Metsäteollisuus

Luonnonsuojelualueiden kirjanpainajatuhojen leviämisen riski talousmetsiin on pieni

Kirjanpainajatuhojen riski ja määrät ovat etenkin 2020-luvulla kasvaneet Suomessa, minkä seurauksena myös luonnonsuojelualueilla on nähty kirjanpainajien tappamia puita. Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvityksen mukaan luonnonsuojelualueiden kirjanpainajatuhot eivät kasvata merkittävästi ympäröivien metsien puustotuhoriskiä.

Kirjanpainajan tappama metsänreuna. Kuva: Päivi Lyytikäinen-Saarenmaa

Luken selvityksessä kartoitettiin, missä määrin suojelualueilta voi levitä tai on jo levinnyt kirjanpainajatuhoja niitä ympäröiviin talousmetsiin. Selvitykseen koottiin kaikki tapaukset, joissa valtio on korvannut metsänomistajalle vahinkoja suojelualueelta levinneistä tuhoista sekä selvitettiin, kuinka suuri osa Suomen metsäkeskukselle ilmoitetuista hyönteistuhojen takia tehdyistä hakkuista on suojelualueiden lähellä. Selvitystä varten tehtiin myös kohdennettuja maastotarkastuksia sekä koottiin aiheeseen liittyvää tieteellistä tutkimusta. Selvityksen rahoitti maa- ja metsätalousministeriö.

Suojelualueiden kirjanpainajatuhot eivät aiheuta merkittävää puustoriskiä

Vuosien 2014–2024 välillä Suomessa on todettu ja korvattu seitsemän tapausta, joissa kirjan-painajatuhon voitiin katsoa alkaneen ja levinneen suojelualueelta talousmetsiin. Kymmenen vuoden aikana tuhoja on korvattu yhteensä noin 160 puukuutiometrin edestä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Esimerkiksi vuonna 2023 kirjanpainajatuhoja havaittiin Valtakunnan metsien inventoinnissa kaiken kaikkiaan yli 60 000 hehtaarilla. Luonnonsuojelualueilta levinneiden tuhojen osuus kokonaisuudesta on siis erittäin pieni, tutkimuspäällikkö Markus Melin Lukesta suhteuttaa.

Suomen metsäkeskukselle ilmoitetuilla tuhohakkuilla ei havaittu olevan syy-yhteyttä lähellä oleviin suojelualueisiin. Suojelualueen läheisyys ei vaikuttanut kirjanpainajan takia tehtyjen tuhohakkuiden määrään valtakunnallisesti tai kirjanpainajatuhojen kannalta merkittävimmillä alueilla Kaakkois-Suomessa.

Kahdeksalle suojelualueelle kohdennetuilla maastokatselmuksilla havaittiin tuoreita ja käynnissä olevia kirjanpainajatuhoja. Selvää leviämistä ympäröiviin talousmetsiin ei kuitenkaan havaittu, vaan tuhot olivat alkaneet suojelualueilta ja pääasiassa pysähtyneet niiden sisälle.

- Tehtyjen selvitysten perusteella suojelualueet eivät muodosta huomioitavaa riskiä kirjanpainajatuhojen leviämiselle. Rooli on pieni etenkin, kun sitä vertaa kirjanpainajatuhojen määrään metsämaisemassamme yleisesti, Melin summaa.

Kirjanpainajatuhot ovat osa metsän normaalia häiriödynamiikkaa

Luonnonsuojelualueiden kirjanpainajatuhoihin liittyy merkittäviä väärinkäsityksiä. Talousmetsissä kirjanpainajat aiheuttavat taloudellisiin tappioihin johtavia puustotuhoja, mutta luonnonsuojelualueilla on kyse metsien normaalista häiriödynamiikasta. Etenkin suojelualueilla varttuneiden kuusiyksilöiden kuolema on luonnollinen osa metsäekosysteemin dynamiikkaa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Näkyvät kirjanpainajan aiheuttamat puustotuhot esimerkiksi Kolilla ja Tahkovuorella ovat ymmärrettävästi herättäneet voimakkaita reaktioita, sillä vastaavaa häiriödynamiikkaa ei nähdä talousmetsissä.

- Luonnon monimuotoisuuden näkökulmasta kyseessä ei ole tuho, vaikka se siltä ihmissilmään näyttääkin. Kirjanpainajien tappamista puista muodostuu lahopuuta, joka tarjoaa elinympäristön tuhansille lajeille eri eliöryhmissä, Melin huomauttaa.

Torjuntahakkuita luonnonsuojelualueilla ei tule sallia

Selvityksen perusteella ei ole perusteita sallia suojelualueilla torjuntatoimia, joiden tavoitteena on tuhojen rajaaminen. Tulokset torjuntatoimenpiteiden toimivuudesta ovat ristiriitaisia, eikä esimerkiksi torjuntahakkuilla ole muualla Euroopassa onnistuttu estämään kirjanpainajatuhoja maisematasolla.

Mikäli torjuntahakkuiden tehosta haluttaisiin varmistua, tulisi kohdealueelta poistaa suurin osa vioittuneista puista. Suojelualueilla laaja puiden poistaminen aiheuttaisi haittaa monimuotoisuudelle ja olisi näin luonnonsuojelulain vastaista. Lisäksi metsämaisemassa on aina paljon suojelualueita merkittävämpiä riskikohteita kirjanpainajatuhojen alkamiselle.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Myöskään feromonipyydysten laajamittainenkaan käyttö ei eurooppalaisten tutkimusten perusteella estä kirjanpainajatuhojen leviämistä.