Yhden puutavarakuskin päivä

Perjantai 27. päivä toukokuuta. Olen edellisenä iltana matkustanut Mikkelin liepeille Ristiinaan, tarkoituksenani tutustua puutavarakuskin työhön hieman lähemmin. Yöunet jäivät lyhyiksi, tiedä sitten johtuiko jännityksestä, vai siitä että pelkäsin nukkuvani pommiin. Heräsin kuitenkin suunnitellusti ja odottelen paikallisen huoltamon pihassa jo vähän etuajassa. Täsmällisesti klo 6 hopeanharmaa Volvo kaartaa pihaan…

- Huomenta!

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Jonna Matikainen hyppää autostaan ulos ja tervehtii pirteänä. Nautimme aamukahvit kaikessa rauhassa ja starttaamme tien päälle noin vartin yli kuusi. Matikainen on toiminut isänsä Tommi Matikaisen yrityksessä puuauton kuljettajana nyt noin parin kuukauden verran. Ennen tätä juuri 20-vuotta täyttänyt Matikainen ehti olla vieraan palveluksessa puukuskina reilusti toista vuotta.

- Isäni innostui energiapuuhommista kahdeksan vuotta sitten, ja tuon jälkeen hänellä ei Suomessa ole puuautoja ollutkaan. Kaksoissiskoni Jenni ajaakin isäni kantoautoa, mutta itse olen koko ajan tiennyt haluavani puuauton rattiin. Tarpeeksi kauan, kun isääni huudatin, niin lopulta tämä auton sitten hankittiin, Jonna hymyilee Volvonsa ratin takana.

Reilut 600 tuhatta kilometriä ajettu soinilaisen Oiva Korpelan entinen FH16 haettiin lopulta Seinäjoelta maaliskuun loppupuolella, vaikka hankintaa ehdittiin jo suunnitella hyvä tovi sitä ennenkin. Matikainen ei suhtaudu merkkeihin erityisen fanaattisesti. Vaikka työhistoria ei vuosissa mitattuna ole vielä kovin pitkä, kokemusta löytyy jo useammastakin merkistä.

– Kaikilla sitä töitä tekee, Matikainen kuittaa.

Nykyisellä ajotahdilla Matikaisen Volvon mittariin kertyy noin 150 tuhatta kilometriä vuodessa, mutta vaihdon suhteen ei ole mitään valmiita suunnitelmia.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

– Jos tämä rokkaa hyvin, niin ei vaihdon kanssa ole kiirettä. Kun aloitti ajohommat miljoonan ajetulla vehkeellä, niin siinä oppi hyvin tunnistamaan ongelmia ja myös tekemään remontteja. Vaikka pienet viat toki ärsyttävätkin, niin en minä uutta ja kiiltävää autoa kaipaa.

8:16 Kokkosenlahti, Mikkeli

Ensimmäinen noutopaikka on Mikkelin Kokkosenlahdella.

– Ajokonekuskit ja puuautokuskithan ovat usein napit vastakkain, mutta täällä on aina tosi hyvät pinot. Ajokonekuskina täällä toimiva Juha Tiusanen on itsekin entinen puuautoilija, joten ehkä hän siksi tietää miten hommat kannattaa hoitaa, Matikainen taustoittaa.

[caption id="attachment_1557" align="alignleft" width="200"] Matikaisen autossa kuorma kiristetään ketjuilla, mutta nyt käytössä olleessa lainakärryssä käytetään liinoja.[/caption]

Pari tuntia lähdön jälkeen päivän ensimmäinen kuorma on kyydissä ja matka voi jatkua. Ennen sitä työ ehtii jo näyttää nurjempaakin puoltansa. Kääntöpaikka on todella tiukka, mutta siitä selvitään ammattitaidolla.

