Metsäteollisuus

Antti Jääskeläinen UPM:ltä Posti Group Oyj:n toimitusjohtajaksi

UPM Raflatacista vastaava johtaja Antti Jääskeläinen siirtyy logistiikka- ja jakeluyhtiö Posti Group Oyj:n toimitusjohtajaksi. Hän jatkaa nykyisessä tehtävässään UPM:ssä heinäkuun 2024 loppuun asti.

Antti Jääskeläinen

Antti Jääskeläinen tuli UPM:n palvelukseen 2014 ja nimitettiin UPM Raflatacista vastaavaksi johtajaksi ja johtajiston jäseneksi vuonna 2016. Viime kuukausina hän on vastannut väliaikaisesti myös UPM Communication Papers -liiketoiminta-alueesta.

- Haluan kiittää kaikkia UPM:ssä yhteistyöstä fossiilisista raaka-aineista riippumattoman tulevaisuuden luomiseksi ja UPM Raflatacin globaalin, kannattavan kasvun rakentamiseksi. UPM on hieno yhtiö, täynnä erinomaisia ammattilaisia. Olen vakuuttunut, että yhtiöllä on vahva tulevaisuus. Toivon kaikille mitä parhainta menestystä, sanoo Antti Jääskeläinen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Antti on huippuammattilainen, ja haluan kiittää häntä erinomaisesta työstä, jonka hän on tehnyt nostaessaan UPM Raflatacin tulokset täysin uudelle tasolla. Hän on rakentanut liiketoimintaan kasvua ja tehokkuutta. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että Antti on ollut minulle vuosien varrella niin mentori, kollega kuin ystävä, johon olen voinut luottaa. On ollut etuoikeus saada työskennellä hänen kanssaan ja toivon hänelle erinomaista menestystä uudessa tehtävässä, sanoo UPM:n toimitusjohtaja Massimo Reynaudo.

UPM käynnistää UPM Raflatacin johtajarekrytoinnin välittömästi. UPM Communication Papersin liiketoimintajohtajan rekrytointi etenee hyvin, ja se saadaan päätökseen lähikuukausina.