Metsäkoneurakointi

Viitaset laajensivat energiapuun korjuuseen

Parkanolaisen Viitanen Yhtiöt Oy:n tarina alkoi 70-luvulta, kun Juhani Viitanen aloitti metsurina. Kymmenen vuoden jälkeen saha vaihtui Pika 36-häntämotoon, joka palvelikin parikymmentä vuotta. 2008 yrityksen vetovastuu siirtyi jälkikasvulle ja nykyinen osakeyhtiö perustettiin.

Sampo Rosenlew HR46x, Timo Viitanen, Ahti Sormunen
Myyntimiehellä hymy herkässä. Ahti Sormunen luovutti FinnMETKO:n avauspäivän jälkeen järjestetyssä iltatilaisuudessa uuden Sampo Rosenlew HR46x-harvesterin Viitanen Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Timo Viitaselle.

Toiminta on laajentunut metsäkoneurakoinnista maanrakennukseen, ritiläautojen valmistukseen sekä asuinrakennuksien rakentamiseen yhdessä yhteistyökumppanin kanssa. Vuoden 2024 FinnMETKO:ssa yritykselle luovutettiin Sampo Rosenlew HR46x-harvesteri, jolla suunnataan jatkossa myös energiapuusavotoille.

Viitasten hakkuukoneina Westaksen leimikoilla on kaksi uudehkoa Ponssen Scorpionia, aikaisemmin kalustoon kuului vihreitä motoja, joita parhaillaan oli viisi kappaletta samanaikaisesti. – Ensimmäinen Scorpion meille tuli 2020, ja nyt tammikuussa on jälleen tulossa yksi uusi. Energiapuusavotoille valinta kohdistui kuitenkin Sampoon. Toimitusjohtaja Timo Viitasen mukaan valinnan taustalla oli vakaa harkinta, - Ei tässä soitellen sotaan lähdetty.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Painavin syy kevyemmän koneen hankintaan olivat alhaisemmat käyttökustannukset ja tietenkin myös edullisempi hankintahinta. Ahti Sormusen mukaan nämä olivat kantavia teemoja Sampo Rosenlewilla FinnMETKO:ssa ja laajemminkin. – Metsä kiittää hyvästä korjuujäljestä, ja se on tällä koneella mahdollista saavuttaa kustannustehokkaasti, niin että sinne viivan allekin jäisi jotain. Sormunen totesi luovutuksen yhteydessä.

Ahti Sormunen, Timo Viitanen
Sormusen haastattelussa Timo Viitanen kertoi yhtiön laajentavan toimintaansa energiapuusavotoille, uudella Sampolla tavoitellaan alhaisempia käyttökustannuksia näissä kohteissa. – Haemme tehokkuutta ja taloudellisuutta. Kokeillaan tätä, Viitanen kuittasi.

Ritiläauto ensin omiin tarpeisiin

Ensimmäinen metsäkoneritilä Parkanossa valmistui 2009, ajatuksena oli tehdä omaan käyttöön sopiva kampe, mutta kun sille löytyi ostaja, niin oli tehtävä uusi. Tällä tavoin valmistus hiljalleen laajeni – Tällä hetkellä pystymme toimittamaan noin kymmenen ritilää vuodessa. Kokemus omista metsäkoneista ja niiden kuljettamisesta on auttanut valmistuksessa, mutta lopulta asiakas on aina oikeassa ja me keskitymme toteuttamaan heidän toiveensa, Timo Viitanen jatkaa.

Viitaset olivat erittäin tyytyväisiä metkossa sekä kävijämäärään, oman osaston sijaintiin Ponssen ja maanrakennusmontun välissä, sekä tuotteiden herättämään kiinnostukseen. – Potentiaalisia asiakkaita on ollut liikkeellä runsaasti ja tarjouskyselyitä onkin kertynyt mukavasti.

Viitanen Yhtiöt Oy metsäkonelavetti, Koneurakointi Jorma Piilola Oy, Ponsse Scorpion
Viitanen Yhtiöt Oy on tähän asti hakannut kahdella Ponsse Scorpionilla. Vuodesta 2009 alkaen toimenkuvaan on kuulunut myös ritiläautojen valmistus. Tämä auto oli tehty Koneurakointi Jorma Piilolalle, Kovesjoelle. Kyydissä oleva Scorpion King oli Ponsselta.
metsäkonelavetti, Metsäkonepalvelu Yli-Anttila, Scania
Noormarkkulaisen Metsäkonepalvelu Yli-Anttilan Scania lavettiauto on Viitasten käsialaa.
metsäkonelavetti, Viitanen yhtiöt, Metsäkonepalvelu Yli-Anttila
Jarno Viitanen
Jarno Viitanen (keskellä) kantaa perheyrityksessä vastuun metsäkoneritilöistä sekä kaikesta muusta metallirakenteiden valmistuksesta.
hydraulikiristin
Viitanen Yhtiöt valmistaa myös hyväksyttyjä hydraulikiristimiä kuorman varmistukseen. – Kiristimen mukana tulee kiinnitykseen tarvittava levy, joka on asiakaskohtaisesti myös räätälöitävissä, sekä ketjun läpivientiholkki, ketju, liitoslenkki sekä lyhennyskoukku. Asiakkaan halutessa meiltä saa myös asennuksen, kannattaa kysyä tarjous, Jarno Viitanen toteaa.
valtra ja metsäperävaunu, Viitanen yhtiöt
Viitasten monipuoliseen kalustoon kuuluu myös Valtra, jonka multitraileriksi ristitty perävaunu on yhtiön omaa tuotantoa. Tässä kärry on metsävarustuksella, mutta se on kiilatapeilla asennettu, jolloin se voidaan kätevästi vaihtaa myös lavaan, mikä mahdollistaa monipuolisen käytön. Päällä on Keslan nosturi.