Paula Lehtomäelle kansainvälinen metsäalan Vuoden Nainen -palkinto
Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäelle myönnettiin keskiviikkona 5.3.2025 Lissabonissa metsäalan Vuoden Nainen 2025 -palkinto. Tunnustuksen myöntää hyödykkeiden hintaseurantaan, uutisiin ja markkina-analyyseihin keskittynyt kansainvälinen toimija Fastmarkets.

Fastmarkets perustelee Lehtomäen valintaa hänen omistautumisellaan kestävälle kehitykselle sekä pyrkimyksellään asemoida Pohjoismaat globaaliksi vihreän innovaation johtajaksi vuoteen 2030 mennessä. Lehtomäen työ Suomen Metsäteollisuus ry:ssä sekä johtajuutensa metsäalan tärkeissä kehityshankkeissa ovat tehneet hänestä merkittävän vaikuttajan alan myönteisessä muutoksessa.
Valinnan tehnyt tuomaristo korostaa lisäksi, että Lehtomäki on ollut keskeisessä roolissa metsäteollisuuden vihreän siirtymän edistämisessä, edistäen tutkimusta, innovaatioita ja kestävyyttä tukevia politiikkatoimia.
Mainos, juttu jatkuu alla
- Lehtomäen vaikutus ulottuu metsäteollisuuden ulkopuolelle, sillä hän on myös vahva sosiaalisen tasa-arvon puolestapuhuja, erityisesti naisten ja tyttöjen oikeuksien edistäjänä maailmanlaajuisesti, valintaperusteluissa kerrotaan.
Lehtomäki on toiminut Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtajana vuodesta 2022 lähtien. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on toiminut mm. Pohjoismaiden ministerineuvoston pääsihteerinä, Suomen ulkomaankauppa- ja kehitysministerinä sekä ympäristöministerinä.