Ajankohtaista

Sirpa Pietikäinen: Perussuomalaiset ovat sotajalalla Suomen teollisuutta vastaan

- Suomen koko talouden ja julkisen talouden kestokyky riippuu yritystemme tulevaisuuden menestyksestä. Suomi on johtava puhtaan teknologian, puhtaan energian ja varastoinnin, vetytalouden sekä fossiilisia korvaavien innovaatioiden tuottaja, josta esimerkkinä metsäteollisuutemme. Näiden tulevaisuus riippuu ilmastolainsäädännön kunnianhimon tasosta ja ennakoitavuudesta, jotta toimialoihin tai yrityksiin voidaan investoida kysynnän varmistuessa. Siksi perussuomalaisten sotaretki elinkeinoelämäämme vastaan onkin hämmästyttävää, europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen kommentoi perussuomalaisten päätöstä irtautua EU:n ilmastotavoitteeseen sitoutumisesta.

Sirpa Pietikäinen

Euroopan komissio julkaisi keskiviikkona ehdotuksensa vuoden 2040 ilmastotavoitteesta osana eurooppalaisen ilmastolain uudelleenavausta. Uudelleenavauksessa esitetään 90 prosentin nettokasvihuonekaasupäästötavoitetta vuoteen 2040 mennessä verrattuna vuoteen 1990. Pietikäinen pitää komission ehdotusta välttämättömänä.

- 90 prosentin kasvihuonekaasupäästötavoite tulisi tieteellisen yhteisön mukaan saavuttaa mielellään vuoteen 2030 mennessä tai viimeistään vuonna 2035. Komission ehdotus onkin siihen nähden hyvin maltillinen, mutta välttämätön EU:n vuoden 2050 ilmastotavoitteen saavuttamiseksi, Pietikäinen kertoo.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Euroopan komission ehdotus esittää joustoja ilmastotavoitteen saavuttamiseksi, sillä vuodesta 2036 alkaen ehdotus mahdollistaa 3 prosentin päästöoikeuksien hankkimisen EU:n ulkopuolisista maista. Pietikäinen pitää joustoja ilmastotavoitteiden kannalta ongelmallisena.

- Tähän mennessä päästövähennykset ovat koskeneet vain kansallisia päästöjä, eikä EU:n kolmansiin maihin kohdistuvaa päästökauppaa tulisi ottaa mukaan myöskään vuoden 2040 päästövähennystavoitteisiin. Tämä heikentää EU:n todellisia päästövähennyksiä, jos päästöoikeuksien ostaminen mahdollistetaan EU:n ulkopuolelta. Silloinhan 90 prosentin tavoite ei ole todellisuudessa 90 prosenttia. Tämä on myös ilmasto-oikeudenmukaisuuden kannalta ongelmallista, mikäli EU ulkoistaa osan päästövähennystavoitteestaan ja vastuustaan globaalin etelän maihin.

Pietikäinen toivoo muutoksia komission ehdotukseen.

- Ilmastonmuutoksen ja EU:n todellisten päästövähennysten kannalta olisi suotavaa, että joustojen mahdollisuus poistettaisiin ehdotuksen käsittelyn aikana. Pahoin kuitenkin pelkään, että joustojen kasvattamista tullaan ehdottamaan.

Pietikäinen on huolissaan Suomen hallituksen epäselvästä kannasta vuoden 2040 ilmastotavoitteeseen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Eurooppalainen päästövähennystavoite on Suomen kilpailukyvynkin kannalta välttämätöntä, sillä Suomessa ei ole sellaista eilisen teollisuutta, jolla maamme voisi menestyä. Suomen elinkeinoelämä kannattaa johdonmukaista ja ennakoitavaa ilmastopolitiikkaa, sillä Suomen kilpailukyky ei perustu vanhaan fossiiliseen energiaan pohjautuvaan teknologiaan. Päinvastoin Suomen elinkeinoelämä on investoinut jo merkittävästi puhtaaseen energiaan ja teknologiaan ja ilmastotavoitteista peruuttaminen olisi näiden investointien kannalta kohtalokasta.

Euroopan parlamentti keskustelee ilmastolaista tiistaina 8. heinäkuuta.