Tapahtumat

Ensimmäiset Lakeus Messut takana: paikka osoitti toimivuutensa, yleisömäärä jäi pettymykseksi

Kirjoitimme alkuvuodesta 2020, miten Kauhavan lentosotakoulun alueen oli määrä herätä eloon keväällä. Historian ensimmäiset Lakeus Messut piti alun perin järjestää Kauhavalla toukokuussa. Sitten iski koronaviruspandemia, jonka vakavuudesta ja kestosta kenelläkään ei ollut käsitystä. Maaliskuussa 2020 tapahtumaa lykättiin muutamalla viikolla kesäkuun puolelle. Tuskin kukaan olisi arvannut, että erilaisten rajoitusten kanssa painitaan vielä läpi tulevankin vuoden. Messuille pyrittiin löytämään uutta ajankohtaa myös syksyltä 2020, ja seuraavassa vaiheessa vuodelle 2021 suunniteltiin peräti neljää eri tapahtumaa LSK Business Parkiin. Lopulta portit avautuivat ensimmäistä kertaa 29-30.10.2021.

Lakeus Messujen näyttelyalue oli toimivan kompakti. Kuvan halleista vasemmanpuoleista hallitsi Ponsse, toista Rinta-Jouppi. Asfalttikentälle näytteilleasettajia olisi mahtunut, vaikka kuinka paljon enemmänkin, eikä parkkitilasta ollut pulaa. Yleisöä messuilla olisi saanut olla enemmänkin, mutta tämä kuva antaa tilanteesta turhankin synkän kuvan, sillä se on otettu iltapäivällä, kun portit olivat jo sulkeutumassa avauspäivän osalta.

Metsätrans vieraili paikan päällä perjantaina iltapäivällä. Parkkitilaa oli runsaasti, kenttäalue toimivan kompakti ja näyttelyhalleissa pääsi pakoon syksyn harmautta. Näytteilleasettajien joukko oli kattava, Ponsse, John Deere, Logset, Sampo-Rosenlew ja Rottne olivat mukana metsäkonepuolelta, ja muitakin toimijoita oli mukana mukavasti. Järjestäjien kannalta harmittavasti yleisömäärä oli silmämääräisesti hyvin vaatimaton.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.