Kuljetus

Uusien autojen kauppa vielä nihkeää tammikuussa, kevään aikana odotetaan kasvua

Tammikuussa rekisteröitiin 6 589 uutta henkilöautoa, mikä on 8,2 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Myös pakettiautoja ensirekisteröintiin viime vuoden tammikuuta vähemmän. Uusia pakettiautoja ensirekisteröitiin 785, joka jää 8,2 prosenttia viime vuoden tammikuun lukemista. Viime vuonna uusien autojen asiakastilaukset jäivät talouden heikon kehityksen, korkotason kasvun ja inflaation vaikutuksesta pitkän aikavälin tasoaan alemmas. Alkuvuoden rekisteröintien odotetaankin jäävän viime vuoden lukemia pienemmiksi.

Kevään aikana uusien autojen kysynnän ennakoidaan jo hieman elpyvän viime vuosien matalasuhdanteesta, sillä talouden taantumasta odotetaan lyhytaikaista ja autojen rahoitukseen heijastuva korkokanta on kääntymässä laskuun. Myös Tilastokeskuksen keräämät tiedot kuluttajien luottamuksesta ovat alkuvuonna olleet hieman viime vuotta valoisampia ja auton ostoaikeet aiempia kuukausia yleisempiä.

Kuorma-autoja ensirekisteröitiin tammikuussa yhteensä 366, joka on 7,3 prosenttia vähemmän kuin viime vuoden tammikuussa. Yli 16 tonnin painoluokan kuorma-autoja rekisteröitiin tammikuussa 282, joka on 1,7 prosenttia vähemmän kuin viime tammikuussa. Raskaiden kuorma-autojen rekisteröintimäärä on tästä huolimatta suuri, sillä se ylittää pitkän aikavälin tammikuun keskiarvon noin 7 prosentilla. Keskiraskaita 6–16 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin tammikuussa 23, joka on 9,5 prosenttia viime vuotta suurempi. Kevyitä alle 6 tonnin kuorma-autoja rekisteröitiin 61, joka on 30 prosenttia viime tammikuuta vähemmän.

Linja-autoja ensirekisteröitiin tammikuussa yhteensä 29, joista 22 oli kokonaismassaltaan pieniä alle 8 tonnin linja-autoja. Linja-autoja rekisteröitiin selvästi enemmän kuin viime vuoden tammikuussa, jolloin kilpiin meni 17 uutta linja-autoa.

Käytettyjen autojen kauppaa käytiin tammikuussa vilkkaasti

Käytettyjen autojen kaupan hyvä vire jatkui tammikuussa. Autoliikkeissä käytettyjen henkilöautojen kauppaa käytiin noin 8 prosenttia viime vuoden tammikuuta vilkkaammin. Käytettyjen autojen hinnat ovat viime vuoden aikana hieman laskeneet, mikä on osaltaan lisännyt kiinnostusta auton vaihtoon. Jos mukaan lasketaan myös kotitalouksien välinen autokauppa ja muiden yritysten autokauppa, käytettyjen autojen kauppa oli noin 2 prosentin kasvussa viime vuoden tammikuuhun nähden.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Käytettyjen autojen kysyntä autoliikkeissä on alkuvuonna jatkanut vahvaa viime vuonna alkanutta kehitystään. Tarve autoilulle ja autojen vaihtamiselle uudempaan ei ole vähentynyt, vaikka talous onkin kääntynyt taantumaan. Autoliikkeillä on tarjota keskimäärin uudempia ja paremmin varusteltuja autoja kuin kuluttajien välisessä kaupassa. Kotitaloudet arvostavat myös kuluttajansuojaa, joka koskee autoliikkeistä hankittuja autoja, kertoo toimitusjohtaja Tero Lausala Autoalan Keskusliitosta.

Tero Lausala

Autoliikkeiden tammikuussa myymistä vaihtoautoista yhteensä 57 prosenttia oli bensiiniautoja ja noin 29 prosenttia dieselautoja. Ladattavien hybridien osuus oli noin 10 prosenttia ja täyssähköautojen noin 4 prosenttia.

Sähköistymisen kasvu hidastumassa

Täyssähköautojen osuus uusien autojen rekisteröinneistä jäi tammikuussa viime vuoden lukemia pienemmäksi, noin 24 prosenttiin. Viime vuonna hieman yli kolmannes ensirekisteröidyistä autoista oli täyssähköautoja. Viime vuonna rekisteröitiin poikkeuksellisen paljon täyssähköautoja, sillä tilauskannassa oli paljon jo aiemmin tilattuja sähköautoja, joiden tuotantoa komponenttipula hidasti. Viime vuonna kilpiin päätyi paljon tilauskannassa olleita sähköautoja, joille oli haettu kotitalouksille suunnattua 2 000 euron hankintakannustetta. Täyssähköisten henkilöautojen hankintatuen hakuaika päättyi vuoden 2022 lopussa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Täyssähköautojen rekisteröintien ennakoidaan tänä vuonna kasvavan viime vuotta maltillisemmin, sillä sähköautojen osuus uusien autojen tilauksista ei viime vuonna kasvanut samaan tahtiin kuin osuus rekisteröinneistä, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.

Tero Kallio

Vuoteen 2024 lähdetään viime vuotta ohuemmalla tilauskannalla, mutta uusien autojen kysynnän odotetaan kevään kuluessa elpyvän. Autokauppaa piristävät uusien autojen lyhentyneet toimitusajat, jotka ovat myös ladattavilla autoilla palanneet pitkittyneen komponenttipulan jäljiltä normaaleiksi.