Ajankohtaista

Tapio edistää soiden ennallistamista Helmi-elinympäristöohjelmassa

suo
Kuva: Maija Kauppila, Tapio

Tapio jatkaa Suomen metsäkeskuksen kanssa veden palauttamiseen soveltuvien suojelusoiden kartoittamista. Tänä vuonna kartoitetaan maastossa 45 suojelusuota, joille on arvioitu voitavan palauttaa vettä suon luontaiselta valuma-alueelta. Kartoituskäynnille kutsutaan maanomistajat mukaan. Kartoitus on osa Helmi-elinympäristöohjelmaa, jonka yhtenä tavoitteena on palauttaa vesiä 400 suojelusuolle yksityisiltä ja valtion mailta vuoteen 2030 mennessä.

Vesienpalauttamisella tarkoitetaan suolle luontaisesti kuuluvien vesien ohjaamista takaisin suojelusuolle, joka on kuivunut suota ympäröivän ojituksen seurauksena. Vesiä voidaan palauttaa kaivamalla oja sopivasta kohdasta yksityismaalta suojelualueelle. Kohdassa tulee olla riittävä vietto suojelusuolle päin, jotta metsänkasvatukseen tarkoitettu yksityismaa ei vety. Usein suojelusuon viereinen kaistale on metsänkasvatukseen kannattamatonta. Tällöin maanomistajalla voi olla halutessaan mahdollisuus myydä kaistale vettymisriskialuetta osaksi suojelusuota.

Maanomistajat osallistetaan kartoituskäynneille

Vuonna 2022 maastokartoitetaan 45 kohdetta. Vesienpalautukseen mahdollisesti sopivia kuivuneita kohteita on tällä hetkellä paikannettu 430 kappaletta. Maastokartoituksesta ilmoitetaan suojelusoiden viereisille maanomistajille ja heitä pyydetään kartoituskäynnille mukaan. Maanomistajien osallistuminen on tärkeää, jotta he voivat esittää palstaansa koskevat tavoitteet. Maastoon pyydetään myös mukaan Metsähallitus Luontopalveluiden ennallistamisasiantuntija, sillä he vastaavat suojelusoiden ennallistamisesta. Mikäli maanomistaja on kiinnostunut vedenpalauttamisesta, häntä neuvotaan asian eteenpäinviemiseksi.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Vuonna 2021 kartoitettiin 36 suojelusuota. Osalla kohteista maanomistaja oli mukana.

- Maanomistajat ovat olleet kiinnostuneita veden palauttamisen menetelmästä sekä kartoitustyöstämme. Maanomistajien osallistuminen on mahdollistanut esimerkiksi kuivavaran pohtimisen yhdessä heidän kanssaan. Toivomme jatkossakin maanomistajia aktiivisesti tutustumaan kartoitustyöhön ja keskustelemaan veden palauttamisesta maastokartoituksiemme yhteydessä, kertoo asiantuntija Jani Antila Tapiosta.

Maastokartoituksen yhteydessä osalle kohteista asennetaan pohjaveden korkeutta mittaavia antureita. Pohjaveden seurannalla saadaan konkreettinen tieto pohjaveden korkeudesta ennen ja jälkeen vedenpalautuksen ja pysyykö pohjavesi riittävän alhaalla puuston hyvän kasvun kannalta.

Vesienpalautus toteutetaan osana kunnostus-, luonnonhoito- ja ennallistamishankkeita

Vesienpalautus voidaan toteuttaa ojien kunnostus-, luonnonhoito- tai ennallistamishankkeen yhteydessä. Kunnostushanke tulee kysymykseen, kun suojelusuon valuma-alueella tehdään kunnostusojitus, jonka yhteydessä on luontevaa toteuttaa ojajärjestely siten että vesi palautetaan suojelusuolle. Luonnonhoitohankkeen yhteydessä tehtävä vesienpalautus on osa valuma-aluesuunnittelua ja se toteutetaan Suomen metsäkeskuksen toimesta. Vesienpalautuksen suunnittelua voidaan tehdä myös suojelusuon ennallistamisen suunnittelun yhteydessä. Tällöin suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa Metsähallitus Luontopalveluiden ennallistamissuunnittelija.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Kartoituksessa kerätyt korkeustiedot viedään kaikille avoimeen Suomen metsäkeskuksen Suometsänhoidon paikkatietoaineistot -karttapalveluun, jonka aineistot ovat vapaasti käytettävissä. Vesien palauttaminen suojelusoille -hankkeen rahoittaa ympäristöministeriö Helmi-elinympäristöohjelmasta.