Tapahtumat

Power Truck Show ylitti odotukset - katso kaikki tulokset

Power Truck Show 2022, dronekuva

Power Truck Show’ta vietettiin jo kahdeksattatoista kertaa 12.-13.8.2022 Alahärmän Powerparkissa. Tapahtuma keräsi tänä vuonna huikeat 32 000 kävijää. Tapahtumajärjestäjät ovat erittäin tyytyväisiä viikonloppuun.

Tapahtumassa oli mukana noin 150 kuljetusmessuosastoa, jossa ammattilaiset tapasivat nykyisiä asiakkaitaan ja saivat uusia kontakteja. Autonäyttelyssä oli tänä vuonna ennätysmäärä näytteilleasettajia, yhteensä 502 näyttelyautoa. Myös pienoismallinäyttelyssä oli ennätysmäärä autoja esillä, yhteensä 106. Tapahtumassa riitti katseltavaa niin kuljetusalan ammattilaisille kuin muullekin messuyleisölle. Muumit ja taikuri Markku Markku Anttila riemastuttivat pientä yleisöä. Power Truck Show’n epävirallinen startti rekkaconvoy keräsi tienvieret täyteen yleisöä ja rekkaspottaajia toivottamaan autonäyttelyyn osallistujat tervetulleeksi Alahärmään.

Autonäyttelyn haastajaluokan voitti Kuljetus M. Hahka Oy Vöyriltä. Super Truck luokan voitti ylihärmäläinen Kuljetus Hannu Kleimola Oy. Koko autonäyttelyn parhaaksi eli Best in Show autoksi valittiin Ruotsista, Göteborgista kotoisin oleva Molanders Transport. Vuoden tulokas on Vantaalta kotoisin oleva Kuljetusliike Jari Katiska Oy. Pisimmän matkan palkinnon sai Englannista Suomeen toistamiseen saapunut B H Cecil. Elämäntyö-palkintoja jaettiin tänä vuonna 2, jotka jaettiin lapualaiselle Erkki Ristimaalle ja lietolaiselle Carl-Johan Blomqvistille. Kumpikin heistä on toiminut vuosikymmeniä kuljetusalan parissa.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Power Truck Show’ssa järjestettiin myös viritettyjen kuorma-autojen vetokisat. Vetokisan voitti Arto Peräaho, Loimaa. Toiseksi tuli Harri Maaninen, Mattilanperä ja kolmannen sijan vei Pekka Herlevi, Kälviä.

Kaikki tulokset:

TRUCK PULLING KILPAILU

  1. Arto Peräaho, Volvo FH16, Pull Off 87.70
  2. Harri Maaninen, Scania R1500, Pull Off 79.40
  3. Pekka Herlevi, Scania R580, 90,05

KUNNIAPALKINNOT, EDUSTAVA MESSUOSASTO

  • VTA Tekniikka Oy
  • Volvo Trucks Oy
  • Valostore

ELÄMÄNTYÖ

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Carl-Johan Blomqvist

Carl-Johan Blomqvist on Powder-Transin perustaja ja hän toimii edelleen hallituksen puheenjohtajana. Vuonna 1972 perustettu yritys on kasvanut vuosikymmenien saatossa yhden miehen yrityksestä yhdeksi suurimmista toimijoista jauhekuljetusalalla. Toukokuussa yritys juhlisti 50 toimintavuottaan yhdessä henkilökunnan, toimittajien ja asiakkaiden kanssa.

Carl-Johan Blomqvist
Carl-Johan Blomqvist

Erkki Ristimaa

Vuonna 1968 kuorma-autohommat aloittanut Erkki Ristimaa, joka sittemmin perusti oman yrityksen vuonna 1982. Tänä vuonna tulee 40 vuotta täyteen siitä, kun Erkki Ristimaa perusti Kuljetus Ristimaan. Kuorma-autohommat alkoivat jo 60-luvun lopussa. Erkille on ollut aina tärkeää, että kalusto on siistiä ja antaa hyvän kuvan yrityksestä. Tärkeässä osassa on ollut myös osallistuminen alan tapahtumiin, jossa Erkki kulki perheensä kanssa.

