Voiteluainekauppiaan ja koneyrittäjän parinkymmenen vuoden yhteistyö
Metsäkoneurakoitsija Aleksi Vaahteranoksa ja Oilset Oy:n toimitusjohtaja Matti Tavinen ovat tehneet voiteluainekauppaa jo pian 20 vuoden ajan, mitä voidaan pitää verrattain pitkänä aikana, kun molempien ikä on vasta neljänkympin tienoilla.

Tavinen kertoo aloittaneensa Petro-Canadan tuotteiden myyjänä vuonna 2006 ollessaan parikymppinen. – Tällä alueella oli aiemmin ollut toinen myyjä, joka oli jäänyt pois kuvioista noin vuotta aiemmin. Sain käteeni paksun tulostenipun hoitamatta jääneitä asiakkuuksia, ja aloin soitella niitä läpi, hän muistelee uransa ensi askeleita nyt lähes 20 vuotta myöhemmin.
Yksi näistä firmoista oli Vaahteranoksien perheyritys, joka tuolloin oli vielä isä-Sepolla- Tavisen muistikuvien mukaan Aleksikin hoiteli paljon tilauksia jo alkuvaiheessa, ja miehet tuntevat toisensa jo noilta ajoilta. Tällä kertaa Tavinen on savotalla tapaamassa Vaahteranoksaa, mutta pääosin asiointi tapahtuu puhelimitse. Kun luottamuksellinen suhde on kerran saatu aikaiseksi, ei jatkuville tapaamiselle ole tarvettakaan. Edellisen kerran miehet muistelevat törmänneensä kasvotusten jossain korona-aikaa edeltävässä FinnMetkossa.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
Vaahteranoksien luottamus Petro-Canadan tuotteisiin oli saanut sinettinsä jo paljon aiemmin. Kauppamiehenä Tavinen oli epäilemättä kehunut hydrauliikkaöljyn ominaisuuksien ylivertaisuutta, mutta Seppo Vaahteranoksa ei suoraan ostanut kaikkia myyntipuheita. Niinpä hän päätti kertaalleen teettää testin, ja lähetti 5000 tuntia käytössä olleet hydrauliöljyt ulkopuolisen tahon testattavaksi. Kun raportti kertoi, että tuote oli edelleen täysin moitteetonta ja voitelukykyistä, ei merkkiä ole sittemmin tarvinnut enää vaihtaa. Seppo ei myöskään pitkällä urallaan joutunut kertaakaan tekemään pumppuremonttia koneisiinsa.
Tavinen muistelee, että hänellekin tämä luottamustesti paljastettiin jossain kohtaa. – On hyvä muistaa, että tarkkaa vaihtoväliä hydrauliikkaöljylle on mahdotonta luvata, vaan ainoa luotettava tapa on määrittää vaihtoväli öljyanalyysin avulla. Tähän vaikuttaa se, kun toimitaan jatkuvasti vaihtuvassa ympäristössä, ja koneet sekä laitteet ovat aina yksilöitä. Esimerkiksi jokaista voiteluaineen lämpötilan kymmenen asteen nousua kohden sen käyttöikä puolittuu.
Aleksin mukaan nykyisin heilläkin öljyt vaihdetaan luonnollisesti valmistajan suositusten mukaan 2000 tunnin kohdalla. – Sellaistakin on vuosien varrella sattunut, että yksi aloitteleva urakoitsija, jolla rahat olivat tiukalla, haki meiltä käytetyt öljyt ja laittoi ne vielä omaan koneeseensa, hän naureskelee.
Aleksi Vaahteranoksa kertoo havainneensa, että voiteluainekauppaankin on vuosien varrella tullut monenlaisia toimijoita. – Joskus 2015 vuoden tienoilla se muuttui, että puhelin alkoi soida jatkuvasti. Itse en kuitenkaan ole lähtenyt vaihtamaan merkkiä tai toimittajaa, kun kerran hyvä on löytynyt. Jos laadusta lähtee tinkimään, niin se voi tulla vielä kalliiksi. Koneet ovat nykyään sen verran arvokkaita, että kyllä sitä tarkkaan miettii millä niitä voitelee, hän päättää.
Lue myös: Kaksirullainen koura vakuutti Vaahteranoksan