Kuljetus

Jani Ylälehto erosi - Jari Välikangas SKAL ry:n virkaatekevä puheenjohtaja

Syyskuusta 2020 alkaen Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n puheenjohtajana toiminut pihtiputaalainen kuljetusyrittäjä Jani Ylälehto on eronnut tehtävästään. Puheenjohtajan tehtäviä hoitaa 4.12.2023 alkaen Jari Välikangas.

Jani Ylälehto

Jani Ylälehto jäi kiinni puhallusratsiassa henkilöautolla sunnuntaiaamuna 13.8.2023 Kauhavalla. Hän oli arvioinut ajokuntonsa väärin ja puhaltanut lievästi yli sallitun rajan. Ylälehto perustelee eroaan luottamuksen menettämisellä.

– Olen äärimmäisen pahoillani virheestäni ja sen aiheuttamasta mainehaitasta sekä siitä, että en oma-aloitteisesti kertonut asiasta SKALin piirissä, Ylälehto toteaa blogissaan.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– SKAL on suomalaisten kuljetusyritysten kunniakas järjestö, jonka arvoihin kuuluvat luotettava asiantuntija ja jäsenen puolella. Luotettavuus on äärimmäisen tärkeä arvo. Kun sen menettää, menettää liikaa. Olen tavattoman ylpeä järjestöstämme ja työstäni siinä. Jäsenemme ansaitsevat järjestön, josta he voivat olla yhtä ylpeitä kuin minä, Ylälehto toteaa.

Vuodesta 1978 SKALin jäsenenä ollut Jari Välikangas, 65, on ollut SKALin ensimmäinen varapuheenjohtaja vuodesta 2020 ja hallituksessa vuodesta 2015. SKAL suoritealat ry:n varapuheenjohtajana ja SKAL Pohjanmaa ry:n hallituksen jäsenenä hän on toiminut vuodesta 2013. Hän toimii hallituksen puheenjohtajana Jari Välikangas Oy:ssä, joka hoitaa säiliöautokuljetuksia 11 ajoneuvolla ja työllistää 31 henkilöä.

Välikangas hoitaa SKALin vt. puheenjohtajan tehtävää 4.12 alkaen.