Ajankohtaista

MTK ry: Hallitus tunnisti riihessään maatalouden tilannekuvan

Petteri Orpon (kok.) hallitus osoitti budjettiriihessään tunnistavansa maatilojen tämänhetkisen taloustilanteen ja sen aiheuttamat riskit Suomen ruokaturvalle. Maatalouden rahoitus turvattiin säästöiltä, eikä alalle kohdistettu uusia kustannuksia. MTK pitää kuitenkin valitettavana, ettei hallitus tarttunut metsäalan tarjoamaan kasvuun riittävällä metsänhoidon rahoituksella.

pelto

Tiistaina päättyneessä budjettiriihessä hallitus etsi lisätoimia julkisen talouden lisäsopeuttamiselle. Maatalouden osalta MTK edellytti toimialan rahoituksen turvaamista hallitusohjelmaan kirjatulla tavalla, ja tästä hallitus myös piti kiinni. Alustavan arvion mukaan maatalous säästyi riihessä myös lisäkustannuksilta.

MTK harmittelee, että hallitus jätti käyttämättä monia mahdollisuuksia luoda luottamusta tulevaisuuteen ja kasvuun. MTK muistuttaa, että METKA-määrärahojen riittävyys, yksityisteiden kunnossapito, hevostalouden elinvoima ovat kaikki ratkaisuja, joilla olisi mahdollisuus lisätä sekä talouskasvua että elinkeinojen jatkuvuutta. MTK kiirehtii edelleen polttoainejakelijoille tulevan päästökaupan kompensaatiomallia maa- ja metsätaloudelle.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Julkisen talouden sopeuttaminen on välttämätöntä. Hallituksen tulisi kuitenkin samalla uskaltaa ruokkia talouskasvun edellytyksiä myös maaseudulla. Näitä kasvun avaimia on syytä etsiä aktiivisesti vielä budjetin eduskuntakäsittelyssä, MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila toteaa.

Juha Marttila

Hallituksen päätöstä alentaa ruuan arvonlisävero 13,5 prosenttiin MTK pitää tervetulleena. Muutos on nykyisessä taloustilanteessa ymmärrettävästi pieni. Sillä on silti myönteistä vaikutusta sekä pienituloisille kotitalouksille että kotimaisen ruoka-alan kilpailukyvylle.

EU-komission heinäkuiset esitykset unionin monivuotiseksi rahoituskehykseksi (MFF) uudeksi maatalouspolitiikaksi (CAP) vaativat Suomelta vahvaa jatkovaikuttamista. EU:ssa on edelleen käynnissä myös useita metsien käyttöön vaikuttavia säädöshankkeita. MTK korostaa, että yksittäisten vuosien kotimaisten budjettipäätösten lisäksi on välttämätöntä, että vastuullisen maatalous- ja metsäpolitiikan jatkuvuudelle löytyy parlamentaarinen yhteisymmärrys, johon myös tulevat hallitukset sitoutuvat.