Kuljetus

Uusia autoja rekisteröitiin vuonna 2023 hieman edellisvuotta enemmän

Vuonna 2023 rekisteröitiin yhteensä 87 508 uutta henkilöautoa. Rekisteröintien määrä kasvoi 7,1 prosentilla vuoteen 2022 nähden. Vuoden 2023 kasvulukemat johtuivat pääosin vuosina 2021 ja 2022 kasvaneen tilauskannan purkautumisesta syksyn ja alkutalven aikana. Joulukuussa uusia henkilöautoja rekisteröitiin 5 800, mikä on 6,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden joulukuussa.

Viime vuosikymmenellä uusia henkilöautoja rekisteröitiin vuosittain keskimäärin 114 000, mutta vuoden 2020 jälkeen autojen ensirekisteröinnit ovat jääneet selvästi alemmas. Ensirekisteröintien määrä jäi vuonna 2022 komponenttipulan kuristuksessa poikkeuksellisen matalaksi, ja vuoden 2023 rekisteröintimäärä jäi alhaiseksi kasvaneen korkotason, talouden taantuman ja heikentyneen ostovoiman vuoksi.

Uudet autot olivat yhä vähäpäästöisempiä ja sähköistyminen harppasi uusille lukemille

Uusien henkilöautojen keskimääräiset hiilidioksidipäästöt alenivat vuonna 2023 keskimäärin 64 grammaan kilometriltä. Vuonna 2022 keskipäästöt olivat noin 89 grammaa kilometriltä. Vielä vuonna 2020 keskipäästöt olivat noin 123 grammaa, joten päästöt ovat viimeisimmän kolmen vuoden aikana lähes puolittuneet. Henkilöautokannan keskipäästöt ovat noin 183 grammaa kilometrille.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Päästöjen laskun taustalla on ladattavien autojen osuuden kasvu ja yleinen uusien autojen energiatehokkuuden paraneminen. Kehitys on Pohjoismaissa ollut selvästi muita Euroopan maita nopeampaa. Taustalla on sähkön edullinen hinta, eurooppalaisittain kireä polttoainevero ja hyvät latausmahdollisuudet, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Vuonna 2023 ensirekisteröidyistä henkilöautoista hieman yli kolmannes (33,8 %) oli täyssähköautoja ja hieman yli viidennes ladattavia hybridejä (20,7 %). Bensiiniautojen osuus rekisteröinneistä oli noin 40 prosenttia ja dieselautojen hieman alle 6 prosenttia. Täyssähköautojen osuus kasvoi selvästi vuoden 2022 lukemista, jolloin se oli noin 18 prosenttia. Ladattavien hybridien osuus rekisteröinneistä on lähes sama kuin edellisvuonna.

- Sähköautojen suosio kasvoi viime vuonna erityisesti vuonna 2022 tilattujen sähköautojen päätyessä rekisteriin. Komponenttipula hidasti eniten juuri ladattavien autojen tuotantoa. Sähköistyminen eteni tänä vuonna erityisesti yritysten autohankinnoissa, joissa sähköautojen osuus on vielä viime vuosina ollut pienempi kuin kotitalouksien autohankinnoissa, kertoo Autoalan Keskusliiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

Tero Lausala

Vuosi 2023 oli vaihtoautokaupassa vilkas vuosi

Käytettyjen henkilöautojen kauppoja tehtiin vuonna 2023 noin 4,1 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Autoliikkeiden osuus käytetyn auton kaupasta on noin puolet – autoliikkeiden kautta vaihtoi viime vuonna omistajaa noin 308 000 henkilöautoa ja 28 000 pakettiautoa. Autoliikkeissä käytettyjen henkilöautojen kauppaa käytiin noin 5,9 prosenttia ja käytettyjen pakettiautojen kauppaa noin 3,7 prosenttia vilkkaammin kuin vuonna 2022.

Pakettiautojen rekisteröinnit jäivät vuoden 2022 lukemista

Pakettiautoja ensirekisteröitiin vuonna 2023 yhteensä 11 023, mikä on noin 1,5 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2022. Joulukuussa pakettiautoja ensirekisteröitiin 860, joka on 18,9 prosenttia vähemmän kuin joulukuussa 2022. Uusia pakettiautoja on viime vuosikymmenellä ensirekisteröity vuosittain keskimäärin 13 000.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Uudet pakettiautot ovat edelleen pääosin dieselkäyttöisiä, mutta vuonna 2023 myös sähköpakettiautojen osuus lähti ripeään kasvuun. Noin 83 prosenttia viime vuonna rekisteröidyistä pakettiautoista oli dieselkäyttöisiä ja noin 14 prosenttia sähkökäyttöisiä, kun sähkön osuus rekisteröinneistä jäi vielä vuonna 2022 noin 6 prosenttiin.