Kuljetus

SKAL: Hallitusohjelmassa runsaasti hyviä toimia kuljetuskustannusten alentamiseksi, polttoaineverotuksen keventäminen historiallista, tiestöpanostukset riittämättömiä

Kuljetusyritysten edunvalvoja Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKALin pitkään ajama polttoaineen jakeluvelvoitteen kohtuullistaminen toteutui hallitusohjelmassa. Se on välttämätön toimi korkeiden logistiikkakustannusten hillitsemiseksi ja Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi. Toimenpide hillitsee vaalikaudella polttonesteiden hintoja jopa kahdella miljardilla eurolla.  

SKAL on pettynyt, että puolueiden kannattama ammattidiesel jäi toteutumatta, mutta pitää historiallisena polttoaineverotuksen keventämistä. Tiestön korjausvelkapaketti on tervetullut ja oikeansuuntainen, joskin riittämätön korjausvelan kasvun pysäyttämiseen.  

SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto ja toimitusjohtaja Anssi Kujala kiittävät, että ohjelmassa on oivallettu logistisen kilpailukykymme vahvistamisen tarve. 

SKAL pitää erityisen positiivisena sitä, että työnsä aloittava hallitus kiinnitti huomiota jakeluvelvoitteen huomattavaan kustannusvaikutukseen. Jakeluvelvoitteella on merkittävä vaikutus raskaan tavaraliikenteen käyttämän dieselin hintaan ja sitä kautta logistiikkakustannuksiin.  

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Myös polttoaineverotuksen keventäminen on merkittävää. Sellaista ei ole tehty miesmuistiin, ehkei koskaan, sanoo SKALin puheenjohtaja Jani Ylälehto. 

Kuljetus- ja logistiikka-alaa edustava SKAL on esittänyt lukuisia toimenpiteitä erityisesti polttonesteiden hinnanmuodostukseen, tieverkon rahoitukseen tai vaikkapa raskaalle liikenteelle tärkeään vaihtoehtoisten polttoaineiden jakeluverkoston kehittämiseen. Esityksistä muun muassa tiemäärärahojen kasvattaminen, jakeluvelvoitteen alentaminen ja ns. vinjetti saivat vastakaikua tulevalta hallitukselta.  

Ylälehdon mukaan myös poliisien määrän lisääminen on hyvä linjaus, mutta korostaa että niitä on myös käytettävä valvontaresurssien vahvistamiseen nimenomaan liikenteessä myös liikenneturvallisuuden parantamiseksi. 

- Hallitusohjelma on selvästi liikennemyönteinen ja antaa hyvät mahdollisuudet Suomen logistisen kilpailukyvyn vahvistamiseen. Ohjelman ulkopuolelle jääneistä tavoitteista jatkamme erityisesti ammattidieselin edistämistä. Vaikka nyt tehdyt toimet polttonesteiden hintoihin vaikuttavatkin erittäin myönteisesti, ammattidieselin tarve ei ole poistunut Ylälehto sanoo.  

Jani Ylälehto

Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry muistuttaa, että liikenteen kustannukset vaikuttavat kaikkiin yrityksiimme, työllisyyteemme, ulkomaankauppaamme ja koko yhteiskuntaamme muuta Eurooppaa enemmän. Suomen on siksi panostettava kuljetus- ja logistiikkaa-alan toimintaedellytysten parantamiseen tosissaan. SKALin vuosi sitten julkistama tavoiteohjelma: skal.fi/suomiliikkeessa 

Jakeluvelvoitteen maltillinen taso hillitsee hintoja vaalikaudella jopa kaksi miljardia euroa, polttoaineverotuksen alentaminen historiallista 

Hallitusohjelman mukaan liikennepolttoaineiden jakeluvelvoite pidetään 13,5 prosentin tasolla aiemmin vuodelle 2024 säädetyn 28 prosentin sijasta.  

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Tämä oli keskeinen tavoitteenamme, jolla estetään dieselin hinnan raju nousu tulevana vuoden vaihteena. Pelkästään vuonna 2024 kiristys olisi nostanut yhdessä yössä dieselin hintaa 16-26 senttiä litralta. Tämän kustannusvaikutus kaikille dieselöljyä käyttäville olisi ollut 460-760 miljoonaa euroa vuositasolla, toimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.   

Kujalan mukaan vaalikauden aikana ratkaisun vaikutukset nousevat aiempiin päätöksiin verrattuna jopa kahden miljardin tasolle.  

- Pidämme lisäksi hyvänä, että hallitusohjelmassa edistetään kotimaisten vähäpäästöisten polttoaineiden kehittämistä, tuotantoa sekä lainsäädäntöä. Hallitusohjelman maininta siitä, että etenkin raskaan liikenteen tarpeisiin soveltuvan kotimaisen biopolttoaineen ja biokaasun valmistusta ja jakelua edistetään, on tervetullut.  

Anssi Kujala

Reilun puolen miljardin tiestön korjausvelkapaketti hyvä suunta, rahoitus kuitenkin riittämätön tarpeeseen  

SKAL arvostaa, että tiestölle saadaan lisärahoitusta erityisesti tilanteessa, jossa valtiovarainministeriön virkamiesnäkökulmassa tuotiin julkisuuteen jopa 300 miljoonan euron leikkauksia väylärahoitukseen. Lisärahan määrä on kuitenkin vaatimaton, kun inflaatio ja erityisesti bitumin hinnan nousu ovat lisänneet maanrakentamisen ja päällystämisen kustannuksia. Ostovoimakorjattu tiestön korjausvelka oli vuoden 2022 lopussa jo 2,3 miljardia, joten rahalle on käyttöä. 