Erkki Ristimaa
Erkki Ristimaa

Ajolinjan palkinto

  • 33. Br Holmberg Transport Ab, Sisu E14, 2000, Tenhola

Nostalginen harrasteauto, myös työkäytössä.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

PIENOISMALLIT / JUNIORIT

  1. 60. Mikko Pitkänen, Scania R730, Askola
  2. 9. Alpo Juutistenaho, Scania S Next Gen, Pulkkila
  3. 98. Veeti Musto, Scania Next Gen S410, Taavetti

PIENOISMALLIT / SENIORIT

  1. 20. Henri Koivuviita, Scania 141, Otamo
  2. 46. Lenni Marttinen, Scania R, Tahkomäki
  3. 85. Teemu Nyberg, Mercedes-Benz Actros, Korkeakoski

VAN

  1. 300. Niko Toppari, Chevrolet Chevy Van G20, 1990, Kauhava
  2. 325. Petri Hietikko. Chevrolet Chevy Van G20, 1989, Seinäjoki
  3. 115. John Björklund, Chervolet Van+Thomson Glen, 1989/1975, Närpiö

ARMEIJANAUTOT

  1. 288. Mikko Virsu JAETTU 1. SIJA, Sisua M168, 1983, ja Sisua A45, 1972 Elimäki
  2. 270. Marko Aro, Dodge WC-54-3/4-ton 4x4, 1944, Kangasala
  3. 485. Ranta-Pantti Veli-Pekka, GAZ, 1964, Seinäjoki

PICK-UP

  1. 299. Nappe, Ford Ranger 3.2. Double Cab 2019, Kuopio
  2. 121. Jonas Söderlund, Chevrolet Silverado Fleetside, 1990, Vöyri
  3. 94. Ismo Väisänen, RAM 1500 5.7 Helmi, 2014, Haparanda - Ruotsi

PAKETTIAUTOT

  1. 432. Turbotehoa, Volkswagen Transporter T6, 2016, Parola
  2. 336. PL`s Fordonsservice Ab, Citroen Berlingo, 2013, Karlstad - Ruotsi
  3. 11. JP Truck Tuning Oy, MB Black Star, 2018, Lempäälä

CLASSIC CARS

  1. 366. Sami Luoma, Chrysler Newport, 1962, Lappajärvi
  2. 32. Bjørn Pettersen, Chevrolet Belair, 1957, Mogreina, Norja
  3. 152. Kari Lohela, Pontiac Starciff, 1955, Laihia

VETERAANIAUTOT

  1. 487. Carl-Johan Blomqvist, Scania Vabis LBS76, 1966, Lieto
  2. 479. Yacht service imperial LTD, Volvo LV132, 1940, Munsala
  3. 235. Kuljetusliike Thoden Oy, Volvo F88, Kokkola
  4. 104. Jari Kosenius, Vanaja A69-R/4800, 1966, Hausjärvi
  5. 468. Ilpo Salomaa, Scania Vabis, 1961, Seinäjoki

NOSTALGIA-AUTOT

  1. 140. Jürg Gantenbein, Scania 143, 1995, Sennwald - Sveitsi
  2. 489. Pleyms Transport AS, Volvo F12, 1994, Norja
  3. 285. Miika Rasimus, Volvo F16, 1991, Elimäki
  4. 211. Kuljetusliike Alasmaa, Sisu SM 260, 1989, Kiukainen
  5. 107. Jere Puranen, Volvo F1225, 1978, Virkkala

PUOLIPERÄVAUNUN VETOAUTOT 2019 JA VANHEMMAT

  1. 220. Kuljetusliike Kungas Oy, Volvo FH16 750, 2018, Asikkala
  2. 458. Ylivoimala, Volvo FH, 2016, Kempele
  3. 142. Kaakkuriniemi Oy, Scania S650, 2019, Kuivaniemi
  4. 136. Jukka Hanhisuanto, Scania R620 longline, 2006, Ranua
  5. 349. Rahtiveijarit Hautakoski Oy, Scania R500, 2006, Siuro

PUOLIPERÄVAUNUN VETOAUTOT 2020-2022

  1. 423. Transport Sairanen Oy, Scania S650, 2021, Savonlinna
  2. 394. T. Leikkari Oy, Scania S540, 2021, Ähtäri
  3. 185. Kuljetus Janne Tiljander, Volvo FH5, 2021, Klaukkala

PUOLIPERÄVAUNUN VETOAUTOT + TRAILERI

  1. 192. Kuljetus Maliniemi Oy, Scania S580, 2017, Tornio
  2. 7. P. Björk Transport Ab, Scania R580, 2021, Pännäinen
  3. 222. Kuljetusliike Juhani Tuomi Oy, Scania 520S, 2020, Villähde

INTERNATIONAL SEMITRUCKS

  1. 87. H.J.A. Van Dalen, Volvo FH16 XXL, 2022, Hollanti
  2. 463. Øyvind Jensen Termotransport, Scania 770S XXL, 2022, Fauske - Norja
  3. 283. Michael F. Thorsen, Scania R650, 2019, Holstebro - Tanska
  4. 435. Uhres gräv o Transport, Scania 770, 2021, Vimmerby - Ruotsi
  5. 380. SMDS, Scania R500 V8, 2005, Riika - Latvia

