Ajankohtaista

Miten hyödyntää käytöstä poistuvia energiaturpeen tuotantoalueita uusiutuvien raaka-aineiden tuotannossa?

Jyväskylän ammattikorkeakoulun yrityskiihdyttämö BioPaavo lähtee yhdessä Kasvu Openin kanssa ja Neovan toimeksiannosta hakemaan ratkaisuja käytöstä poistuvien energiaturpeen tuotantoalueiden vastuulliseen hyödyntämiseen. Miten niitä voisi jatkossa hyödyntää uusiutuvien ja biopohjaisten raaka-aineiden tuotannossa niin, että alueiden hiilidioksidipäästöt pysähtyisivät ja alueet alkaisivat sitoa hiiltä? 

NeovaHackathonin tavoitteena on löytää uusia liiketoimintamalleja, ansaintalogiikkaa, arvoketjuja ja strategisia yhteistyökumppaneita, jotka pystyvät tuottamaan käytöstä poistuvilla turvemailla kustannustehokkaasti uusiutuvia ja biopohjaisia raaka-aineita ja / tai hiilensidontaa.  

- Neovan energiaturvetuotantoalueita siirretään seuraavaan maankäyttömuotoon liki 20 000 hehtaaria seuraavien vuosien aikana. Olemme kiinnostuneet hyödyntämään alueilla mahdollisesti tuotettavia uusiutuvia biomassajakeita ja raaka-aineita esimerkiksi kasvualustojen, aktiivihiilen, biostimulanttien tai eläinkuivikkeiden tuotannossa. Etenkin nykytilanteessa ruoantuotantoon hyödynnettävien biomassojen toimitusvarmuus, lähituotanto, laatu ja turvallisuus korostuvat entisestään. Vaihtoehtoisesti maa-alueita voitaisiin hyödyntää esimerkiksi kosteikkoviljelyssä, hiilen varastointiin, ja hiiltä sitovien biomassojen kasvatukseen, sanoo liiketoimintajohtaja Mia Suominen, Neova Ventures. 

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Neova-konserni tuottaa vastuullisesti turvetta noin 200 tuotantoalueella Suomessa, Ruotsissa ja Virossa. Suomessa Neovalla on turvetuotantoalueita tällä hetkellä noin 40 000 hehtaaria. Ennusteen mukaan aktiivisessa tuotannossa ja reservialueina on vuonna 2025 runsaat 20 000 hehtaaria. Tämä tarkoittaa sitä, että seuraavien vuosien aikana vanhoja turvetuotantoalueita siirretään seuraavaan maankäyttömuotoon liki 20 000 hehtaaria. Vuonna 2021 Neova Oy:n tuotannosta poistuneita maa-alueita siirrettiin seuraavaan maankäyttömuotoon yhteensä 4185 hehtaaria. Alueista 85 prosenttia metsitettiin ja 15 prosenttia ennallistettiin erilaisiksi kosteikoiksi.