Metsäteollisuus

Suomen Puukauppa Oy:lle uusia hallituksen jäseniä

Suomen Puukauppa Oy:n ylimääräinen yhtiökokous valitsi 27.4.2026 Helsingissä yhtiölle uuden hallituksen. Hallitukseen valittiin uusina jäseninä puunmyyjien puolelta Juha Hakkarainen (Finsilva), Ari Karhapää (Tornator) ja Kari Kangas (UB).

Juha Hakkarainen, Finsilva
Hallitukseen valittiin uusina jäseninä Finsilvan toimitusjohtaja Juha Hakkarainen (kuvassa), sekä Ari Karhapää (Tornator) ja Kari Kangas (UB).

Hallituksessa jatkavat puunostajapuolelta Maarit Sallinen (UPM), Joonas Ojasalo (Koskisen) ja Lauri Kuusisto (Stora Enso). Uudeksi puheenjohtajaksi hallitus valitsi osakkeenomistajista riippumattoman hallituksen jäsenen, asianajaja Antti Hannulan.

Vuodesta 2015 hallituksen puheenjohtajana toiminut Juha Ojala oli ilmoittanut aiemmin, että kuluva tilikausi oli hänen viimeisensä. Yhtiökokous kiitti Ojalaa pitkästä ja ansiokkaasta työstä maailman ensimmäisen puukaupan sähköisen markkinapaikan Kuution kehittämisen eteen tehdystä työstä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Suomen Puukauppa Oy:n hallitus täydentyi, koska puunmyyjien nimeämät MTK- ja MHY-taustaiset Marko Mäki-Hakola, Petri Takalo ja Jussi Linnala päättivät itse erota hallituksesta maaliskuun lopun ja huhtikuun alun aikana.

Yhtiökokous valtuutti hallituksen valmistelemaan yhtiön omistajastrategian päivittämistä.