Soutuperinne elää Sulkavalla
Sulkavan Suursoutujen tarina ulottuu jo vuosikymmenten taakse. Saimaalla vesitiet ovat aina olleet tärkeitä kulkureittejä, ja sahatavaraakin siellä on uitettu pitkään. Tänä vuonna vesille lähti liian pitkän tauon jälkeen myös SKAL Metsän joukkue, jostain syystä myös allekirjoittanut yhden kirkkoveneen airon päässä.
Suursoutujen legenda kertoo pienen sulkavalaispojan unelmasta soutaa valoisassa kesäyössä ympäri suuren Partalansaaren. Tehtävä vaikutti mahdottomalta, mutta kylän miesten tarinoissa kerrottiin eräästä riuskasta urhosta, joka oli tehtävän suorittanut, ja vieläpä ehtinyt matkalla poiketa maissa riiuureissullakin.
Tästä pienestä pojasta kasvoi kylän venemestari Kauko Miettinen, eikä hänen unelmansa suuresta puuveneiden soutuhaasteesta unohtunut. Se hautui mielessä vuosikymmeniä, kunnes idea kantautui kunnan päättäjienkin tietoisuuteen ja pian kunnianhimoisesta ideasta innostuttiin koko kylän voimin.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Nyt Sulkavalla on kierretty 60 kilometrin mittaisella soutureitillä jo vuodesta 1968 alkaen. Suursoudut vaalivat ikiaikaista veneenveistoperinnettä sekä alueen kulttuuriperintöä.
Huippuvuosina yli 10 000 soutajaa
Ensimmäisellä kerralla soutajia oli vain 36. Osallistujamäärä kasvoi vuosikymmen toisensa jälkeen ja ylitti 10 000 ensimmäisen kerran vuonna 2001. Muutama vuosi myöhemmin suosio alkoi hiljalleen hiipua. Vuonna 2020 tapahtuma jäi koronaviruspandemian vuoksi ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan kerran järjestämättä, ja seuraavalle vuodelle osallistujamäärä puolittui. Viime vuosina soutajia on jälleen ollut runsaat 2 000. Se on komea määrä reilun 2 000 vakituisen asukkaan kunnassa, jonka väkiluku toki kasvaa kesäisin lukuisten vapaa-ajan asuntojen ansiosta.
Kansanjuhla
90-luvun huippuvuosina heinäkuisia viikonloppuja Sulkavalla viettäneet muistelevat kaiholla sitä väkimäärää, jota kylän rannalla liikkui. Vaikka nyt soutajia oli viidennes parhaista vuosista, soutustadionin alueella parveili soutajia, huoltojoukkoja sekä muita kesävieraita, jotka olivat vain nauttimassa tunnelmasta. Musiikki soi ja rantaravintoloissa kauppa kävi, kaikkialla näkyi soutajien tiimipaitoja. Vaikka osallistujamäärä on kaukana huippuvuosista, tunnelmassa ei ollut mitään pientä.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Ensimmäiset lähdöt olivat jo torstaina, ja illalla vietettiin ilmaista ja ikärajatonta avajaistapahtumaa. Perjantaina ja lauantaina ohjelmaa riitti koko päivälle, ja Aftersouduissa kansaa tanssittivat yöhön asti Osmos Cosmos ja Antti Ketonen. Sunnuntaina viimeisetkin soutajat saatiin rantaan, ja huutokauppakeisari Aki Palsanmäki veti hyväntekeväisyyshuutokaupan. Tapahtuman päätteeksi soutustadionilla laitettiin vielä jalalla koreasti tanssiorkesteri Loisteen johdolla.
Miksi sitten soutujen suosio on laskenut? Syitä voi hakea laajemminkin yhteiskunnassa näkyvästä yhteisöllisyyden laskusta. Aiemmin monet työporukat, yhdistykset ja yritykset kokosivat omia kirkkovenekuntiaan, nyt tällainen on vähentynyt monilla työpaikoilla.
Vastaavasti esimerkiksi erilaisten juoksutapahtumien, kuten maratonien ja polkujuoksutapahtumien suosio on kasvanut. Soutuihin tarvitaan vene, sille kuljetus ja miehistö, mahdollisesti myös majoitus. Juoksemiseen riittää lenkkarit.
Suursoutujen osallistumiskynnystä on pyritty madaltamaan ottamalla mukaan kajakit ja kanootit, lisäämällä lyhyitä soutumatkoja ja panostamalla myös elämyksellisyyteen pelkän kilpailun sijaan.
