Ajankohtaista

Pääministeri Petteri Orpo: Biotalous vahvasti uuden komission ohjelmaan

Pääministeri Petteri Orpon mukaan hallitus on ottanut metsäpolitiikkaan liittyvissä keskeisissä kysymyksissä tiukan linjan. - Samaan aikaan nostamme komissiolle ja muille jäsenmaille aktiivisesti esiin metsätalouden ja biotalouden hyötyjä sekä näytämme, miten biotalouden avulla voidaan ratkaista ilmastohaasteita.

Pääministeri Petteri Orpo

-Hallitus on kääntänyt uuden sivun EU vaikuttamisessa. Suomen keskeisenä prioriteettina tulevan komission ohjelmaan olemaan biotalouden ja kiertotalouden mahdollisuuksien hyödyntäminen, josta olen jo keskustellut komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin kanssa.

Biotalouden mahdollisuudet tunnistetaan tänä päivänä Orpon mukaan vahvemmin kuin viisi vuotta sitten. - Komissiolle on perustettu ”CEO Roundtable,” metsäteollisuusyhtiöiden pyöreä pöytä, joka kanavoi näkemyksiä komission johtoon. Komissiossa viesti vaikuttaa viimeinkin menevän perille, kun se on aloittanut valmistella päivitystä biotalousstrategiaan, sanoo Orpo.

Biotaloudella ratkaistaan ilmastohaasteita

Myötätuulta biotalouden edistämiseksi tulee nyt Orpon mukaan hyödyntää. - Meidän kaikkien on vietävä aktiivisesti viestiä pääkaupunkeihin ja Brysseliin biotalouden mahdollisuuksista. Liittolaisia täytyy hakea eri puolilta ja yllättävistäkin paikoista. Kun tapasin presidentti Emmanuel Macronin, nostin esille biotalouden mahdollisuudet. Sovimme hänen kanssa Suomen ja Ranskan strategisesta yhteistyöstä tällä saralla, ja virkamiesyhteistyö ministeriöiden välillä on käynnistynyt.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

-EU-puolella keskeinen argumentti on, että metsäteollisuus parantaa Euroopan kokonaisturvallisuutta edistämällä omavaraisuutta, joka perustuu uusiutuviin ja karttuviin raaka-aineisiin. Biotalous mahdollistaa fossiilisten päästöjen vähentämisen ja fossiilisten raaka-aineiden korvaamisen, mikä on keskeistä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, muistutti Orpo.