– Vahvuuteni on, että en menetä hermojani, vaikka käännökset eivät ensimmäisellä yrityksellä onnistuisikaan. Näiden kanssa se tuntuu välillä olevan päivästäkin kiinni, joskus kaikki sujuu kuin itsestään ja välillä helpommatkin kääntöpaikat tuottavat tuskaa. Samaa olen kuullut kokeneemmiltakin kuskeilta, vaikka varmasti tässä harjoituksen myötä harjaantuu jatkuvasti, Matikainen arvioi kulmaan peruuttaessaan.

Kuorman teko sujuu nopeasti, kunnes kouran pyörittäjän letku halkeaa.

– Tää oli nyt toinen kerta, kun mulla menee letku, totta kai sekin osui tälle reissulle, kun tässä nyt pitäisi näyttää miten nämä hommat sujuvat, Jonna naurahtaa.

Viimeinen puoli pinoa nousee lopulta kyytiin ilman pyörittäjää ja letku vaihtuu yhteistyössä lähistöllä lastanneen Ville Ylijoen kanssa.

Matikaiselle autojen huolto ei ole lainkaan vierasta, sillä ruuvailua on tullut harrastettua jo mopovuosista lähtien.

– Tavoitteena oli, että mulla on kylän tehokkain mopo, ja sehän myös oli, Jonna muistelee hymyillen.

Sittemmin laitettavaksi on tullut nelipyöräisiä. Käyttöautona on mersu ja harrastuslaitteina sitten toinen mersu sekä nelivetoinen Ford Sierra Cosworthin koneella.

– Nuo cossusierrat alkavat olla jo harvinaisia, kun niitä on tuolla ralleissa mennyt. Myös vanha pappamersuni on saanut tehoa jonkin verran lisää, ja sisustuksesta jalopuut ovat saaneet väistyä nahkan tieltä.  Omissa autoissani olen tehnyt hitsausta lukuun ottamatta kaiken itse, mun käteen ei vaan hitsi sovi lainkaan.

11:15 Kaukaa, Lappeenranta

Kyydissä olleet kuusitukit ajetaan UPM:n sellu- ja paperitehtaalle Lappeenrannan Kaukaalle, Saimaan rannalle. Tämän jälkeen on lounaan aika. Ruuan äärellä puhe kääntyy siihen, miten Jonna on perinteisesti melko miesvoittoiselle alalle päätynyt.

– Olen kaksoissiskoni Jennin kanssa tykännyt pienestä pitäen tykännyt istua isän kyydissä. Isä on kertonut, että olimme alkuun niin pieniä, että mahduimme makaamaan nupissa ilman että varpaamme edes koskettivat toisiamme, Jonna kertoo.

Ensimmäiset puukuormansa siskokset ovat tehneet noin 8-9-vuotiaina.

– Siitä on ollut videokin olemassa, mutta valitettavasti se on kadonnut, kun isä on muuttanut, Jonna harmittelee.

Alan valinta on siis tapahtunut melko luontevasti, eikä se kenellekään lähipiiristä ole tullut yllätyksenä.

[caption id="attachment_1558" align="alignright" width="200"] Pikkutytön prinsessahaaveista on tasan näiden vaaleanpunaisten hanskojen verran jäljellä, Jonna naureskelee tankatessaan.[/caption]

– Siitä lähtien kun se pikkutytöille tyypillinen prinsessavaihe on mennyt ohi, olen tiennyt haluavani autohommiin. Peruskoulun jälkeen aloitin logistiikka-alan opinnot Mikkelissä ja otin kaksoistutkinnolla myös lukion siihen rinnalle, kuitenkin siitä lähtien kun yhdistelmäkortin sain, olen vain halunnut ajaa puuta. Tämän takia multa jäi väliin niin penkkarit kuin abi-risteilytkin, eikä ylioppilaskirjoituksiinkaan tullut paljoa panostettua.

Kuten arvata saattaa, siro, nuori ja kaunis nainen on saanut kohdata tytöttelyä miehisellä alalla.

