Tapahtumat

Power Truck Show 2021- Kuljetusalan suurtapahtuma elokuussa

Kuljetusalan suurtapahtuma Power Truck Show järjestetään 13.-14.8.2021 Alahärmässä, huvivaltio Powerparkin alueella. Poikkeuksellisten aikojen johdosta viime vuoden tapahtuma ensin peruttiin, ja lopulta järjestettiin pienimuotoisempana Meeting-tapahtumana. Nyt luvassa on jälleen tutumpi Power Truck Show, toki edelleen vaadittujen turvallisuussääntöjen mukaan.

Jo vuodesta 2005

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Power Truck Show’ta on järjestetty jo vuodesta 2005 ja tapahtuman hyvä henki ja fiilis on pysynyt mukana vuodesta toiseen. Vuosiin on mahtunut tuhansia kohtaamisia ja jälleennäkemisiä, satoja rakennettuja ja maalattuja autoja, kuhinaa ja kauppoja messuosastoilla ja paljon muutakin oheisohjelmaa ja nähtävää kaikille ammattikunnan jäsenille ja muille alasta kiinnostuneilla.

Vuonna 2019 juhlittiin Power Truck Show’n 15-vuotista taivalta ja tämän kunniaksi Mikko Nukala ja hänen vaimonsa Ritva Nukala palkittiin elämäntyöpalkinnolla. Mikko Nukala on yksi suomalaisen autonrakentelun uranuurtaja, kustomoinnin ”grand old man”. Mikko ja Ritva ovat olleet alusta asti mukana Power Truck Show’n järjestämisessä ja ovatkin tapahtuman isä ja äiti hahmot

Monipuolinen tapahtuma

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Rekkaconvoy on perinteisesti startannut Power Truck Show-viikonlopun. Torstaina Härmään on saapunut Euroopan rajuimmin rakennetut rekat ja yhdistelmät ja mukana on ollut myös näyttäviä hyötyajoneuvoja, veteraaniautoja ja muita autonäyttelyyn osallistuvia. Suuren suosion saanut rekkaconvoy on kerännyt yleisöä tien varret ja pysäkit täyteen. Näin yleisö on saanut jo pienen maistiaisen siitä mitä näyttelyssä tullaan näkemään.

Autonäyttelyssä saadaan ihailla viimeisen päälle rakennettuja ja maalattuja kuorma-autoja, hyvänä pidettyjä nostalgia-autoja, entisöityjä veteraanikuorma-autoja, jenkkivetureita sekä kaikkia muita vähänkin rakennettuja ja maalattuja kuorma-autoja siltä väliltä. Lisäksi mukana ovat pakettiautot, pick-upit ja classic USA Cars autot. Pienoismallit ovat esillä lauantaina Palace-hallissa. Autonäyttelyssä on ollut alusta lähtien mukana autonrakentajien konkareita sekä uusia nousevia tähtiä. Tänä vuonna yleisölle on tarjolla erityisen paljon uutta silmänruokaa, sillä tällä hetkellä autonäyttelyyn on ilmoittautunut jo lähes 200 autokuntaa ja ilmoittautuminen vain kiihtyy elokuuta kohden.

Järjestäjät ovat erittäin tyytyväisiä kuljetusmessuja kohtaan osoitettuun kiinnostukseen.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

U4-messualue on entisestään laajentunut ja olemme saaneet mukaan hyvin uusia näytteilleasettajia, Mikko Nukala kertoo.

Kuljetusmessuilla tavataan niin vanhoja kuin uusia asiakkaita, tehdään kauppaa, tehdään omaa yritystä tunnetuksi ja viihdytään. Laaja kirjo kuljetusalan toimijoita on mukana Power Truck Show’ssa tuoden tapahtumaan oman panoksensa, palvelunsa ja tuotteensa. Mukana on ollut vuosien aikana satoja näytteilleasettajia. Osastoilla on tarjolla monenlaista ohjelmaa, kilpailuja ja työnäytöksiä.

Myös uutta ohjelmaa on luvassa, muun muassa Suomen Vahvin Mies/Nainen -kilpailu järjestetään tänä vuonna Power Truck Show’n yhteydessä. Kartingradalle on tulossa huipputason driftingiä, jossa mukana Suomen parhaimmisto, muun muassa Mika Keski-Korpi tulee esittelemään taitojaan. Yleisö pääsee jännittämään myös Crazy Driversin Vesa Kivimäen taitoajoa. Kiviämäellä on hallussaan kahdella renkaalla ajon maailmanennätys.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Härmä Pulling ry:n kanssa vuosien yhteistyö jatkuu ja tänä vuonna päästään seuraamaan tractor pulling SM-osakilpailuja Power Truck Show’n yhteydessä. Kisaamassa ovat Suomen kovimmat tractor pulling osaajat 6-8 eri luokassa.

Tapahtuma on kasvanut kovalla vauhdilla mittakaavaan, jossa se tänä päivänä on: Power Truck Show on yksi suurimpia kuljetusalan tapahtumia Pohjois-Euroopassa.

Vuosi vuodelta on opittu uutta ja kehitetty tapahtumaa. On ollut myös hienoa nähdä, kuinka Suomessa rekkakulttuuri on nostanut päätään ja myös muita rekkatapahtumia järjestetään ympäri Suomea ja tuodaan alaa tunnetuksi, järjestäjät kertovat.

Kuva: Tomi Taivainen