Metsien hiilinieluja ja -varastoja voidaan kasvattaa alhaisin kustannuksin

Tuoreessa Helsingin yliopiston ja Aalto yliopiston tutkimuksessa etsittiin edullisimpia tapoja kasvattaa metsien hiilinieluja. Tutkijat arvioivat kuinka suurilla kustannuksilla nielujen lisäys on toteutettavissa viivästyttämällä harvennuksia ja pidentämällä kiertoaikoja.

Helsingin yliopiston professori Olli Tahvosen mukaan Suomella arvioidaan olevan suuria vaikeuksia toteuttaa EU politiikassa määritellyt maankäyttösektorin ilmastovelvoitteet. Yksi syy tähän on metsien korkea hakkuutaso ja alentunut hiilinielu.

– Ongelman ratkaisemiseksi olisi löydettävä mahdollisimman edullisia keinoja metsien hiilinielujen ja -varastojen kasvattamiseksi. Tämä kysymys sisältyy myös EU:n ja YK:n ”Net Zero” -ilmastotavoitteisiin, joiden pyrkimyksenä on saavuttaa negatiivinen kasvihuonekaasujen päästötaso vuoden 2050 jälkeen. IPCC:n eli hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin mukaan yksi keskeinen keino tähän on juuri metsien hiilinielujen ja varastojen vahvistaminen sekä bioenergiapäästöjen tekninen eliminointi ”tulppaamalla piiput” ja varastoimalla hiili pois ilmakehästä, toteaa professori Olli Tahvonen Helsingin yliopiston Viikin kampuksen taloustieteen osastolta.

Tahvosen mukaan hiilinielujen ja -varastojen merkittävä kasvattaminen on mahdollista varsin alhaisin kustannuksin. Noin 30 prosentin lisäys nieluissa ja yli kaksinkertainen metsiin ja puutuotteisiin sitoutunut hiilivarasto on mahdollista saada aikaan kustannustasolla 20 euroa per sidottu hiilidioksiditonni. Vastaavasti päästöjen sitominen savukaasuista ja varastointi pois ilmakehästä maksaa nykyarvioiden mukaan noin 130 euroa per tonni.

Suurin hiilivarasto syntyy metsämaahan ja pienin puutuotteisiin

Optimoimalla harvennukset ja kiertoajat suurin hiilivarasto syntyy metsämaahan ja pienin puutuotteisiin. Harvennusten keventäminen lisää metsään jäävän kuolleen puuaineksen määrää. Tämä on edullista hiilen sidonnassa, koska hiili säilyy kuolleissa puissa ja metsämaassa pitempään pois ilmakehästä verrattuna puun nykyiseen käyttöön energiatuotannossa ja tuotteissa. Kuolleen puuaineksen lisäys tukee samalla metsien monimuotoisuutta. Kevyemmät harvennukset lisäävät metsien tiheyttä, jonka seurauksena luontainen uudistuminen ja metsien hoito jatkuvapeitteisinä kuitenkin vaikeutuu. Kiertoaikojen pidentäminen hallinnollisilla määräyksillä ilman rahallista tukea hiilinieluille aiheuttaa puuntuotantoa painottaville metsänomistajille rahallisia tappioita. Vaikutukset puuntuotannon pitkän aikavälin määriin ovat pieniä.

Luonnontieteellisessä tutkimuksessa metsien mahdollisimman suuri hiilivarasto ja merkitys ilmastonmuutoksen torjunnassa edellyttää tyypillisesti täydellistä pidättäytymistä hakkuista. Taloudellis-ekologinen ja uusiin koneoppimisalgoritmeihin perustuva optimointi kuitenkin paljasti, että pohjoisella havumetsävyöhykkeellä puhtaasti ilmastonmuutoksen torjunnan kannalta paras tulos voitaisiin saada aikaan avohakkuilla, hyvin pitkillä kiertoajoilla ja luopumalla ainoastaan harvennuksista.

Tahvonen toteaa, että Suomen hallituksen ilmastopolitiikka on nojaamassa päästöjen teknisessä talteenotossa saadun hiilen hyötykäyttöön, joka ei välttämättä lainkaan vähennä päästöjä. Tästä poikkeavasti Ruotsissa kehitetään hiilen teknistä talteenottoa ja varastointia Pohjanmeren öljykenttiin. Hiilinielujen ja –varastojen lisäyksellä, hiilen talteenotolla ja varastoinnilla voitaisiin päästä jopa kolmen hiilidiksiditonnin pysyvään vuotuiseen nieluun per metsähehtaari. Ongelma ruotsalaisissa kaavailuissa näyttää kuitenkin olevan, että mahdollisuus metsien hiilivarastojen kasvattamiseen jätetään huomiotta.

– Ilmastopolitiikan aiheuttamat muutospaineet metsäpolitiikalle on Suomessa koettu taloudellisena uhkana ja pyritty torjumaan. Kuitenkin metsien arvo luonnonvarana voi moninkertaistua hiilinielun ja -varastojen suuren taloudellisen merkityksen seurauksena. Taitavassa metsäpoliittisessa strategiassa tämä arvonnousu voisi realisoitua suomalaisen metsäsektorin ja metsänomistajien eduksi, pohtii Tahvonen.