahvasti etenkin suurteholatausverkoston kasvattamiseen, sillä asiakkaamme haluavat ladata autonsa aiempaa nopeammin ja helpommin juuri esimerkiksi kauppareissun yhteydessä, Määttänen sanoo.

Tällä hetkellä eteläisin K-Latauksen asema on Hangossa ja pohjoisin Kittilässä. Seuraavaksi avattavat K-Lataus -asemat kasvattavat erityisesti pääkaupunkiseudun latausmahdollisuuksia.

- Laajennamme kauppakeskus Eastonin latausasemaa reilusti sekä avaamme vielä tämän vuoden aikana kaksi suurempaa asemaa kehäteiden lähelle, Iiro Määttänen kertoo.

Tällä hetkellä latauspisteitä on noin 1500, mutta kasvua on tiedossa aktiivisesti myös lähitulevaisuudessa.