Puutavara-autoilu

Puu kulkee Kuusamossa

Kuusamolainen Jyrki Koramo on jatkanut isänsä viitoittamalla tiellä. Sulo Koramo aloitti puun maantiekuljetukset jo 1950-luvulla. Tällä hetkellä Koramon veljesten omistuksessa olevalla Kantola & Koramo kuljetusliikkeellä on muiden autojen ohella yksitoista puuautoa. Ne ajavat Metsähallituksen, Kuusamon yhteismetsän, Pölkky Oy:n ja monen muun toimeksiantajan puuta sahoille sekä massatehtaille.

Kantola & Koramo
Kantola & Koramo Oy kuljettaa puuta kymmenellä yhdistelmällä ja on Oulun läänin suurin puutavaraa kuljettava yritys. Närkon Jorma Määttä kävi tarkistamassa kuljettajien tyytyväisyyden vuodenvaihteessa luovutettuihin kahteen Närko 5-akseliseen puutavaraperävaunuun. Kaikki oli kunnossa. Vasemmalta: Jorma Määttä, Pekka Eskelinen, Oiva Halonen ja Juha-Matti Ylitarvas.

Yritys on jo kuusi vuotta käyttänyt kotimaista nettipohjaista Fleetlogis -ohjelmaa töiden suunnitteluun ja tuotannon ohjaukseen. Reaaliaikainen seuranta helpottaa logistiikan seurannan lisäksi myös työvuorojen suunnittelua. Ohjelmaa on kehitetty yhdessä sen valmistajan kanssa ja Jyrki Koramon mukaan se alkaa olla erittäin hyödyllinen työkalu.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.