INTERNATIONAL SEMITRUCK + TRAILER

  1. 10. B h Cecil, DAF XF, 2021, Blakeney - Englanti
  2. 2. voWa Transporte, Scania R650, 202, Gelfingen - Sveitsi
  3. 297. Müller Ermensee GmbH, Scania 660S, 2022, Ermensee CH - Sveitsi

SÄILIÖ-/BULKAUTOT

  1. 459. Zöggeler Transporti, Scania S650, 2018, Mals - Italia
  2. 232. Kuljetusliike Pietilä Oy, Volvo FH, 2021, Säkylä
  3. 376. Sjöbloms Tankservice, Volvo FM, 2019, Karjaa

KAAPPI-/RAHTIAUTOT 2019 JA VANHEMMAT

  1. 429. Transport Österberg Ab, Scania R500, 2011, Oravainen
  2. 364. Rönnlöf Transport, Scania R580, 2018, Närpiö
  3. 112. JK Nova Oy Ab, Scania R500, 2019, Närpiö

KAAPPI-/RAHTIAUTOT 2020-2022

  1. 203. Kuljetus T.Niinimaa Oy, Scania R590, 2022, Ruukki
  2. 111. Jimmie Karlsson Transport, Scania 650S, 2020, Örebro - Ruotsi
  3. 4. Kuljetusliike Trans Härmä Oy, Scania R500, 2021, Ylihärmä
  4. 8. Kuljetusliike Hannu Kleimola Oy, Scania R500, 2021, Ylihärmä
  5. 367. Samuelssons Åkeri Ab, Scania S580, 2021, Nykroppa - Ruotsi

PUUAUTOT

  1. 389. Swenke Transport Ab, Scania R650, 2021, Häradsbäck - Ruotsi
  2. 5. Jarkko Myllymäki, Scania R650, 2021, Kaustinen
  3. 347. R.M Enberg Transport Ab, Volvo FH16 750, 2021, Ekenäs
  4. 6. Puukuljetus Vesala Oy, Scania R650 "Cobra", 2019, Teerijärvi
  5. 255. Löppösen Kuljetus Oy, Volvo FH16 750, 2021, Sulkava

HAKEAUTOT

  1. 290. Mjm-Kuljetus Oy, Scania R580, 2019, Kormu
  2. 221. Kuljetusliike Jarmo Hieto Oy, Volvo FH500 TC, 2022, Hauho
  3. 338 ja 339. Pohjaset Oy JAETTU 3. SIJA, Volvo FH D13 500, 2022, Tornio

SORA-/KIPPIAUTOT

  1. 293, Molanders Transport, Scania R580, 2020, Göteborg, Ruotsi
  2. 3. Järvinen Transport, Scania R770, 2021
  3. 198. Kuljetus Oy Tero Sallinen, Scania R650, 2021, Luhtajoki
  4. 216. Kuljetusliike Jari Katiska Oy, Volvo FH16 750, 2022, Vantaa
  5. 228. Kuljetusliike Mika Laakso Oy, Scania R650 "La Casa de Papel" 2021, Voltti

VAIHTOLAVA-AUTOT

  1. 292. Molanders Transport, Scania T650, 2020, Göteborg - Ruotsi
  2.  393. T Gahnes Åkeri Ab, Scania R650, 2019, Visby - Ruotsi
  3. 461. Öström Pro Trans Oy, Scania R540, 2022, Metsälä
  4. 409. Tmi Desingn Jukka Sarajärvi, Scania R560 "Metal Room", 2011, Ylikiiminki
  5. 442. Veljekset Seppälä Oy, Scania S650, 2021, Kotka

JAKOAUTOT

  1. 284. MHM-Kuljetus, Scania P Nextgen, 2019, Turku
  2. 428. Transport Valdén, Scania R500, 2021, Porvoo
  3. 66. Haparanda Fjärrtransporter Ab, Scania R580, 2017, Haparanda

HINAUSAUTOT

  1. 83. Hinausautot K. Sulinko Oy, Scania S730, 2020, Lempäälä
  2. 295. Mr Bilbärgning Ab, Volvo FM, 2021, Gällivare, Ruotsi
  3. 79. Hinaus Liikanen, Scania R620, 2014, Mikkeli

NOSTURIAUTOT

  1. 199. Kuljetus Pasi Sorvari Oy, Volvo FH, 2022, Hyvinkää
  2. 72. Helsings Måleri Ab, Scania 164 480, 2003, Uusikaarlepyy
  3. 84. Hinausautokeskus, Volvo FM500, 2021, Helsinki

