Riitta Raatikainen luonnonhoidon johtavaksi asiantuntijaksi Tapioon
Talousmetsien luonnonhoidossa pitkän työuran tehnyt Riitta Raatikainen on aloittanut työt Tapion asiantuntijapalveluiden luontotiimissä. Raatikainen vahvistaa Tapion osaamista elinympäristöjen tilan parantamisen ja vesiensuojelun edistämisen palveluissa.

Luonnonhoidon asiantuntijuudelle on kasvavaa kysyntää ja palvelujen asiakaskunta on laajentunut myös perinteisen kestävän metsien käytön ulkopuolelle. Erityisosaamista tarvitaan esimerkiksi luonnon monimuotoisuutta ja vesiensuojelua edistävissä projekteissa, työtilauksissa sekä koulutuksissa. Tapio haluaa vahvistaa asiantuntemustaan näissä palveluissa.
- Monimuotoisuustavoitteet on kirjattu metsä- ja energia-alan toimialojen tiekarttoihin. Tapio on yritysten ja yhdistysten apuna tavoitteiden toteutuksessa tarjoamalla palveluja osaamisen varmistamiseen, luontotiedon tuottamiseen, luontoasioiden johtamiseen ja konkreettisiin luontotekoihin. Riitta tuo Tapion luonto-osaajien joukkoon pitkän kokemuksensa luonnonhoidon suunnittelusta ja toteutuksesta, kehittämistyöstä sekä vapaaehtoisesta suojelusta, kertoo Tapion luontotiimistä vastaava johtava asiantuntija Lauri Saaristo.
Mainos, juttu jatkuu alla
Maankäytön toimijoilla on keskeinen rooli myös kansallisten suojelua ja luonnonhoitoa edistävien tehtävien sekä EU:n taholta tulevien biodiversiteetti- ja ennallistamistavoitteiden toteuttamisessa. Yritysten ja maanomistajien tietoisuutta elinympäristöjen tilan parantamisesta ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista voidaan lisätä erilaisin keinoin.
- Yksityismetsätalouden tuntemus niin metsänomistajien kuin palveluntarjoajien näkökulmasta katsottuna on hyödyksi uudessa tehtävässä. Aiempi hyvä yhteistyö Tapion kanssa madalsi kynnystä siirtyä uusiin tehtäviin. Tapion rooli vahvana kouluttaja- ja kehittäjäorganisaationa tukee työtäni ja vastavuoroisesti voin antaa oman työkokemukseni, asiantuntijuuteni ja laajan sidosryhmäverkoston Tapion asiakkaiden ja luonnon monimuotoisuustyön hyödyksi, Riitta Raatikainen toteaa.
Luonto on vahvasti läsnä myös Raatikaisen vapaa-ajassa. Hiihto, maastopyöräily, retkeily, uinti ja mökkipuuhat ovat mieluisia harrastuksia. Suvussa pitkään olleen metsätilan hoitaminen hyväkasvuiseksi ja monimuotoiseksi on hänelle sydämen asia. Raatikainen on koulutukseltaan metsätalousinsinööri (AMK). Hän siirtyi Tapioon Suomen Metsäkeskuksesta.