Puutavara-autoilu

MKY ry:n Kolkuttaja 2022-palkinto kansanedustaja Hannu Hoskoselle

Metsäalan kuljetusyrittäjät ry on tänään Oulussa vuosikokoustapahtumassaan jakanut Kolkuttaja-palkinnon jo 14. kerran.

- Palkinnolla on tarkoitus enintään kerran vuodessa huomioida jäsenyritysten toimintaedellytyksiin erityisen positiivisella tavalla vaikuttaneita henkilöitä, yrityksiä, yhteistyötahoja tai yhteistyöryhmiä. Palkinto ei siis ole perinteinen "hyvä asiakas" palkinto, vaan tunnustus metsäalan kuljetusyrittäjien toimintaedellysten parantamiseksi tehdystä työstä. Tärkeää on siis kehittämiseen tähtäävä yhteistyöhakuinen, jopa molempien osapuolten taloudelliseen menestykseen tähtäävä toiminta.  Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry on Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n jäsenyhdistys ja edustaa raakapuuta, bioenergiaa, haketta ja turvetta kuljettavia yrityksiä, toiminnanjohtaja Kari Palojärvi kertoi tunnustuksen perusteista.

- Vuoden 2022 Kolkuttaja on metsämies itsekin ja metsäalan vahva vaikuttaja. Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n hallituksen kokouksessa hänen nimensä nousi esiin välittömästi päätettäessä Kolkuttaja huomionosoituksen tämän vuoden kohteesta. Metsäalan Kuljetusyrittäjät ry:n hallitus on päättänyt ensimmäistä kertaa palkintomme historiassa jakaa Kolkuttaja palkinto poliittiselle päättäjälle. Palkinnon saajan maalaisjärkinen maakuntien ja maakuntien elinkeinojen kehittäminen ja edistäminen on ollut meidän katsonta kannalta poikkeuksellisen aktiivista ja jopa uhrauksia vaatinutta. Arvostamme hänen työtään etenkin metsällisten asioiden ja turvetuotannon puolustamisen osalta. Kansanedustaja Hannu Hoskonen on todellakin Kolkuttaja palkintonsa ansainnut, Palojärvi jatkoi.

Turpeen ja metsien käytön puolustaja

Ilomantsilainen metsätalousinsinööri Hannu Hoskonen toimi aiemmin tällä kaudella ympäristövaliokunnan puheenjohtajana, mutta menetti paikkansa viime kesänä äänestettyään EU:n elvytyspakettia vastaan. Samalla hän sai varoituksen puolueeltaan Keskustalta. Hoskonen on toiminut kansanedustajana vuosina 2003-2011 ja uudelleen vuodesta 2015 lähtien.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Hoskonen tunnetaan ennenkaikkea vankkumattomana turpeen puolustajana. Hän on pitänyt turvetuotannon puolesta ääntä jo pitkään, ja noussut hieman kapinallisen rooliin jopa oman puolueensa sisällä. Venäjän aloittaman hyökkäyssodan myötä turvekysymys on noussut uudelleen esille, ennenkaikkea huoltovarmuuden näkökulmasta.

- Minulla on oma, vaikea historiani turpeen ja metsän käytön puolustajana. Paljon olen saanut haukkuja, eikä erottaminenkaan tuntunut mukavalta. Mielipiteeni ei kuitenkaan ole muuttunut, eikä tule muuttumaan. Koen että minun pitää puolustaa kotimaista työtä, Hoskonen totesi Oulussa, SKAL ry:n seminaarissa 2.4.2022.

Hoskosen mukaan suomalaisia petetään hiilinieluilla. 

- Suomen kansalla maksatetaan noin puolitoista miljardia euroa joka vuosi tyhjästä. Ensinnäkin, soiden sitoma hiilidioksidi, lähes 5 miljoonaa tonnia - siitä ei ole Suomelle mitään hyötyä, vaikka se tosiasiassa joka kesä tapahtuu. Turvepellolle lasketaan 8 miljoonan tonnin päästö myös, vaikka sitä ei tosiasiassa ole kuin hyvin pieni osa siitä. Metsien hiilinielusta lasketaan vain osa suomalaisten hyväksi. Elikkä maksamme noin 15 miljoonasta hiilidioksiditonnista turhaan päästökaupan maksuja, näin Hoskonen totesi eduskunnan täysistunnossa 22. helmikuuta, ja saman viestin hän toisti myös Oulussa.

- Euroopan Unionin politiikka on sekaisin kuin seinäkello. Kun lähdemme ilmastohumppaan mukaan, se on maailman kalleinta tanssia.