Metsäteollisuus

Talousjohtaja ja varatoimitusjohtaja Seppo Parvi jättää Stora Enson vuoden 2024 loppupuolella

Stora Enson talousjohtaja ja varatoimitusjohtaja Seppo Parvi on päättänyt jättää tehtävänsä Stora Ensossa ja siirtyä uuteen tehtävään metsäteollisuuden ulkopuolelle. Hän jatkaa työskentelyä yhtiössä vuoden 2024 viimeiselle neljännekselle saakka.

Seppo Parvi

- Talousjohtajana ja Stora Enson johtoryhmän jäsenenä Seppo Parvi on ollut olennainen osa Stora Enson muutosta uusiutuvien materiaalien yhtiöksi vuodesta 2014 lähtien. Hänellä on ollut tärkeä rooli myös Stora Enson Suomen maajohtajana ja metsäteollisuuden kehittämisessä laajemminkin. Haluan ilmaista vilpittömät kiitokset koko yhtiön puolesta Sepon merkittävästä panoksesta Stora Ensolle ja toivotamme hänelle kaikkea hyvää tulevissa tehtävissään, sanoo Stora Enson toimitusjohtaja Hans Sohlström.

Stora Enso käynnistää uuden talousjohtajan hakuprosessin välittömästi.