Varapuhemies Paula Risikko: Kestävä ja ennustettava metsäpolitiikka on yksi Suomen kasvun edellytyksistä
Eduskunnan tervehdyksen Metsämarssin 75-vuotisjuhlaan vienyt eduskunnan varapuhemies Paula Risikko painotti, että metsien merkitys Suomelle ja suomalaisille on monipuolinen, mutta ennen kaikkea se on taloutemme ja hyvinvointimme tukijalka. Muuttuva toimintaympäristö edellyttää metsänomistajien, valtiovallan sekä alan muiden toimijoiden yhteistyötä.
- Suomen metsät ovat paljon enemmän kuin vain puuntuotannon lähde – ne ovat keskeinen osa yhteiskuntaamme niin taloudellisesti, ekologisesti kuin sosiaalisestikin. Metsiin kohdistuu suuria odotuksia, kun etsitään ratkaisuja esimerkiksi ilmastonmuutoksen hillintään, luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen, huoltovarmuuteen ja ihmisten hyvinvointiin, Risikko totesi puheessaan.

Risikko painotti metsien monipuolista merkitystä Suomessa ja meille suomalaisille. Metsät ovat kaikille suomalaisille tuttuja etenkin virkistyskäytössä, mutta samalla on hänen mukaansa ollut ilahduttavaa, kuinka puun käyttö on laajentunut perinteisestä metsäteollisuudesta myös uusille aloille aina kosmetiikasta lääkkeisiin.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
- On sanottu, että suomalaisten turva on aina ollut metsässä. Joka istuttaa puun, rakastaa muitakin kuin itseään. Metsien avulla olemme rakentaneet hyvinvointiyhteiskuntamme ja metsäala on edelleen tukeva taloutemme puujalka, Risikko sanoi.
- Metsät tuovat tuloja metsänomistajille ja laajalle joukolle metsäsektorin työllisiä ympäri maata. Metsäteollisuudessa työskentelee noin 36 000, metsätaloudessa 25 000 ja luonnontuotealan yrityksissä 3 000 henkilöä. Lisäksi luontomatkailu ja virkistyskäyttö työllistää 37 000 henkilöä. Vuonna 2024 metsänomistajien saamat bruttokantorahatulot olivat Luonnonvarakeskuksen mukaan 3,6 miljardia euroa. Metsäteollisuuden osuus ulkomaan tavaraviennistä oli vuonna 2023 noin 16 prosenttia, Risikko sanoi.
Risikko muistutti, että muuttuva toimintaympäristö haastaa metsäalaa jatkuvasti uudistumaan ja kehittymään. Uutta tietoa kertyy, ja sitä tulee ottaa tehokkaasti käyttöön.
Risikon mukaan valtiovallalla on tärkeä rooli kestävän metsätalouden edistämisessä ja metsäalan kehittämisessä. Tämän hallituskauden tavoitteena on vahvistaa kansallista metsäpolitiikkaa ja toimeenpanna kansallista metsästrategiaa kolmen kärkihankkeen kautta. Näitä ovat metsien kasvu, talousmetsien elonkirjo ja metsäalan uudistuminen ja kilpailukyky.
- Pääministeri Orpon hallitus jatkoi tämän kevään puoliväliriihessä metsien kasvun vahvistamista muun muassa metsätuhojen ennaltaehkäisyn, metsälannoituksen edistämisen ja metsäpinta-alan lisäämisen kautta. Metsien kasvua ja hiilinielujen vahvistamista tuetaan lisäksi informaatio-ohjauksella, metsänuudistamisen vauhdittamisella ja puuston kasvattamisella tiheämpänä, Risikko sanoi.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Risikon mukaan tarvitaan kestävää ja ennustettavaa metsäpolitiikkaa, jotta kasvua ja hyvinvointia saadaan koko Suomeen. Tavoitteita ei kuitenkaan saavuteta ilman metsänomistajia ja heidän panostustaan omaisuutensa hoitoon. Myös Euroopan unionista tuleva sääntely ja kansainväliset sopimukset vaikuttavat suoraan ja välillisesti metsäalan toimintaympäristöön ja toimintaedellytyksiin.
- Haluamme varmistaa, että metsänomistajat voivat jatkossakin hyötyä metsistään, ja että metsätalous ja metsäteollisuus tuovat työtä ja tuloja eri puolille Suomea. Samalla haluamme huolehtia siitä, että talousmetsissä otetaan huomioon myös luonnon monimuotoisuus, suojelu ja ihmisten mahdollisuus virkistäytyä. Hyvin hoidetut metsät tarjoavat monenlaisia hyötyjä sekä paikallisesti että koko maassa, Risikko sanoi.
- Lisäksi Suomen ja muiden samanmielisten EU:n metsämaiden kanssa tehtävä yhteistyö poliittisella ja virkamiestasolla on tärkeää, jotta metsäpolitiikka pysyy kansallisen toimivallan piirissä myös tulevaisuudessa, hän sanoi.