Tapahtumat

Elmia Wood 50 vuotta – Edelleen vahva ja kansainvälinen metsäalan kohtaamispaikka

Ruotsin metsäalan messut kokivat mullistuksen koronavuosien myötä. Konevalmistajista Ponsse, John Deere, Komatsu Forest, Ecolog ja Rottne suunnittelivat omaa tapahtumaansa jo 2019, joka sitten toteutettiin ensimmäistä kertaa Tukholmassa, Solvallan raviradalla kesäkuun alussa 2023. Seuraava Swedish Forestry Expo järjestetään vasta 2027, mutta tästä huolimatta yllä mainittua viisikkoa ei Jönköpingin tapahtumassa ollut mukana. Paikalla olleita tämä ei kuitenkaan tuntunut haittaavan, ja Elmia Wood osoitti, että tapahtumalle on tilausta jatkossakin. Kävijöitä messuilla oli kolmen päivän aikana 27 751.

Elmia Wood 2025
Elmia Wood juhlisti kesäkuussa 50 vuotista taivaltaan. Messut järjestettiin nyt 27. kertaa. Tapahtumapaikkoja on ollut vuosien varrella 11, mutta 2000-luvulla miljööksi on vakioitunut Bratteborgs Gård.

Aivan entisellään Elmia Wood ei tietenkään ole ilman suurimpia metsäkonevalmistajia. Näytteilleasettajia oli nyt mukana 327, kun vielä 2017 vastaava luku oli 555. Kävijämäärässäkin pudotusta tuosta oli noin kolmannes, kun silloin kävijöitä oli 41 834, tosin neljän päivän aikana. Tällä kertaa vilkkainta oli aurinkoisena avajaispäivänä, torstaina 5. kesäkuuta, jolloin kävijämäärä oli 10 582. Metsätrans ehti paikalle vasta sateiseksi perjantaiksi, jolloin lukema jäi hieman pienemmäksi (9 816) ja etenkin iltapäivää kohden messualue hiljeni huomattavasti jo reilusti ennen porttien sulkeutumista. Myös monet suomalaiset näytteilleasettajat suuntasivat iltalaivalle ja viikonlopuksi kotimaahan. Lauantaina keli oli jälleen suotuisampi, mutta kävijämäärä jäi järjestäjien ilmoituksen mukaan selvästi vähäisimmäksi (7 353).

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.