Metsäkoneurakointi

EnviOn Oy: Merkintävärien markkinajohtaja investoi uusiin tiloihin Kouvolassa

EnviOn Oy on vuonna 2003 perustettu perheyhtiö, joka aloitti toimintansa tuotteiden valmistus- ja pakkauslinjojen merkintäjärjestelmien parissa. Puunkorjuussa käytettävät merkintävärit tulivat valikoimaan 2000-luvun loppupuolella, ja nyt yritys on markkinajohtaja Suomessa sillä saralla. Elokuussa EnviOn muutti uusiin, omiin tuotantotiloihin Kouvolassa, missä puitteet toiminnan kehittämiselle ja kasvulle ovat entistä paremmat.

Envion Oy
Envionin toiminta on laajentunut vuosi toisensa jälkeen tasaisesti ja samalla vanhat vuokraneliöt alkoivat käydä pieniksi. Syyskuussa 2021 yritys osti uudet 350 neliön toimitilan Kouvolasta, Katajanharjun teollisuusalueelta. Samalla rakennutettiin 800 neliön laajennustila, joka valmistui muuttokuntoon elokuussa 2022. Laajennusosa erottuu kuvan oikeassa reunassa hieman muutama rakennusta korkeampana.

Ensi vuonna 20 vuotta täyttävä yritys on kasvanut tasaisesti joka vuosi perustamisensa jälkeen. Viime vuonna liikevaihto oli 3,5 miljoonaa euroa ja yritys työllistää hieman alle 20 henkilöä. - Kasvu on ollut hyvin hallittua, enimmillään noin 10-20 prosenttia vuodessa, toimitusjohtaja Tarmo Paloniemi toteaa.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.