Metsäteollisuus

Metsähallitus palkkaa nuoria kesätöihin metsänistuttajiksi

Metsähallitus hakee Pohjois-Suomeen kesätyöntekijöitä metsänistuttajiksi. Paikkoja on tarjolla Lappiin, Kainuuseen ja Koillismaalle yhteensä noin 70. Lisäksi Lieksan, Nurmeksen ja Parkanon alueille palkataan noin 15 istuttajaa.

metsänistuttajat
Metsänistuttajien tehtävänä on istuttaa puuntaimia valtion monikäyttömetsiin.

Metsänistuttajien tehtävänä on istuttaa puuntaimia valtion monikäyttömetsiin. Pohjois-Suomessa työstä maksetaan urakkapalkkaa, eli mitä enemmän taimia istuttaa, sitä paremmin tienaa. Työsuhteet ovat kestoltaan 2–4 viikkoa.

Metsähallituksen metsänistuttajan paikat sopivat esimerkiksi ensimmäisiä kesätyöpaikkojaan hakeville nuorille. Edellytyksenä on 16 vuoden ikä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Työ sopii aktiivisille, ulkoiluhenkisille ihmisille. Palautteen perusteella metsänistuttajan työ on mukava kokemus, jossa saa olla ulkona ja tehdä töitä hyvässä porukassa. Samalla voi saada varsin hyvät tienestit, kertoo Lapin metsänhoitopäällikkö Olli Lipponen Metsähallituksen Metsätalous Oy:stä.

Lapissa paikkoja on haettavana Sodankylään, Rovaniemelle ja Kittilään. Kainuussa istuttajia haetaan Kuhmoon ja Suomussalmelle. Koillismaalla kesätyöntekijät työskentelevät Pudasjärvellä tai Taivalkoskella.

Lisäksi Lieksan, Nurmeksen ja Parkanon alueille palkataan noin 15 istuttajaa kahden viikon työsuhteisiin. He työskentelevät tuntipalkalla ja tekevät lisäksi kylvöä ja heinäntorjuntaa.

Metsähallituksen kesätyöntekijät istuttavat valtion maille yhteensä noin miljoona puuntaimea. Valtaosa istutuksista teetetään metsäpalveluyrityksillä. Yhteensä valtion maille istutetaan vuodessa noin 17 miljoonaa taimea.

- Haluamme tarjota kasvukeskusten ulkopuolella asuville nuorille kesätyömahdollisuuksia ja tilaisuuden tutustua metsätalouteen uravaihtoehtona. Moni Metsähallituksen nykyisistä työntekijöistä onkin aikanaan ollut istutustöissä, kertoo Pohjanmaa-Kainuun metsänhoitopäällikkö Tarmo Myllymäki Metsähallituksen Metsätalous Oy:stä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Työt alkavat koulujen päättymisen jälkeen. Hakuajat vaihtelevat paikkakuntakohtaisesti. Tarkemmat tiedot löytyvät Metsähallituksen rekrytointisivuilta.