Tapahtumat

Metsäalan kuljetusyrittäjät juhlistivat 50 vuotista taivaltaan: Yyterissä kokoonnuttiin Puutavaraseminaarin merkeissä

Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n vuosikokous, 50-vuotisjuhlaillallinen ja puutavaraseminaarit saatiin viimein pidettyä syyskuun viimeisenä viikonloppuna. Yyterissä jaettiin myös huomionosoituksia ansioituneille puutavara-autoilijoille.

Puutavaraseminaari oli täyttänyt salin tehokkaasti.

Vuoden Kuljetusyrityksenä palkittiin Kuljetus Haavisto Oy Metsälästä. Tunnustuksen vastaanottivat Tapio ja Raija Haavisto. Metsätrans vietti päivän tutustuen yrityksen tarinaan aiemmin syyskuussa, tämän artikkelin voit lukea tästä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Savon ammattiopiston ja Kuljetus A. Eklundin puuautot kertoivat jo Yyterin virkistyshotellin edustalla viikonlopun teemasta.

Siilinjärveläinen Kari Lähivaara vastaanotti Suomen Valkoisen Ruusun ansioristin. Kuopiolaisen Lähivaara Oy:n osaomistajana Karin vastuulle kuuluu erityisesti henkilöstö- ja taloushallinto. Lähivaara on toiminut myös Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n hallituksen varapuheenjohtajana vuodesta 2019 saakka, ja vuosikokouksessa hänet valittiin samaan tehtävään myös vuosille 2021–2022.

Kari Lähivaara (oikealla) palkittiin Suomen Valkoisen ruusun ansioristillä. Vasemmalla vuoden kuljetusyrityksenä palkitun Kuljetus Haaviston Tapio Haavisto.

Järjestötoiminnassa ansioituneiden jäsenten palkinto, Kolkutin rekisterinumerolla MKY-012, luovutettiin pitkäaikaiselle yrittäjälle ja järjestömiehelle, Pekka Valtoselle. Valtosen luottamustoimien määrä SKAL ry:n jäsenyhdistysten toiminnassa on mittava, hän on toiminut paikallisyhdistyksen hallituksen jäsen ja puheenjohtaja 2004–2011, alueyhdistyksen hallituksen jäsen, varapuheenjohtaja ja puheenjohtaja 2006–2016, MKY ry:n jaoston johtoryhmän jäsen 2005–2016, MKY ry:n hallituksen jäsen 2006–2021, SKAL ry:n hallituksen jäsen 2009–2014 ja SKAL ry:n II varapuheenjohtaja 2015–2020.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Kuljetusyrittäjä Pekka Valtonen Tammelasta palkittiin MKY:n Kolkuttaja-palkinnolla mittavasta urasta eri luottamustehtävissä.

Puulla parempiin päiviin

Viikonloppu käynnistyi puutavaraseminaari. MKY ry:n puheenjohtaja Jarkko Vartiamäki toivotti täyden salin tervetulleeksi ja SKAL ry:n puheenjohtaja avasi seminaarin ja kertoi ajankohtaisia kuulumisia kuorma-autoliikenteestä. Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan seminaarivierailu oli typistynyt etäyhdeydellä pidettäväksi, mutta tarjoili jykevän paketin Euroopan Unionin metsäpolitiikan tilanteesta.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Päättäjät eturivissä, MKY ry:n puheenjohtaja Jarkko Vartiamäki, SKAL ry:n puheenjohtaja Jani Ylälehto, SKAL:n uusi toimitusjohtaja Anssi Kujala ja lokakuun lopussa eläköityvät toimitusjohtaja Iiro Lehtonen

Sarvamaan mukaan metsien kohtalo on Brysselissä tapetilla nyt enemmän kuin koskaan ja toivottavaa olisi, että myös muiden maiden päättäjät ymmärtäisivät, miten Suomen kansallisaarteesta voidaan hyötyä myös ilmastotalkoissa. Valitettavasti monet päättäjät näkevät metsät pelkästään hiilinieluina, kestävä metsän hyödyntäminen on vieras konsepti liian monelle.

MKY ry:n toiminnanjohtaja Kari Palojärvi tiedusteli europarlamentaarikko Sarvamaalta mikä on pahin ja paras skenaario, jotka EU:n päätöksenteko voi Suomen metsäsektorille tuoda.

Sarvamaa toivoi, että ideologista vastakkainasettelua voitaisiin välttää. Luonnon monimuotoisuus voidaan yhdistää kestävään metsänhoitoon. Suomessa puuston tilavuus on kasvanut yli 70 prosenttia kuluneen 50 vuoden aikana. Kovin monessa muussa Euroopan Unionin maassa tilanne ei ole yhtä hyvä. Toistaiseksi metsien hoito kuuluu kansalliseen päätöksentekoon, mutta EU hamuaa myös tälle sektorille muun muassa uuden ilmastolain myötä. Vaikka Sarvamaa piti ilmastotavoitteita positiivisina, hänen näkemyksensä mukaan ne eivät saisi ajaa kansallisen lainsäädännön edelle. Sarvamaa lähettikin terveisiä Suomen hallitukselle, jolla on merkittävä vastuu edustaessaan Suomea jäsenvaltiona. Suomalaisten europarlamentaarikkojen kesken näissä asioissa ei todellakaan ole yhteistä näkemystä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Lopuksi Sarvamaa muistutti, että hyvin hoidettu metsä sitoo pitkällä aikavälillä enemmän hiiltä kuin hoitamaton, eikä Suomen mallilla ole myöskään tullut mittavia metsätuhoja.

- Sanotaan, että niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan, ja nyt meillä Suomessa on todellakin syytä huutaa, Sarvamaa päätti.

Tutkija Pasi Holm avasi Taloustutkimuksen Kasvu, Hiilinielu ja Näivettyminen-metsäskenaarioiden vaikutuksia alan yrityksiin, työntekijöihin, metsänomistajiin ja julkiseen talouteen. Koska kaupunkilaiset eivät ymmärrä motteja, on parempi puhua euroista.

Lounaan jälkeen kuultiin Taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Pasi Holmin esitys skenaarioista EU:n ja kansallisen metsäpolitiikan vaikutuksista metsäalan toimijoiden tuloihin ja omaisuuden arvoon. OP Yrityspankki tarjoili näkökulmia metsäalan rahoitukseen ja Metsäliitto Osuuskunnan liiketoimintajohtaja Juha Mäntylä valotti tulevaisuuden näkymiä asiakastaholta.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Metsä Groupin Juha Mäntylä kertoi yhtiön hankkineen viime vuonna Suomesta yli 25 miljoonaa kuutiota puuta. Yhden päivän aikana keskimäärin 550 koneketjua korjaa puuta, 440 puutavara-autoa kuljettaa puuta tehtaalle, 100 puutavara-autoa kuljettaa teollisuuden sivutuotteita ja 16 junaa vie puuta ja haketta tehtaille. Kaikkiaan Metsä Group työllistää sopimusyrittäjiä ja heidän kuljettajiaan Suomessa yhteensä 4000–4500 henkilöä. Autokuljetusten osuus puutavaran kuljetuksessa Suomessa on 78,8 prosenttia.

MKY:n pitkäaikainen liikeystävä Jouni Porokka kertoi Yyterissä, että 40 vuoden kauppiasura alkaa olla loppusuoralla. Sen kunniaksi nostettiin myös kossumaljat illallisella. Virallisesti 40 vuotta kauppaa tuli Porokalla täyteen 4.10.2021, vierailimme tuolloin Salpakadulla, artikkeliin pääset tästä.