– On sitä ollut paljon, vaikka moni tietää, että en ole tullut näihin hommiin aivan pystymetsästä. Etenkin täysin ulkopuolisilla tuntuu olevan välillä kovakin tarve arvioida minua ja pätevyyttäni näihin hommiin, mutta ei se rehellisesti sanottuna tunnu yhtään missään. Moni mies on ihmetellyt, miten onnistun pyörittämään puuautoa itse, mutta ei tämä nyt rehellisesti sanottuna mitään rakettitiedettä ole.

Matikaisen vastuulla on, että auto pyörii järkevästi ja tämä tuo hänelle myös motivaatiota.

- Työskentely on itsenäistä, nautin siitä ja sen tuomasta vastuusta sekä vapaudesta. Kun yksin tätä autoa ajaa, niin saan suunnitella aikatauluni kuten parhaaksi näen. Toki tehtaiden vastaanottoajat ja muut käytännön asiat tuovat omat reunaehtonsa. Aamuisin tykkään usein käydä pienellä juoksulenkillä ennen ajoon lähtöä ja vastaavasti viikonloppuisin en yleensä malta vain olla kotona, vaan käyn sitten mieluummin vaikka ajamassa yhden kuorman, kuin vain makaan sohvalla.

14:30 Tuukkala, Mikkeli

Päivän toista puukuormaa haetaan Mikkelin Tuukkalasta. – Täällä on reilun kokoinen kääntöpaikka, tosin viimeksi siinä oli henkilöauto edessä, Jonna taustoittaa, kun lähestymme kohdetta. Perille päästään ja luonnollisesti yksi auto on taas kääntöpaikalla tuomassa lisähaastetta. Tällä kertaa pieni linkuttaminen kuitenkin riittää ja Jonna pääsee lastaushommiin. Nyt vältytään myös teknisiltä murheilta ja kuorma syntyy ripeästi.

Vaikka Jonna on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseensa isänsä kuskina, hän myöntää, että yrittäjyys ilman muuta kiinnostaa häntä.

– Riippuu tietenkin myös siitä, millaisia suunnitelmia isällä on oman yrityksensä kanssa, mutta kyllä minä itsekin näen tulevaisuuteni autoilijana. Onko se sitten isän yrityksen jatkajana vai kokonaan oma yritys, niin sen saa aika näyttää.

Jonna Matikainen kertoo tuntevansa jonkin verran nuoria yrittäjiä, joita yhdistää halu ottaa vastuuta. Myös kuskeissa on yrittäjähenkistä porukkaa, jotka hoitavat ajonsa kuin omansa ja näiden kanssa Jonna kertookin keskustelevansa jonkin verran alan näkymistä.

– Sitten on tietenkin myös niitä, joita ei kiinnosta kuin se, että palkka tulee ajallaan tilille.

Matikaisen mukaan nuoret yrittäjät saavat herkästi osakseen myös epäilyä ja arvostelua,

- Ainakin minulle tosin muiden negatiiviset kommentit tuovat vain lisää halua näyttää, Jonna kuittaa.

Se on joka tapauksessa selvää, että alalle tarvitaan seuraavaakin sukupolvea.

– Helppoa se ei kuitenkaan ole. Kaikista kuskeista ei puutavara-auton rattiin ole ja kaikki eivät tähän tahdo, Jonna tietää.

Sukupuoli ei kuitenkaan tee kenestäkään hyvää tai huonoa puutavarakuskia.

– Ei tässä työssä munia tarvita, Jonna naurahtaa mutta tunnustaa toki työssä olevan omat fyysiset vaatimuksensa.

– Painan itse suunnilleen saman verran kuin Gunnebon ketjut, mutta hyvin ne viime talvenakin päälle saatiin aina tarvittaessa. Itse olen luonnollisesti sitä mieltä, että tämä ala sopii naisille ihan siinä missä miehillekin, yleiset asenteet naisia kohtaan vain tuntuvat olevan kielteisempiä. Itselleni ei ole kärrin kaatoja tai vastaavia vahinkoja sattunut vielä kohdalle, mutta tuttavapiiristäni olen kuullut, että naisille virheitä sallitaan paljon vähemmän kuin miehille. Kärjistäen voisi sanoa, että jos mies tekee virheen, niin se kuitataan sillä, että niitä sattuu kaikille, mutta jos yksikin nainen tekee vastaavan virheen, niin monen mielestä se on selvä todiste siitä, ettei naisista ylipäätään ole näihin hommiin.

