Metsätrans

Pääkirjoitus 6/2020: Joulumieltä

Kulunut vuosi jää historiaan poikkeuksellisena. Vuosi sitten pääkirjoituksessa harmittelin metsäteollisuuden lakkoilua, sen vaikutuksia alaan sekä Suomen talouteen. Vähänpä tiesin tuolloin. Maaliskuussa iskeneen pandemian myötä paljon on muuttunut, ja joulun pyhätkin menevät poikkeusoloissa.

Tämän lehden sivuilla useammassakin artikkelissa liikutaan Kainuun suunnalla, missä vierailimme perheeni kanssa Itsenäisyyspäivän tienoilla. Kun kävimme ostoksilla, 11-vuotias poikamme huomasi kaupan aulassa joulupuun. Sen oksille oli kiinnitetty lahjatoiveita, joita poika alkoi lukea: suolapähkinöitä, pastaa ja pastakastiketta, vaippoja, huppari, farkut, Batman-lego, jättipyyhe, toppahanskat. Melko vaatimattomia toiveita.

Aihe vaivasi, kun siirryimme seuraavaan kauppaan. Poika alkoi ääneen pohtia, miten kiitollinen saakin olla kaikesta. On katto pään päällä, päivittäinen lämmin ruoka, mahdollisuus harrastaa, joskus jopa matkustaa. Tämä meni ihon alle. Kun poika vaelsi kaupan käytävillä, syvälle vedetty huppu peitti pään ja kangasmaski suurimman osan kasvoista, mutta silmät näkyivät ja niistä valuivat kyyneleet. Lopulta palasimme takaisin, poimimme muutaman toivelapun joulupuun oksilta ja teimme uuden kierroksen kaupassa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Toivottavasti pystyimme omalla panoksellamme tekemään jonkun joulusta paremman. Ainakin poikamme koki mitä on antamisen ilo ja aito joulumieli. Tuntemattomille vastaanottajille etsittiin lahjaa antaumuksella, jollaista en ole aiemmin nähnyt.

Koronan myötä apua tarvitsevia on nyt entistä enemmän. On tullut lomautuksia, työttömien määrä on kasvanut. Erityisesti pandemia on vaikeuttanut niiden elämää, jotka jo ennen kriisiä olivat haavoittuvassa asemassa. Näihin kuuluu mm. yksinhuoltajatalouksia ja perheitä, joissa on sairautta. Etenkin köyhyyttä kokeviin lapsiperheisiin korona iski kovaa alusta alkaen. Jo ennen pandemiaa meillä Suomessa oli yli 100 000 vähävaraisissa perheissä elävää lasta.

Me Metsätrans-lehdessä päätimme auttaa heikommassa asemassa olevia Hope-yhdistyksen kautta, ja haastamme mukaan myös kaikki lukijamme, niin yksityiset kuin yrityksetkin. Auttakaa, jos teillä on siihen mahdollisuus. Rahan lisäksi voitte antaa myös aikaanne, pienelläkin avustuksella voi olla suuri merkitys.

Hyvää Joulua!

Joulupuu tuo lahjan niille lapsille ja nuorille, jotka muuten saattaisivat jäädä ilman lahjoja. eJoulupuun kautta voit lahjoittaa koronaturvallisesti rahaa keräykseen ja ostamme kerätyillä lahjoitusvaroilla lahjoja niitä tarvitseville: https://www.ejoulupuu.fi/

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Jos haluat auttaa Hope ry:n kautta, tarvittavat lisätiedot löydät täältä: https://hopeyhdistys.fi/haluan-auttaa/