Rukajärven tiellä - Teuvo Kettunen on ajanut puuta seitsemällä vuosikymmenellä

Suomessa on kaksi auktorisoitua sotatietä. Vuoden ensimmäisessä Metsätrans-lehdessä vierailimme Raatteen tien seudulla seuraamassa alueella toimivaa metsäkoneurakoitsijaa, kesäkuussa pääsimme Teuvo Kettusen kyytiin hakemaan puukuorman Rukajärven tieltä.

Vuonna 1950 syntynyt Teuvo Kettunen sai poikkeusluvalla ammattiajokortin jo 18-vuotiaana. Hänen isänsä, Eino Kettunen toimi autoilijana, ja Teuvo oli tietenkin ollut apumiehenä joutsalaisen saksissa jo ennen täysi-ikäisyyttä. 13. helmikuuta 1968 Eino Kettunen haki tehtaalta Vanajan puuauton, josta tuli Teuvon ensimmäinen oma työkalu. Nykyisin tuo samainen yksilö on Teuvo Kettusen silmäteränä Lieksan hallilla.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Yrittäjäksi Teuvo Kettunen lähti verrattain nuorena, jo vuonna 1973. Ensimmäinen oman yrityksen nimiin hankittu auto oli Volvo 88, ja vielä 47 vuotta myöhemminkin luottamus merkkiin jatkuu.

- On meillä toki välillä ollut joitakin Scanioitakin, ja viime kesänä hankimme leasing-sopimuksella myös yhden mersun, kun Metsähallituksen sopimuksen myötä uusi auto tarvittiin nopeasti, Teuvo Kettunen toteaa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Kaikkiaan Kettusen kalustoon kuuluu yhdeksän puutavarayhdistelmää, lisäksi Rahti-Kettunen ajaa kartonkia etelään yhdellä autolla. Huoltoja tehdään lähinnä omalla hallilla, jossa työskentelee kaksi asentajaa.

- Joensuun huolto on sen verran kaukana, että sinne ei viitsisi jatkuvasti ajella. Ainoastaan liisinkimersussa meillä on huoltosopimus.

Nosturit Kettusella on ollut pitkälti Keslaa, mutta kun niiden kanssa on tullut jonkin verran sylinterivaivoja ja muuta harmia, niin kokeeksi on otettu myös Logliftin tuotteita.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Kuorman tekee kyllä kaikilla, mutta mieltymykset ovat sitten vähän kuskikohtaisia, että kuka mistäkin tykkää, Kettunen kuittaa.

Perävaunut Lieksaan on hankittu pääosin Jykiltä.

- Jykiläisen kun ostaa, niin ainakin tietää mitä saa. Välillä vaan toimitusajat ovat heilläkin venyneet niin pitkäksi, että on joutunut muitakin vaihtoehtoja katselemaan.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Työhaluja riittää

Ajoa tehdään pääosin kahdessa vuorossa, poikkeuksena yksi auto, joka pyörii neljän kuskin voimin jatkuvasti.

- Meillä tulee jonkin verran terminaalien siirtoajoja nopeillakin varoitusajoilla, sekä junien lastauksia myös viikonloppuisin. Sen on koettu helpottavan kummasti, kun yksi auto on joka tapauksessa ajossa ja yhdellä puhelinsoitolla hommiin laitettavaksi, ei ole muiden osalta tarvinnut miettiä päivystysvuoroja. Neljän työvuoron ja pidempien vapaiden järjestely on tuntunut sopivan myös kyseisen auton kuljettajille, Teuvo Kettunen selventää.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Kuljettajia yritykseen on toistaiseksi riittänyt kohtalaisesti. Osa kuskeista lähestyy eläkeikää, mutta nuorempiakin on saatu mukaan. Tuoreimpana palkkauksena Kettunen otti riviin armeijasta 53-vuotiaana eläköityneen henkilön, jolla työhaluja vielä riitti.

Kettusella itsellään mittariin tulee tänä vuonna jo 70-vuotta, mutta eläköityminen ei tunnu olevan aivan heti suunnitelmissa.

