Puutavara-autoilu

70 vuotta raakapuun kuljetusta pohjoisessa

Heikki Saari ryhtyi heti sotavuosien jälkeen tekemään teitä voimalaitoksille, ensin traktoriurakointina ja myöhemmin kuvioon tulivat kuorma-autot. Itsenäinen kuljetustoiminta käynnistyi vuonna 1954. Hänen poikansa Kalevi Saari liittyi mukaan 1965. Nyt yritystä johtaa jo kolmannessa polvessa Esa Saari. Ensi vuonna kuljetusyritys täyttää jo 70 vuotta, ja Esakin on ehtinyt olla mukana jo yli 40 vuotta. Nykyiselle osakeyhtiölle nimensä antanut Kalevi Saari on edelleen aktiivisesti auttamassa yrityksen hallilla Tervolassa.

Kalevi Saari Oy puuautot
Kalevi Saari Oy kuljettaa raakapuuta kuudella yhdistelmällä, joista viisi on Volvoja ja yksi kuljettajien toiveesta hankittu Scania. Kaikki autot on varusteltu Alucarilla ja niissä on Hiabin suorapuomiset nosturit. Perävaunuissa merkkien kirjo on laajempi.

Puita on ajettu Veitsiluoto Oy:n, sittemmin Stora Enson tehtaille Kemiin koko pitkän historian ajan. – Pitkään meillä oli päässä vaan yhden yhtiön lippalakit. Nyt tilanne on hieman muuttunut, toimeksiantajatkin tuntuvat olevan vain helpottuneita, jos urakkaa on muuallekin, ettei koko toiminta sakkaa, jos yksi tehdas kyykkää, Esa Saari toteaa.

Haluatko lukea koko artikkelin? Kokeile Metsätrans-digilehden tilausta maksutta 30 päivää!

Kokeile 30 päivää maksutta

tai

Kirjaudu sisään

Metsätrans Digi -tilauksella luet ilman rajoituksia tämän ja muut metsäalan painavimmat artikkelit. Hinta kokeilujakson jälkeen 3,90 €/kk.