15:12 Pellos, Ristiina

Toisen kuorman kanssa ajomatka on lyhyempi ja päättyy UPM-Kymmene Wood Oy:n Ristiinan Pellosniemessä sijaitsevalle havuvaneritehtaalle ja päiväni puutavara-auton kyydissä alkaa olla takanapäin. Vaikka aiemmin tuotiin esiin Jonnan kohdanneen negatiivistakin suhtautumista alalla, niin vastavuoroisesti uusia kavereita tien päällä on tullut valtavasti, se tulee päivän aikana selväksi. Vastaantulijoiden kädet nousevat tervehdykseen ja usein heti perään Jonnan puhelin soi.

– Näin se usein menee, että kun jonkun näkee tien päällä, niin sitten sitä tulee soiteltuakin ja juteltua kaikesta mahdollisesta. Täällä auton ratin takana sitä ollaan kuitenkin yleensä yksin ja aina välillä kaipaan juttukaveria. Esimerkiksi tuon Villen kanssa, jonka aamulla tapasimme, saatamme välillä olla pitkäänkin langoilla ilman sen kummempaa asiaa. Välillä linjoilla voi olla pitkiäkin hiljaisia hetkiä tai sitten vaan puhumme kumpikin ikään kuin itseksemme vaikka kuormaa tehdessä, kiroamme kun jokin pölli ei menekään ihan kuten pitäisi tai muuta sellaista, Jonna kuvailee.

Samalla ajoalueella toimivien kesken vallitsee Matikaisen mukaan muutoinkin hyvä yhteishenki.

– Meillä on tässä aika pieni porukka, joka näillä pinoilla ajelee. Sen ansiosta tietokin kulkee hyvin, oli kyse sitten laaniahtaudesta tai kääntöpaikoista, Jonna kiittelee.

Kun kuljettajia kokoontuu vaikkapa huoltoasemalle kahville, niin Jonna onkin joukossa yleensä kuin yksi jätkistä.

– Joskus on käynyt niinkin, että olen istunut ringissä, jossa on puhuttu siitä miten naisista ei ole tälle alalle. Siinä kohdin on itse pitänyt vähän kysäistä, että anteeksi kuinka, ja miehet ovatkin menneet hieman hämilleen. Eivät kuulemma tietenkään minua ole tarkoittaneet, Jonna hymähtää.

16:15 Ristiina

Kaksi kuormaa on saatu metsästä tehtaalle ja palaamme lähtöruutuun. Juomme vielä kahvit huoltoasemalla ennen kuin siirryn viikonlopun viettoon. Jonna on sen sijaan vähän kahden vaiheilla.

– Mulla on kotona projekti kesken mersuni kanssa. Tilasin siihen uudet, koottavat vanteet, mutta ne aiheuttivatkin vähän lisätyötä. Toisaalta meillä on tuon Ylijoen Villen kanssa vähän kisaa siitä, että ainakaan vähemmälle ajolle kumpikaan ei halua jäädä. Ville mainitsi ajavansa vielä lauantainakin, mutta itse en tällä kertaa pääse, kun kaverilla on kolmekymppiset. Pitäisiköhän sitä vielä yksi kuorma hakea tälle päivää…

[caption id="attachment_1559" align="alignleft" width="1052"] Nuori, kaunis nainen on joutunut kohtaamaan paljon tytöttelyä uransa alkutaipaleella, vaikkei täysin pystymetsästä alalle tullutkaan. Jonnaa ulkopuolisten mielipiteet eivät hetkauta, korkeintaan antavat lisää näyttämisenhalua.[/caption]

 

Teksti ja kuvat: Tero Nurmi