- Kun tuossa pari vuotta sitten tuli täyteen 50 vuotta rekkaa ajaen, mietin että pitäisiköhän sitä pian lopettaa. Sitten luin SKAL:n lehdestä, kuinka joku oli saanut 60 vuotta täyteen ja tajusin, että perhana, eihän tämä 50 vuotta ole vielä mitään, Kettunen keventää, ja vakavoituu sitten uudelleen.

- Katsotaan nyt kauanko terveyttä riittää.

Sukupolven vaihdoksestakin yrityksessä on jo keskusteltu. Teuvo ja Jatta Kettusen kahdesta tyttärestä tuli juristi ja lääkäri, mutta poika Henri Kettunen kulkee isän, ja isoisän jalanjäljissä, vastaten jo mm. yrityksen ajosopimuksista sekä ajojärjestelijän hommista.

Toimivaa yhteistyötä

Kettusella on ollut sopimus Stora Enson kanssa yritystaipaleen alusta alkaen ja yhteistyö jatkuu edelleen. Toimintaympäristö on tosin muuttunut paljon.

- Tällä alueella oli alkuvaiheessa toistakymmentä autoilijaa ajamassa silloiselle Ensolle, nyt minä olen ainoa. Jatkuvasti yleistyvien yhteenliittymien muodostamista ei ole tarvinnut miettiä, Kettunen toteaa.

Nyt tosin yksi Kettusen kuljettajista halusi siirtyä yrittäjäksi, ja aloittaa heinäkuussa tämän aliurakoitsijana.

Teuvo Kettunen kehuu Enon sellutehtaan vastaanoton toimivan joustavasti. Purut onnistuvat hyvin, ja yöllä kuorman voi purkaa itse. Samoin jos jonoja on, niin kuorman voi aina pudottaa myös pinoon. Kuhmossa ajot on aikataulutettu, mutta sekin on toiminut hyvin.

- Jos suunniteltu aikataulu on syystä tai toisesta pettänyt, niin soittamalla asiat ovat aina järjestyneet.

Kettusen autojen keskiajomatka on noin 60–70 kilometriä. Metsähallituksella keskimatka on hieman pidempi, mutta Stora Enson kuitujen ja tukkien matka Uimaharjulle on noin 50 kilometriä.

Pohjois-Karjalaista vieraanvaraisuutta

Saamme nauttia pohjois-karjalalaisesta vieraanvaraisuudesta, kun saavumme Lieksaan. Jatta Kettunen on kattanut toimittajille illallispöydän koreaksi, ja alamme kerrata yrityksen tarinaa.

Teuvo Kettunen on 60-luvulla asunut parin vuoden ajan myös Australiassa, jossa hänen isänsä myös toimi auton kuljettajana.

- Sitten toinen suomalainen vei isän työnantajalta ajot, ja koti-ikäväkin alkoi vaivata, joten koko kuusihenkinen perheemme palasi Suomeen.

Australiassa Teuvo kävi samaa koulua, kuin Metsätrans-lehden sivuilta tuttu Markku Kuivalainenkin. Sittemmin miehet ovat myös tutustuneet, ja tapasivat jälleen Kuivalaisen viimeksi Suomessa vieraillessa.

Jatta Kettunen on myös mukana perheyrityksen toiminnassa mm. talousasioiden hoitajana. Hänelläkin on vahvoja näkemyksiä, joita hän on vienyt eteenpäin aina Euroopan Unioniin saakka.

- Diesel-moottoreiden vaatimuksia on kiristetty niin kovalla tahdilla, että valmistajat ovat joutuneet tuomaan markkinoille tuotteita, joiden toimintaa ei ainakaan Suomen säitä vastaavissa olosuhteissa ole riittävän kattavasti testattu. Esimerkiksi AdBlue-laitteiden osalta kokeiluiden kustannukset ovat jääneet autoilijoiden vastuulle, Jatta Kettunen toteaa.

