Metsäalan kuljetusyrittäjät opintomatkalla Saksassa
Tasan kaksi vuotta sitten Metsäalan kuljetusyrittäjät ry teki opintomatkan, joka kulki Saksan kautta Itävaltaan. Reissussa viihdyttiin sen verran mukavasti, että toukokuun neljäs päivä palasimme takaisin samoille seudulle. Tällä kertaa retki Saksassa kulki Koblenzin kautta Kölniin ja edelleen Stuttgartiin.
SKAL Metsän loppuunmyydyllä opintomatkalla oli mukana täysi bussilastillinen, eli 40 henkilöä. Oppaana toimi, kuten kaksi vuotta sitten, Anne Lappi (kuvassa keskellä).
Matkan ammatillisesti mielenkiintoisimpaan antiin kuuluivat vierailut paikallisella sahalla Würselenissa, Mercedes-Benzin kuorma-autotehtaalla Wörth am Rheinillä sekä Mersun ja Porschen museoissa Stuttgartissa.
Näiden lisäksi ohjelmassa oli myös opastettuja turistikierroksia, parikin jokilaivaristeilyä sekä viinitilavierailuita maisteluineen, hyvää ruokaa unohtamatta. Parasta näillä matkoilla on kuitenkin se, mitä hienosti voitaisiin kutsua verkostoitumiseksi.
Ehrenbreitsteinin linnakkeelle kulkee köyrirata, jolta avautuu upeat maisemat Rhein- ja Mosel-jokien kohtaamispaikkaan.
Kun alan ammattilaiset eri puolilta Suomea kohtaavat hieman vapaamuotoisemmissa merkeissä, se tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden vaihtaa kokemuksia arjen hyvistä ja vähemmän hohdokkaista hetkistä, saada vinkkejä ja vertaistukea. Tälläkin kertaa bussin penkillä ja ravintolan pöydän ääressä istuessa ajettiin puheen tasolla melkoinen mottimäärä puita.
Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy
Myös seuraava SKAL Metsän opintomatkan ajankohta ja kohde on jo lyöty lukkoon. Vuoden 2026 toukokuussa tie vie Walesiin, jossa epäilemättä kohdataan myös marras-joulukuussa Suomessa vierailleen seurueen jäseniä (Metsätrans 6/2024).
Vartiamäet, Torviset, pari Lähivaaraa ja yksi Tukiainen nauttimassa maisemista, ja ehkä hieman myös oluesta.
Vierailukohteiden järjestelyssä apuna on Forestmachinemagazinen Rab Easton, jonka ansiosta vuoden 2019 matka Skotlantiin (Metsätrans 3/2019) tarjosi upeita kokemuksia. Odotukset ovat korkealla tälläkin kertaa.
Lisätietoa Walesin matkasta, ja ilmoittautumisesta on tulossa SKAL Metsän jäsenkirjeissä.
Turistit opastetulla kierroksella tutustumassa Koblenzin lukuisiin nähtävyyksiin sekä kauniisiin rakennuksiin.Eigelshovenin saha on viidennen polven perheyritys Würselenista, joka käsittelee noin 200 0000 kuutiometriä puuta vuodessa, ja toimittaa tuotteita ympäri maailman. Yritys perustettiin 1888 puukenkätehtaana ja sahaus alkoi 1918. Nykyinen saha rakennettiin vuonna 2000 edellisen tuhouduttua palossa. Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli 45 miljoonaa euroa ja se työllistää noin 80 henkilöä.Raaka-aine tulee tehtaalle pitkänä puuna, noin 35 kuorman päivätahdilla, tässä kahdella Pohlenin Scanialla. Perävaunut ovat Faymonvillet ja nostureina jykevät Epsilonin S270L avokoneet. Toimitusjohtaja Felix Lauelin mukaan kirjanpainajatuhot ovat nostaneet puun hinnan korkealla, ja pakottaneet heidät hankkimaan raaka-ainetta sahalle entistä kauempaa. Näin kuljetus muodostaakin ison osan kustannuksista.Yhdistelmä nippuun ja takaisin tien päälleTukkeja käsittelevä Sennebogen kulki kätevästi kiskoilla. Kaikki puut Eigelshovenilla sahataan tilauksien mukaan. Pihalla valmiina on aina noin puolen päivän sahausvaranto.Sahanpurua lähtee päivässä kymmenen rekkakuormaa muualle, tässä Hollantiin hollantilaisella veturilla.SKAL Metsän puheenjohtaja Jarkko Vartiamäki ojensi toimitusjohtaja Felix Lauelille puisen puuauton kiitokseksi vierailumahdollisuudesta.Kölnin katolinen tuomiokirkko on kaupungin tunnetuin nähtävyys ja yksi maan tärkeimmistä arkkitehtuurikohteista sekä Unescon maailmanperintökohde. Goottilaistyylistä kirkkoa on rakennettu 1248–1880 ja edelleen sen entisöintiin käytetään 8–10 miljoonaa vuosittain.Väki valmiina kierrokselle Mercedes-Benz Trucksilla. Tehtaalta valmistuu 470 rekkaa päivässä, kaikki tilausten mukaan. Työntekijöitä on 10 000 ja hommia tehdään arkisin kahdessa vuorossa. Rakennuksella on pituutta kilometrin verran, ja leveyttäkin parisataa metriä. Pelkästään henkilökunnan liikkumiseen on varattu 3000 polkupyörää, ja niille löytyy myös oma huolto tehtaasta. Alueella on myös oma päiväkoti, palolaitos ja lääkäri. Tässä tehtaassa hoidetaan ainoastaan kuorma-autojen kokoonpano, materiaalitoimituksia tulee 550 rekkalastillisen verran joka päivä. Valitettavasti kameroiden käyttö tuotannossa oli ehdottomasti kielletty, joten kuvia tästä kaikesta ei ole tarjota.Mersun klassikkokuormuria edessä ja vähän tuoreempaa taustalla.Mersun kuorma-autotehtaan pihalta löytynyt puuauto joutui välittömästi ammattilaisten tarkkaan syyniin.Kuorma-auton värin voi valita yli 500 vaihtoehdon joukosta. Valkoinen on suosituin väri, mutta siitäkin tarjolla on 29 eri sävyä.Mersumiesten pyhätöllä on korkeutta liki 50 metriä, ja kierros alas yhdeksännestä kerroksesta vie helposti useamman tunnin. Autot on jaettu eri tiloihin ajanjaksojen mukaan, ja lisäksi museosta erillisiä sivunäyttelyitä teemoittain, kuten julkkisten käyttämät mersut.Maailman ensimmäinen polttomoottoriauto, Benz Patent-Motorwagen valmistettiin Benz 1886, sen huippunopeus oli 16 km/h. Karl Benz suunnitteli auton kolmipyöräiseksi, koska ei ollut tyytyväinen nelipyöräisiin saatavilla olleeseen ohjausjärjestelmään.Ensimmäinen moderni automobiili.Paavimobiili, G-sarjan pohjalle tehdyn auton panssarilaseilla varustetusta kopista kelpasi vilkutella kansalle.Mika Häkkisen mestaruusauto vuodelta 1998.Opastetulla turistikierroksella Stuttgartissa, joka on reilun 600 000 asukkaallaan Saksan kuudenneksi suurin kaupunki.Neckar-joen laaksossa sijaitseva Stuttgart on suhteellisen lämmin ja vehreä kaupunki, jota ympäröivät viinitarhat. Kaupungin oma viinitila viljelee noin 16 hehtaaria.