ERIKOISAUTOT

  1. 361. Roine Helens Åkeri Ab, Scania S650, 2019, Alunda - Ruotsi
  2. 9. Karja Rahti Pudas Oy, Scania S580, 2020, Alavieska
  3. 344. Puunkorjuu Juha Holm Oy, Volvo FH, 2017, Loimaa

JENKKIVETURIT

  1. 57. Hallgeir Wiker, Peterbilt 359, 1970, Mogreina, Norja
  2. 431. Tuomo Tukiainen, Kenworth K100C, 1983, Kaavi
  3. 321. Pasi & Cecilia Perälä, Peterbilt 359, 1979, Tampere

KUNNIAPALKINNOT

  • Kuljetus Auvinen

Näyttävä ja maistuva osasto

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

PARAS PÄÄLLIRAKENNE

  • 369. Saneringstjänst, Volvo FH540, 2022, Nykarleby

PARAS MAALAUS

  1. 292. Molanders Transport, Scania T650, 2020, Göteborg - Ruotsi
  2. 463. Øyvind Jensen Termotransport, Scania 770S XXL, 2022, Fauske - Norja
  3. 87. H.J.A. Van Dalen, Volvo FH16 XXL, 2022, Hollanti

PARAS SISUSTUS

  1. 2. voWa Transporte, Scania R650, 2021, Gelfingen, Sveitsi
  2. 188. Kuljetus M. Hahka Oy, Scania 580S, 2021, Vöyri
  3. 292. Molanders Transport, Scania T650, 2020, Göteborg, Ruotsi

VUODEN TULOKAS

  • 216. Kuljetusliike Jari Katiska Oy, Volvo FH16 750, 2022, Vantaa
Vuoden Tulokas - Kuljetusliike Jari Katiska Oy

PISIN MATKA

  • 10. B h Cecil, DAF XF, 2021, Blakeney
B H Cecil

VALOSHOW

  • 83. Hinausautot K. Sulinko Oy, Scania S730, 2020, Lempäälä

YLEISÖÄÄNESTYS

HAASTAJALUOKKA

  1. 188. Kuljetus M. Hahka Oy, Scania 580S, 2021, Vöyri
  2. 192. Kuljetus Maliniemi Oy, Scania S580, 2017, Tornio
  3. 292. Molanders Transport, Scania T650, 2020, Göteborg, Ruotsi
  4. 203. Kuljetus T.Niinimaa Oy, Scania R590, 2022, Ruukki
  5. 228. Kuljetusliike Mika Laakso Oy, Scania R650 "La Casa de Papel", 2021, Voltti
Haastajaluokan voittaja, Kuljetus M. Hahka Oy
Haastajaluokan voittaja, Kuljetus M. Hahka Oy

SUPER TRUCK

  1. 8. Kuljetusliike Hannu Kleimola Oy, Scania R500, 2021, Ylihärmä
  2. 7. P. Björk Transport Ab, Scania R580, 2021, Pännäinen
  3. 5. Jarkko Myllymäki, Scania R650, 2021, Kaustinen
  4. 3. Järvinen Transport, Scania R770, 2021
  5. 4. Kuljetusliike Trans Härmä Oy, Scania R500, 2021, Ylihärmä
Super Truck-luokan voittaja, Kuljetusliike Hannu Kleimola Oy
Super Truck-luokan voittaja, Kuljetusliike Hannu Kleimola Oy

BEST IN SHOW

  1. 292. Molanders Transport, Scania T650, 2020, Göteborg, Ruotsi
  2. 7. P. Björk Transport Ab, Scania R580, 2021, Pännäinen
  3. 4. Kuljetusliike Trans Härmä Oy, Scania R500, 2021, Ylihärmä
  4. 8. Kuljetusliike Hannu Kleimola Oy, Scania R500, 2021, Ylihärmä
  5. 188. Kuljetus M. Hahka Oy, Scania 580S, 2021, Vöyri
  6. 192. Kuljetus Maliniemi Oy Scania S580, 2017, Tornio
  7. 3. Järvinen Transport, Scania R770, 2021
  8. 5. Jarkko Myllymäki, Scania R650, 2021, Kaustinen
  9. 203. Kuljetus T.Niinimaa Oy, Scania R590, 2022, Ruukki
  10. 228. Kuljetusliike Mika Laakso Oy, Scania R650 "La Casa de Papel", 2021, Voltti
Best in show - Molanders Transport
Best in show - Molanders Transport

Ensi vuonna Power Truck Show’ta vietetään 11.-12.8.2023 Alahärmässä, Powerparkissa.