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

SKALin mielestä väylärahoja tulisi keskittää erityisesti olemassa olevan tieverkon kunnossapitoon ja kehittämiseen nopeasti. Tieverkon pullonkauloihin on edelleen panostettava tällä hallituskaudella.  

- Nyt linjattu reilun puolen miljardin euron korjausvelkapaketti on tärkeä, mutta ei riitä vielä pitämään tiestöämme kestävällä tasolla. Näin jo valmiiksi huonokuntoisen tiestön kunto on vaarassa suorastaan romahtaa, SKALin puheenjohtaja Ylälehto sanoo.  

Myönteistä on myös, että tarkoitus on korjata tie- ja raideverkon pullonkauloja kuljetuskapasiteetin kasvattamiseksi. Hallitus on myös oivaltanut geopoliittisen asemamme perusteella tavoitella yhdessä Ruotsin ja Norjan kanssa EU:n ja Naton investointimahdollisuuksia Skandinavian pohjoisosan logistiikkayhteyksien parantamiseksi.  

SKAL on esittänyt myös tavaraliikenteen taukopaikkojen ja vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluverkon kehittämistä liikennejärjestelmän kehittämisessä ja maankäytön suunnittelussa. Nyt hallitusohjelman mukaan yhdessä elinkeinoelämän kansa laaditaan toimenpideohjelma vaihtoehtoisten käyttövoimien jakeluverkon laajentamiselle pääväylillä. 

Markkinat toimimaan, jätelaki selkeytetään 

SKAL pitää hyvänä, että jätelakia selkeytetään. Keskeisimmät SKALin ajamat jätelakia koskettavat tavoitteet löytyvät hallitusohjelmasta. Hallitus tulee tarkentamaan jätelakia, jossa kuntien vastuu rajataan vain kotitalouksien jätteisiin. Kuntien toissijaista vastuuta (TSV:tä) jätelaissa muutetaan siten, että kuntien vastuuta jätelaissa tarkennetaan niin, että kunta voi myydä jätehuoltopalveluita elinkeinoelämälle vain todellisessa markkinapuutteessa. Lisäksi hallitusohjelmassa yhtenäistetään sidosyksiköiden ulosmyyntirajat enintään 5 prosenttiin ja enintään 500 000 euroon inhouse-yhtiöiden liikevaihdosta.   

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

SKALin mukaan nämä linjaukset luovat toivoa ympäristöalan yrityksille tilanteessa, jossa kuntasektori on pyrkinyt levittäytymään toimintaan, jotka on perinteisesti hoidettu yritysten toimesta.  

Ammattidieselin puuttuminen pettymys, kaikki puolueet kannattivat 

Ammattidieselin käyttöönottoa ei ole hallitusohjelmassa. Tämä veronpalautusjärjestelmä olisi ollut tarpeen senkin vuoksi, että kuljetusyrityksissä tarvittaisiin investointivaraa muun muassa uusiin käyttövoimiin. 

- Erityisen harmillista ammattidieselin puuttuminen hallitusohjelmasta on senkin vuoksi, että lakiesitys on jo valmisteltuna, ja sen voisi pienten täsmennysten myötä tuoda nopeasti eduskuntaan. Ennen vaaleja puolueet kannattivat laajasti ammattidieseliä ja vastasivat SKALIn kyselyssä, että ammattidiesel tulee ottaa käyttöön vuoden 2024 alusta, toimitusjohtaja Kujala toteaa.  

SKAL on kuitenkin tyytyväinen, että jakeluvelvoiteratkaisu ja polttoaineveron alennus hillitsevät polttonesteiden hintoja merkittävästi.  

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Veroratkaisuissa erinomaista on myös se, että otetaan käyttöön vinjettimaksu.  

- Ulkomaisen liikenteen saaminen kilpailunäkökulmasta samalla viivalle on tärkeää. Korostamme kuitenkin, että vinjettimaksu on tehtävä tavalla, joka ei korota kotimaisen ammattiliikenteen kustannuksia, Kujala sanoo.  

Tehokkaasta logistiikasta Suomelle kilpailukykyä 

SKAL toivoo, että hallitus kiinnittäisi erityistä huomiota Suomen logistiseen kilpailukykyyn hallituskauden aikana.  

Suomen kilpailukyvyn ja elinvoiman säilyttämisen vuoksi on kaikessa päätöksenteossa otettava huomioon ja tarkasteltava yritysvaikutukset kuljetus- ja logistiikkatoimialalle, koska kustannusvaikutukset kuljetusalalle kertautuvat moninkertaisina monelle muulle alalle. Suomalaisen elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja Suomen työllisyyden kannalta on varmistettava, että kuljetuskustannuksia merkittävästi lisääviä muutoksia ei toteuteta huomioimatta alan sopeutumiskykyä. 

SKALin esittämää liikenne- ja logistiikkaministerin salkkua ei hallitusohjelmasta löydy. Erillinen salkku ministeriössä olisi mahdollistanut keskittymisen alan erityiskysymyksiin ja kilpailukyvyn vahvistamiseen.