Ajankohtaista

Tapion palvelut laajenevat metsien terveydentilan kartoittamisen ratkaisuilla – kumppanina KOKO Forest

Tapion asiakkaille tarjottava uusi palvelu auttaa metsänomistajia tunnistamaan ja ehkäisemään kirjanpainajan ja muiden tuhohyönteisten aiheuttamia puukuolemia. Analyysi tunnistaa yksittäiset kuolleet puut jopa 95 prosentin luotettavuudella.

kuusen kaarna
Kirjanpainajan (Ips Typographus) jälkiä kuusen kaarnalla. Kuva: Shutterstock

Ilmastonmuutoksen myötä lisääntyvät metsän tuhoriskit lisäävät tarvetta metsän hyönteistuhojen tunnistamiselle ja metsätuhojen leviämisen hillitsemiselle. Tapio ja KOKO Forest Oy ovat solmineet yhteistyösopimuksen koskien KOKO Forestin kaukokartoitusteknologian myyntiä osana Tapion palveluja. Tapio toimii KOKO Forestin edustajana.

- Kumppanuus on hieno osoitus Tapion johtavan asiantuntijuuden ja KOKO Forestin tekoälyteknologian yhdistämisestä asiakkaita hyödyttävällä tavalla. Analyysimme tuottaa tutkimukseen perustuvaa ymmärrystä metsien terveydestä ja tuhohyönteisten aiheuttamista puukuolemista. Yhdessä pystymme tuottamaan tutkimukseen perustuvia metsänhoidon suosituksia ja tarkkaa dataa metsän käyttöä koskevien päätöksien tueksi, sanoo KOKO Forest Oy:n liiketoimintajohtaja Aki Snellman.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Tapiolle yhteistyö tuo mahdollisuuden hyödyntää riippumatonta, tiedepohjaista huippuosaamista metsien terveydentilan kartoittamiseen ja tuoda Tapion asiantuntijapalveluihin uusia ratkaisuja täsmämetsänhoitoon. Yhteistyön myötä voimme tarjota asiakkaillemme entistä laajemmat palvelut metsäomaisuuden hallintaan, iloitsee Tapion asiantuntijaliiketoiminnan johtaja Olli Äijälä.

Yksittäiset kuolleet puut voidaan tunnistaa kaukokartoitus- ja satelliittikuva-aineistojen perusteella. Tiedon tarkkuuden vieminen yksittäisten puiden tasolle on analyysin ytimessä, sillä 60 % metsissä kuolleista puista esiintyy metsissä yksittäin. Toinen keskeinen hyöty on mahdollisuus seurata muutoksen nopeutta.

Palvelu soveltuu erityisen hyvin suurempien metsäomaisuuksien hallintaan ja monitavoitteiden metsien hoidon ja käytön suunnitteluun esimerkiksi kunnissa, yrityksissä tai yhteismetsissä.