Tapahtumat

Messukausi käyntiin ammattilaisten voimin

Jahkailu ja aprikointi Proforestin tiimoilta loppui 24.9. kello 10.00, kun näyttelyn portit avattiin. Napakan pilvinen syyssää oli erinomainen sekä näyttelyvieraiden että näytteilleasettajien kannalta. Kalajoen lentokentän lähimaasto tarjosi kovapohjaisen näyttelyalueen ja varsin mittavan parkkipaikan. Linja-autokuljetuksen takana ollut etäparkki sai vierailta kehuja.

Nisulan N6:ssa on lähdetty puhtaalta pöydältä ja unohdettu aiemmissa malleissa olleet kompromissit. Omalla suunnittelulla ja valmistuksella kone on järeytynyt, mistä kertoo noin parin tonnin painon lisä. Koura sahaa 55 senttisen puun ja nosturi ulottuu kymmeneen metriin. Koneen leveys ei ole kasvanut, mikä on harvennushakkuussa tärkeä asia. Moottorina on N5:sta tuttu 4,9-litrainen, mutta N6:ssa se on räätälöity täsmälleen kokonaisuutta palvelevaksi.

Paikalla olivat sekä metsäkonepuolen suuret että puuautojen parhaimmisto. Vajaa 4000 myytyä pääsylippua ei ole paljon, mutta kysely näytteilleasettajien parissa valoi uskoa tulevaan. Tärkeintä ei ole suuri kävijämäärä vaan se, että paikalle tulevat ovat alasta aidosti kiinnostuneita ammattilaisia.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.