Kuljetus

Näin SKAL vaikutti kuljetusalan kilpailukyvyn parantamiseksi 2025

Viidettä kertaa julkaistu kooste kertoo, miten Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry onnistui viime vuonna kuljetus- ja logistiikkayritysten puolesta tehtävässä vaikuttamistyössään. Paikallinen, alueellinen, valtakunnallinen ja EU-tasolla tehty työ tuotti tuloksia, joiden ansiosta tierahoitus kasvoi ja dieselin hinta laski. Lisäksi SKAL vaikutti kymmeniin yksityiskohtiin kuljetusalan kilpailukyvyn parantamiseksi.

Julkaisu on eräänlainen vaikuttamisen tilinpäätös vuodesta 2025, mutta se myös kertoo samalla, kuinka pitkäjänteisesti vaikuttamistyötä SKALissa tehdään. Katse on vahvasti tulevassa: valmistautuminen vuoden 2027 eduskuntavaaleihin on jo aloitettu.

- Geopoliittiset jännitteet heijastuvat nyt väistämättä kaikkiin yrityksiin, myös kuljetusyrityksiin, SKALin toimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.

Anssi Kujala

SKAL vahvisti näkyvyyttään ja asiantuntijaprofiiliaan loppuvuoteen osuneen polttoainemarkkinoiden pakotetilanteen (Lukoil) seurauksena. SKALilla oli tarjottavanaan ainutlaatuista tausta- ja tilastotietoa, joten siitä tuli kysytty kommentoija, jonka näkemyksiä ja asiantuntijuutta haluttiin kuulla ulkomaista mediaa myöten.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Tilanteen alueelliset vaikutukset polttoaineen saatavuudelle ja sitä myötä raskaalle liikenteelle ovat merkittäviä. SKAL otti julkisuudessa tärkeän roolin nostaen esiin, mitä haasteita tämä aiheuttaa kuljetusalalle esimerkiksi tankkausmatkojen etäisyyksiä kasvattaen. Keskustelun myötä saimme esiin näkökulmamme logistiikan merkityksestä, Kujala sanoo.

Vuoden 2025 tärkeimmiksi pitkän aikavälin saavutuksiksi Kujala nostaa polttoaineiden hinnan laskun ja tierahoituksen.

Vaikuttamistyön tärkeimmät hyödyt kuljetusyrittäjille 2025 näkyivät polttonesteiden hinnassa, johon vaikutti mm. polttoaineveron alentaminen. Tehdyt päätökset ovat tuoneet yrittäjille 240–260 miljoonan euron vuosittaiset säästöt kustannuksissa. Tiestön rahoitukseen tullut lisäys (120 miljoonaa euroa vuodelle 2026) puolestaan vähentää logistiikan päästöjä ja kaluston korjauskuluja.

SKALin vaikuttamistyö laajaa kymmenissä yksityiskohdissa

SKAL vaikutti isoon joukkoon kuljetusalaan liittyviä yksityiskohtia. Tässä tiivistelmä vuoden 2025 tuloksista, joista on kerrottu tarkemmin Vaikuttamisen vuosi-asiakirjassa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Suomen tiet kuntoon

• Valtakunnallinenliikennejärjestelmäsuunnitelma (Liikenne 12) eduskuntaan 2025 lopussa

• Perusväylänpidon määrärahat ennätystasolla, teiden osuus kasvussa

• Tiestön korjausvelkaan 50 miljoonaa euroa lisärahoitusta + niin sanotut joululahjarahat liki 20 miljoonaa euroa

• Kansallisella päätöksellä lisää rahaa tiestöön EU:n rakennerahastoista

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

• Taukopaikka- ja jakeluinfraverkoston kehittämisryhmä perustettiin SKALin esityksestä

Jatkuvaa työtä energian hintaan vaikuttamiseksi

• Dieselin hinta jatkoi laskuaan vuonna 2025

• Polttoaineveroa lasketaan, jakeluvelvoite nousee (vain) asteittain

• Jakeluvelvoitettamaltillistettuvuosille 2025–2027 (16,5 %, 19,5 %, 22,5 %)

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

• Ammattidiesel-lainsäädäntö valmisteltu

• Edunvalvontaa, jotta päästösääntely ei lisäisi logistiikan kustannuksia

• SKALin liikenneveropoliittinen ohjelma järkeistämään tavaraliikenteen verotusta

