Metsäteollisuus

Syken uusi laskuri näyttää, miten hakkuut vaikuttavat metsien hiilinieluun

Avoimen verkkolaskurin avulla voi tarkastella, miten Suomen metsien hiilinielu muuttuu eri hakkuutasoilla vuoteen 2040 saakka.

metsä
Kuva: Kai Widell

Laskurin avulla voi arvioida esimerkiksi sitä, millainen metsien hiilinielun pitäisi olla, jotta Suomi saavuttaisi hiilineutraaliuden vuonna 2035. Metsät ovat hiilinielu silloin, kun ne sitovat hiiltä enemmän kuin sitä vapautuu ilmakehään tai poistuu korjuun myötä.

Suomen hiilineutraaliustavoite edellyttää noin -27 miljoonan tonnin hiilinielua metsämaalla, jos muiden sektorien päästöt kehittyvät Orpon hallituksen energia- ja ilmastostrategian politiikkatoimia kuvaavan skenaarion mukaisesti.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Laskurin mukaan tällainen hiilinielu saavutetaan, jos vuotuiset hakkuut pysyvät enintään noin 63 miljoonassa kuutiometrissä. Viimeisen viiden vuoden aikana Suomessa on hakattu keskimäärin 75 miljoonaa kuutiometriä runkopuuta vuodessa.

- Laskurin tulokset ovat hyvin linjassa Suomen ilmastopaneelin ja luontopaneelin alkuvuodesta esittämien arvioiden kanssa, sanoo johtava tutkija Sampo Soimakallio Suomen ympäristökeskuksesta.

Laskuri näyttää, miten hiilinielu reagoi hakkuiden muutoksiin

Laskurin avulla jokainen käyttäjä voi itse tarkastella, miten metsien kasvihuonekaasutase muuttuu eri hakkuutasoilla vuoteen 2040 saakka. Tulosten mukaan hakkuiden vaikutus hiilinieluun voimistuu erityisesti korkeilla hakkuutasoilla, jolloin puuston kasvutappiot kasvavat merkittävästi.

Laskuri muuttaa aiempia käsityksiä metsiin sitoutuvan hiilen määrästä ja sen muutoksista. Uusimpien kasvihuonekaasuinventaaritietojen perusteella elävään puustoon sitoutuu enemmän hiiltä kuin aiemmin arvioitiin. Tämä kasvattaa arviota metsien hiilinielusta.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Samaan aikaan uusimmat tiedot metsien kasvun kehityksestä ja erityisesti korkeiden hakkuiden aiheuttamista puuston kasvutappioista pienentävät puuston kasvuarviota ja näin ollen heikentävät metsien hiilinielua.

- Nämä muutokset vaikuttavat osittain vastakkaisiin suuntiin. Yhdessä ne kuitenkin johtavat siihen, että hakkuumäärien vaikutus metsien hiilinieluun on aiemmin arvioitua suurempi. Suuret hakkuut kasvattavat päästöjä aiemmin arvioitua enemmän, mutta vastaavasti hakkuiden vähentäminen vahvistaa hiilinielua aiemmin arvioitua enemmän, Soimakallio kuvailee.

Työkalu päätöksenteon tueksi

Suomen metsien hiilinielujen kehitys vaikuttaa suoraan kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamiseen ja EU:n ilmastovelvoitteiden täyttämiseen. Siksi päätöksenteon tueksi tarvitaan ajantasaisia ja luotettavia arvioita eri hakkuutasojen vaikutuksista.

Metsien hiilitasetta arvioiva laskuri vastaa tähän tarpeeseen yhdistämällä uusimpien kasvihuonekaasuinventaarioiden tiedot tuoreimpiin arvioihin puuston kasvun kehityksestä. Laskuri on tieteellisenä artikkelina dokumentoitu ja sen käyttämät inventaario- ja tilastotiedot ovat julkisesti saatavilla.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Laskurin vahvuus on siinä, että se on periaatteeltaan ja oletuksiltaan läpinäkyvä, avoimen lähdekoodin malli. Yksinkertaisen rakenteensa ansiosta sitä voidaan päivittää nopeasti tietojen muuttuessa, sanoo tutkija Fredric Mosley Suomen ympäristökeskuksesta.

- Tämän vuoksi laskuri soveltuu arvioimaan, miten metsien kasvihuonekaasutase kehittyy lähivuosina erilaisilla hakkuutasoilla, jos metsien käsittely jatkuu muuten tilastojen kuvaamalla tavalla. Helppo päivitettävyys parantaa laskurin käyttökelpoisuutta ilmastopolitiikan tavoitteiden ja vaikutusten arvioinnissa, jatkaa Soimakallio.

Laskuri on toteutettu ympäristöministeriön rahoituksella.

Tilaa metsäalan painavin uutiskirje!

* Pakollinen

Lähetä juttuvinkki