- Kun AdBlue-laitteisto sitten lakkaa toimimasta, ja Lieksasta ajetaan Joensuuhun sata kilometriä huoltoon, niin se vain kasvattaa ympäristölle tulevaa kuormaa, Jatta Kettunen jatkaa.

- Pelkästään turhien huoltojen ajomatkoihin tuhraantuu paljon arvokasta työaikaa. Viimeksi kun AdBlue-vikaa korjattiin Joensuussa, ehdin päästä sieltä Uimaharjulle asti, kun merkkivalo jo syttyi uudelleen, Teuvo Kettunen avaa.

Jatta Kettunen ihmettelee myös kiertoliittymien vauhdikasta yleistymistä.

- Meillekin Lieksaan tuli lyhyelle kantatienpätkälle neljä kiertoliittymää. Ennen siitä saattoi ajaa tasaisella nopeudella läpi, nyt raskas ajoneuvo joutuu hiljentämään ja kiihdyttämään uudelleen jokaisen kohdalla.

Yösijaksi toimittajille on tarjottu perheen järven rannalla sijaitseva kelomökki, jossa sauna tietenkin lämpiää.

Kuormaa hakemaan

Aamulla käymme tutustumassa paikallisiin nähtävyyksiin, ja lounaan jälkeen hyppäämme Teuvo Kettusen Volvon kyytiin ja lähdemme hakemaan kuormaa Rukajärven tieltä, aivan Venäjän rajavyöhykkeen tuntumasta.

Lieksan pikkutiet eivät ole aivan tasaisia, ja se tuntuu rautajousitetun auton ohjaamossa asti siinä määrin, että toimittajan muistiinpanot ovat normaaliakin epäselvempiä.

- Olen siinä määrin vanhanaikainen, että en ole ilmajousia ottanut yhteenkään autoon. Rautajousien huoltojen kanssa pärjää paremmin, kun tarvittaessa yksittäisiäkin lehtiä voi korvata uusilla. Vaihdossakin rautajousinen tuntuu menevän paremmin, Kettunen perustelee.

Pitkän hiekkatien varrella pinoja on runsaasti. Metsähallituksen tapaan kääntöpaikkana on kunnon lenkki, jossa Kettunen heittää kierroksen ja pysähtyy sitten perimmäisen laanin äärelle. Siisti pino on Metsäkuljetus Kärki Oy:n kädenjälkeä, yrityksen, jonka halli on juuri Kettusen hallia vastapäätä Lieksassa. Kuorma syntyy kokemuksella ja lähdemme takaisin päin. Matkalla näkyy kivimuureja, jotka on tehty pysäyttämään itänaapurin panssarivaunuja. Pysähdymme vielä tutustumaan juoksuhautaan, jonka kunnostustöissä Teuvo Kettunenkin on ollut mukana. Vaatimaton mies ei tätä tietenkään itse ota puheeksi, mutta kohteeseen pystytetty kyltti paljastaa asian.

Paluumatkalla Teuvo Kettunen jättää kotimatkalle suuntaavat toimittajat hallin pihaan, ja jatkaa itse kohti Uimaharjua. Puu kulkee jo seitsemännellä vuosikymmenellä.

Teksti: Tero Nurmi, Kuvat: Tero Nurmi, Seppo Ala-Kutsi

Rukajärven tie

Maassamme on kaksi virallisesti nimettyä sotatietä: Raatteen tie on Talvisodan 20 kilometrin pituinen taistelutie Suomussalmella. Rukajärven tie on taas Suomen puoleiselta osaltaan 44 kilometrin pituinen Jatkosodan taistelutie Lieksan alueella, sekä 195 kilometriä Venäjän puolella Rukajärvelle saakka. Tämän Lieksan keskustasta alkavan historiallisen sotatien koko pituus on siis noin 230 kilometriä.