Laajaa vaikuttamistyötä kuljetusalan kymmenissä yksityiskohdissa

• SKAL edisti harvaan asuttujen alueiden joustoja ajo- ja lepoaikasäädöksiin

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

• SKAL torjui harmaata taloutta Reilu kuljetus -oppaalla ja -kampanjalla

• SKAL sai läpi muutosehdotuksia Traficomin uuteen kuormanvarmistusmääräykseen

• SKAL kumppaneineen käynnisti Nuoria kuljetusalalle -hankkeen

• SKAL vaikutti Traficomin päästölaskentaohjeistukseen

• SKAL sai aikaan kabotaasia koskevia tarkentavia säännöksiä valvonnan mahdollistamiseksi

• SKAL edisti yhdessäFinMobilityn kanssa mitta- ja massadirektiivin käsittelyä siten, että Pohjoismaiden rajan yli voi jatkossakin liikennöidä pitkillä ja painavilla yhdistelmillä

• SKALin ajama muutos tulee: kevyen kuorma-auton rattiin B-kortilla

• Teollisuuspoliittinen strategia eduskuntaan selonteoksi SKALin esityksestä

• SKAL mukana turvaamassa, että liikennelupamaksut säilyvät pääosin ennallaan

• SKAL vaikutti yhteistyössä poliisin kanssa raskaan liikenteen valvontaan

• SKAL jatkoi työtä päästövähennyslaitteiden toimintaongelmien ratkaisemiseksi siihen liittyvän seminaarin ja näyttelyn valmistelulla Brysseliin.

• SKALin vaikutuksesta vaarallisten aineiden kuljetuksiin liittyvän tilapäisen säilytyksen ohjetta selkeytettiin

• Uudistuksia jätehuoltoon: tasapuolinen kilpailu ja siirtymä kiertotalouslakiin

• SKAL julkaisi kaksi uutta ohjelmajulkaisua, yhden tilastoraportin sekä Reilu kuljetus –oppaan, ja antoi yli 30 lausuntoa lakiesityksiin

• SKAL oli mukana Suomen raskaan liikenteen kokonaiskuva ja tulevaisuus- raportissa

• SKAL toteutti kolme vuosittaista Kuljetusbarometria ja muita ainutlaatuista ja ajantasaista tietoa tuottavia kyselyitä vaikuttamistyön tueksi

• SKALista Maakuljetuspoolin isäntäorganisaatio

• SKAL sai aikaan Suomessa käytössä olevan kaluston huomioivia laskentamalleja ominaispäästövähennyksiin

Eräs merkittävä vuonna 2026 voimaan tuleva muutos on kabotaasisääntelyn tarkentaminen ja tiukentaminen.

- Tämän yhteydessä saamme voimaan myös sääntelyn rikkomuksista aiheutuvan 3 000–5 000 euron seuraamusmaksun, mikä edesauttaa ulkomaisten kuljetuksien valvontaa. Muutenkin teimme vuoden aikana paljon työtä vastuullisemman kuljetusalan eteen muun muassa Reilu Kuljetus-teemalla, SKALin Kujala sanoo.

Vaikuttamistyötä tehdään monella tasolla

Vaikuttamistyössä ei ole pikavoittoja, vaan jokaista aikaan saatua parannusta edeltää pitkäjänteinen ja päämäärätietoinen työ.

- Emme myöskään tee työtä yksin, vaan mukana on laaja joukko kumppaneitamme, jotka jakavat samat tavoitteet. Viime kädessä päätökset tekevät poliitikot ja viranomaiset, Kujala muistuttaa.

Onnistuminen vaatii muun muassa tiiviitä viranomaisyhteyksiä, poliitikkojen tapaamisia, eri toimielimissä ja työryhmissä vaikuttamista, lakiesityksiin annettuja asiantuntijalausuntoja, sekä kuultavana olemisia. Esimerkiksi pelkästään lausuntoja SKAL antoi vuoden aikana yli 30. Vaikuttamista tehdään myös viestinnän keinoin, ja vuoden aikana tiedotteita lähti liki 70. Mediaosumien, –tavoittavuuden ja -esiintymisten suhteen vuosi 2025 olikin SKALille ennätyksellinen.

Vaikuttamisen vuosi 2025- julkaisu on luettavissa ja ladattavissa SKALin verkkosivulta