Pääkirjoitus 2/2019: Messuvuosi käynnistyy
Käsissäsi on vuoden toinen Metsätrans-lehti, takana pääsiäinen ja vappu. Kevät on siis pitkällä ja sen huomaa myös siitä, että erilaisia tapahtumia alkaa olla tiiviissä tahdissa. Tämän numeron ilmestymispäivänä historian toisen Proforestin avautuminen on vain yhden yön päässä. Tapahtuma on kasvanut ja kehittynyt kahden vuoden takaisesta, joten kysyntää vaikuttaisi olevan tämmöiselle alan ammattilaiset myös metkon välivuosina yhteen kokoavalle messulle. Nähtäväksi jää millaiseksi Proforestin kävijämäärä muodostuu. Siitä ja muusta tapahtuman annista lisää seuraavassa numerossa.
Proforestissa järjestetään myös Puunkuormaajamestari-osakilpailu, ja kiertue on muutenkin kulkenut halki Suomen tiiviillä tahdilla kevään aikana. Metsätrans vieraili Mansen mörinöiden yhteydessä järjestetyssä avaustilaisuudessa huhtikuun alussa ja mestaruudet ratkotaan jo kesäkuun puolivälissä Alucarilla. Näistä aiheista lisää myöhemmin tämän lehden sivuilla, tuoreet mestarit ja Alucarin juhlatunnelmat sitten seuraavassa.
Kevään suurin tapahtuma kotimaan kamaralla on kuitenkin Kuljetus-logistiikka 2019 näyttely, ja tässä lehdessä onkin paljon ennakkojuttuja aiheen tiimoilta ja muutenkin jopa normaalia runsaammin asiaa puutavara-autoilusta. Ennen seuraavan lehden painamista Metsätrans tulee vierailemaan myös Skogsnoliassa Ruotsissa sekä Kanadan North Recources Expossa. Näistä kaikista myös enemmän kesän numerossa.
Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyyMessujen ohella tätä kevättä värittävät osaltaan tietenkin myös vaalit. Uudet kansanedustajat ehdittiin jo valita ja nyt saadaan seurata hallituksen muodostamispeliä. Pian ovella ovat myös europarlamenttivaalit. Eduskuntavaalien yhteydessä puhuttiin paljon ilmastonmuutoksesta, ja metsäteollisuudella on tässä oma roolinsa. Kansalaisaloite avohakkuiden lopettamiseksi valtion mailla tulee etenemään eduskuntaan ja muun muassa puunkuljetukselle elintärkeän tieinfran rahoituksen suhteen vaaditaan päätöksiä. Jos SKAL ry:n seminaarissa (juttu sivulla XX) kuunteli herkällä korvalla esityksiä, saattoi aistia, ettei alalla toivota ainakaan kannatusta kasvattaneita Vihreitä hallitukseen… Europarlamenttivaalien äänestysinto tuskin kohoaa eduskuntavaalien tasolle, mutta sielläkin tehdään Suomea ja myös tätä alaa koskevia päätöksiä, kuten vuodenvaihteen Lulucf-ratkaisu. Tuolloin suomalaismepit lobbasivat maamme edun puolesta yhtenäisesti yli puoluerajojen, toivottavasti tämmöistä henkeä löytyy myös tulevista edustajistamme.