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa 14. Divisioonan hyökkäys pysäytettiin Päämajan käskystä syyskuun alkupuolella ja linjat vakiinnutettiin Rukajärven itäpuolelle. Divisioonan puolustuslohko oli yli 200 kilometriä leveä Seesjärven ja Nuokkijärven välillä. Siitä vain kahdeksan kilometriä varustettiin kiinteiksi asemiksi. Muu osa toimi kenttävartioina, eristyksissä kaukana korvessa ja niiden välillä kulkeneilla partioilla. Divisioona pysyi puolustuslinjassaan syyskuun 1944 välirauhansopimuksen mukaiseen vetäytymiseen asti – ainoana rintamalohkona jatkosodan aikana.

Pohjoisin rintama

14 Divisioonan puolustuslohko oli koko Suomen rintaman pohjoisin, sillä Kuhmo – Sorokka tasan (nykyisen Kostamuksen) pohjoispuolta puolusti Saksan joukot. Rukajärven suunnan joukkojen huolto toteutettiin Lieksasta Rukajärven tien kautta. Lieksasta lähti joka päivä sadan kuorma-auton kolonna kohti Rukajärveä. Voi vain kuvitella milloin huolto tavoitti Lieksasta 350 kilometrin päässä olevan kenttävartion. Tuon aikaisten kuorma-autojen kuljetuskapasiteetti oli sentään aika vaatimaton.

Suoraan Päämajan alaisuudessa olevaa 14 Divisioonaa johti Mannerheimin luottoupseeri eversti Erkki Raappana, joka korotettiin myöhemmin kenraalimajuriksi. Jatkosodan aikana divisioonan määrävahvuus oli 16400 sotilasta. Suurin taisteluvoima tuli kolmesta jalkaväkirykmentistä a 3600 sotilasta (JR 10, JR 31, JR 52), sekä 1800 sotilaan kenttätykistörykmentistä.

Jatkosodan aikana divisioonasta kaatui 2750 sotilasta. Kaatuneita, haavoittuneita ja kadonneita oli yhteensä 7237.

Sissiretkiä

Rukajärveltä käsin tehtiin asemasotavaiheen aikana monia sissi-iskuja vihollisen selustaan. Suurin näistä oli tammikuussa 1942 tehty tuhoamisretki Muurmannin radalle ja Mai Guban asema-alueelle. Retken johdossa oli majuri Arnold Majewski. Tämä oli koko jatkosodan suurin sissiretki. Tällä 330 kilometrin pituisella ”retkellä” oli mukana peräti 1924 sotilasta ja 268 hevosta.

Salpalinja

Rukajärven tielle, noin kahdeksan kilometrin päähän rajasta oli rakennettu Änäkäisen Salpa-asema, jossa oli panssariesteet ja tulipesäkkeet. Näitä ei jatkosodassa onneksi tarvittu, sillä rintama piti koko sodan ajan. Talvisodassa asemat olivat käytössä.

Vornasenvaaraan, Änäkäisen viereen, louhittiin suuri luolatukikohta, joka sisälsi laajan miehistösuojan ja kaksikerroksisen konekivääripesäkkeen suojasektoreineen. On todennäköistä, että alun perin luolan taisteluosan alakerrokseen oli tarkoitus sijoittaa panssarintorjuntatykki ja yläkertaan konekivääri, mutta aika loppui rakentajilla kesken.

Salpalinjaa on pidetty Suomen suurimpana rakennustyömaana. Salpalinjan selkärangan muodostivat teräsbetoniset korsut. Lisäksi Salpa-asemaan kuului puisia kenttälinnoitteita, panssariestekiviä, piikkilankaesteitä ja taisteluhautoja. Koko Salpalinjalle rakennettiin noin 350 kilometriä taistelu- ja yhdyshautaa, 700 teräsbetonista tehtyä ase- ja majoituskorsua, 25 luolaa, satoja kenttälinnoitettuja majoituskorsuja, 1650 kenttälinnoitettua konekivääri- ja tulenjohtoasemaa, 500 tykkiasemaa sekä yli 200 kilometriä monirivistä panssariestekivetystä ja yli 300 kilometriä piikkilankaestettä.

Teksti ja kuvat: Seppo Ala-Kutsi