SKAL Metsä jälleen mukana
SKAL Metsän paluu Suursoutuihin sai alkunsa viime kesänä. Jäljet johtavat tietenkin Sulkavalle, missä vierailin viime kesänä haastattelemassa paikallista puutavara-autoilija Jussi Virtaa. Hänen hallinsa pihalta löytyi myös kirkkovene, jonka keulaa koristi Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n nimikyltti.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Virta pohti ääneen, löytyisikö seuraavaksi kesäksi jälleen miehistö SKAL Metsäksi nimensä muuttaneen yhdistyksen jäsenistöstä. Tämä pohdinta päätyi myös lehtijutun kuvatekstiksi. Lehden ilmestyttyä pallo lähti pyörimään, ja lopulta muutama päivä ennen starttia joukkue oli kasassa.
Lauantaiaamuna 11. heinäkuuta ryhmä kokoontui ensimmäistä kertaa Virran kotipihassa. Komen sponsoroimat tiimipaidat ja lippikset laitettiin päälle, ja siirryttiin parin sadan metrin matka soutustadionille ihmettelemään optimaalista istumajärjestystä. Toiminnanjohtaja Kari Palojärvi asettui perämieheksi, ja puheenjohtaja Timo Tukiainen sekä Sami Vertanen tarttuivat tahtiairoihin. Muutkin löysivät paikkansa, ja vene lykättiin vesille.
Mukana oli kokeneempia soutajia, ja Tukiaisella useampi mestaruuskin plakkarissa. Vastapainoksi myös meitä ensikertalaisia oli useampia, ja ainakin omalta kohdalta ainoa tavoite oli välttää itsensä täydellinen nolaaminen. Lyhyen harjoittelun jälkeen kirkkovene asettui viivalle, ja lähtölaukauksen kajahdettua Palojärven VETO-huudot alkoivat kaikua. Vaikka harjoitukset olivat jääneet pitämättä, yhteinen tahti löytyi melko nopeasti.
Yllätystulos
Virta oli hoitanut veneen menevään kuntoon, ja 25 kilometrin elämysmatka taittui melko mukavasti paahtavasta auringonpaisteesta huolimatta. Vaikka matkaan lähdettiin ilman tulostavoitteita, hieman kilpailuhenkeäkin alkoi pilkahdella, kun muita venekuntia oli vielä lähietäisyydellä. Lopulta iso osa matkasta soudeltiin kuitenkin omaa tahtia, kun kilpailijat olivat joko kaukana edessä tai takana. Maaliin tultua suurelle osalle olikin yllätys, että sijoituimme toiseksi 25 kilometrin elämysmatkalla.
Vaikka tuonkin mittainen soutumatka hirvitti ennalta, urakka ei lopulta ollut lainkaan mahdoton. Muutamilla miehistön jäsenillä krampit hieman haittasivat soutamista, ja omalla kohdallakin nestetankkauksen olisi voinut hoitaa fiksummin. Silti viimeisillä kilometreillä maaliviivaa alkoi jo odotella, mutta rantaan päästyä väsymys vaihtui nopeasti hyvään fiilikseen. Parit rakot kämmenissä muistuttivat, että näillä käsillä työskennellään lähinnä näppäimistön äärellä.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Jälkikäteen jopa hieman harmitti, ettei voitosta lähdetty tosissaan taistelemaan, mutta ainakin näin jäi seuraavalle kerralle jotain tavoiteltavaa ilman että matkaa täytyy pidentää. Kokemattomallekaan soutajalle 25 kilometrin rykäisy ei ollut ylitsepääsemätön, mutta silti maaliin tultua ajatus 60 kilometrin kuninkuusmatkasta tuntui kaukaiselta. Hatunnosto siis kaikille sen suorittaneille.
Avoin haaste
Sen verran positiivinen tunnelma joukkueen kesken kuitenkin vallitsi, että tämä perinne saa jatkoa. Metsätrans haastaakin kaikki lehden lukijat kasaamaan omia porukoita tulevan kesän Suursoutuihin. Pitkän matkan soudun tunnettu aktiiviharrastaja Reijo Lahtonen heitti jo Facebookissa haasteen Koneyrittäjät ry:lle oman soutuporukan kasaamisesta sekä leikkimielisestä kisasta SKAL Metsän kanssa. Soutusaunan lauteilla tapasin myös Volvo Trucksin jälkimarkkinointijohtaja Tommy Lindholmin, joka oli soutanut perjantaina Vantaan toimipisteen mekaanikkojen kanssa 60 kilometrin matkan. Ehkä ensi vuonna Scanian pitäisi lähteä haastamaan kuorma-automarkkinoiden soutuherruudesta? Miksei riuskoja soutajia löytyisi myös metsäkonevalmistajien tai suurempien urakoitsijoiden henkilökunnan joukosta? Haaste on heitetty.
Nähdään Sulkavalla heinäkuussa 2027!
