Tapahtumat

Puukauppojen kilpailuttaminen kiihtyy Kuutiossa

Puukauppa on käynyt tänä vuonna kovilla kierroksilla, mikä näkyy markkinapaikka Kuutio.fi:n käyttäjämäärissä. Yli 10 000 yksityistä metsänomistajaa on jo kilpailuttanut puukauppansa Kuution avulla alkuvuoden aikana. Koko vuoden volyymin odotetaan nousevan lähelle 10 miljoonaa kuutiota, mikä on kaikkien aikojen ennätys sitten Kuution perustamisen 2017.

Kuutio, Aku Mäkelä
Kuution osastolla FinnMETKOssa riitti kiinnostuneita koko näyttelyn ajan ja Kuutioon käytön aloitti jälleen sadat uudet metsänomistajat. Kuutiota näyttelyssä olivat esittelemässä, kuvassa vasemmalta: Selina, toimitusjohtaja Aku Mäkelä ja Saara. Kuva: Tero Nurmi

Kuutio näkyi ja kuului hyvin FinnMETKOssa Jämsässä elokuun lopulla. Kuution osastolla pääsi tutustumaan palveluun ja moni ensikertalainen rekisteröityi käyttäjäksi. Monille tuli yllätyksenä, että yksityisille metsänomistajille Kuution käyttö on maksutonta.

- Usein ajatellaan, että hyvästä joutuu maksamaan, mutta Kuutio on todella maksuton ja hyödyllinen palvelu kaikille yksityisille metsänomistajille. Palvelu- ja käyttömaksua peritään vain ammattilaisilta. Kuution kautta jokainen metsänomistaja tavoittaa alueensa puunostajat, sillä käytännössä kaikki Suomen puunosto-organisaatiot ovat mukana. Lisäksi useampi kuin kaksi kolmesta metsänhoitoyhdistyksestä käyttää Kuutiota, mikä säästää asiantuntijoilta aikaa ja vaivaa tarjousprosessissa, Kuution kehittämisestä vastaavan Suomen Puukauppa Oy:n toimitusjohtaja Aku Mäkelä kertoo.

Helppo käyttökokemus yllätti

Metsänomistaja voi käyttää Kuutiota täysin omatoimisesti tai asiantuntijan avustamana. Pyhtäällä sukumetsiä kasvattava Aki Niemelä kokeili Kuution käyttöä ensi kertaa viime keväänä. Kokemus yllätti positiivisesti. - Kaikki kävi todella helposti. Metsävaratiedot ja kuviot löytyivät heti ja siitä vain näppäilin tarjouspyynnöt liikkeelle, Niemelä sanoo.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Niemelä, kuten moni muukin oli kuullut Kuutiosta metsäalan messuilla ja käynyt tutustumassa palveluun. Sen päälle hän oli nähnyt siitä mainoksia ja tuttu kaveri oli suositellut Kuution käyttöä.

- En osannut arvata, miten helppoa ja yksinkertaista Kuution käyttö on. Olisi pitänyt tajuta ottaa se käyttöön jo aikaisemmin, hän aprikoi.

Aki Niemelä
Metsänomistaja Aki Niemelä on tyytyväinen Kuution käyttäjä.

Joka kolmas puukauppa Kuutiossa

Jotain Kuution suosion kasvusta kertoo, että joka neljäs yksityismetsien puukauppa on tänä vuonna tehty Kuution avulla. Käyttö on kasvanut kaikissa asiakasryhmissä ja alkusyksystä jo useampi kuin joka kolmas yksityismetsien puukauppa on tehty Kuution avulla.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Suosion takana on ennen kaikkea palvelun helppo käytettävyys, luotettavuus ja tietoturvallisuus. Toisaalta käyttäjämäärien kasvu kertoo siitä, että palvelu todella hyödyttää kaikkia metsäalan osapuolia, niin metsänomistajia, puunostajia kuin muita alan ammattilaisia. Asiakastyytyväisyys on korkealla tasolla, sillä 99 prosenttia yksityisistä metsänomistajista aikoo käyttää Kuutiota uudelleen, Aku Mäkelä kertoo.

Kuution avulla metsänomistaja voi varmistaa itselleen parhaat kaupat. Vastauksia tarjouspyyntöihin tulee yleensä useita, joista myyjä voi valita itselleen parhaan hinnan ja muut ehdot.

- Kilpailuttaminen kannattaa aina, oli markkinatilanne mikä tahansa. Kuutio sopii kaikille, olipa kyse nuoresta etämetsänomistajasta tai kokeneesta metsätilallisesta, joka hoitaa aktiivisesti itse metsiään. Kilpailuttamisen ohella Kuutio tekee metsävarallisuuden hoitamisesta helppoa, kun kaikki tieto on parin napautuksen takana selkeästi saatavilla. Kuution puukauppakatsaus kertoo ajantasaisesti puun hintakehityksen ja kauppojen määrän kullakin alueella, Aku Mäkelä päättää.