Tukkeja ja energiapuuta
Skotlannin lounaiskolkassa olevassa Dabeattien kaupungissa toimiva Jas P Wilson on puhtaasti metsäteknologiaan keskittynyt yritys. Yhtiön maantieteellinen sijainti on oivallinen, sillä alueella on huomattavasti enemmän metsiä, kuin maassa keskimäärin. Yritys on toiminut jo 60 vuotta, joista Kone-Ketonen on ollut tärkeä yhteistyökumppani yli 24 vuotta.

Yritys työllistää noin 80 ammattilaista ja asiakastyytyväisyyttä on tukemassa kymmenen huoltoauton armada. Kolme varaosa-ammattilaista takaa, että asiakas saa oikean osan ilman turhaa seisokkia. Yritys on panostanut viime aikoina vahvasti nimenomaan asiakastukeen. Hiljattain palkattu tuotespesialisti vastaa asiakkaiden perehdyttämisestä ja jatkokoulutuksesta koneiden mahdollisimman tehokkaaseen käyttöön.
Keto-kourien suosituin malli tuntuu olevan 150HD, joka neliteräisenä ja vankkarakenteisena on sopiva koura kaivinkoneisiin sekä järeämpiin metsäkoneisiin. Vuosien saatossa saarivaltakuntaan on hankittu noin 120 Keto-kouraa. Iain Wilson kertoo, että tänä päivänä kourat menevät lähes poikkeuksetta telakaivureihin. Aiemmin kouria meni jonkin verran myös maataloustraktoreihin ja metsäkoneisiin. Asiakkaiden mukaan koneen pitää olla monipuolinen, jolloin savotoinnin ohella voidaan välillä kaivaa, mätästää ja kerätä risuja. 14-tonninen kaivuri lyhyellä perällä on tähän ylivoimainen valinta.
Mainos, juttu jatkuu alla
Mainos päättyy
- Asiakkaat, kuten mekin, olemme olleet erittäin tyytyväisiä huolella testattuun ja toimivaan Keto150:een. Se on juuri sopiva koura 14-tonniseen kaivuriin, Wilson tunnustaa.
Keto-kourien suosio perustuu Wilsonin kokemuksen mukaan kouran ja EPECin mittalaitteen yksinkertaisen varmalle yhteistoiminnalle. Asiakaskommenteissa korostuu se, että kourassa tuntuu olevan kaikki tarpeellinen, mutta ei yhtään turhia hienoksia. Asiakaskunnan muodostavat urakoitsijat, metsäyhtiöt ja yksityiset metsänomistajat melko lailla tasaosuuksin.
Sahateollisuuteen ja selluksi päätyvä kuusi on ykköspuu Britannian savotoilla. Koivua, tammea, saarnia, pyökkiä ja kastanjaa hakataan pääasiallisesti hakkeen tai polttopuiden raaka-aineeksi. Monet Jas P Wilsonin asiakkaista ovat klapiyrittäjiä. Vain pieni osa hakattavasta kovasta puusta menee massatehtaille. Metsien harventaminen ei Wilsonin näkemyksen mukaan ole saarilla kovin yleistä.
Iso-Britannian pinta-alasta noin 13 prosenttia on metsiä. Valtio omistaa näistä reilun neljänneksen ja suuri osa yksityisten omistamista metsistä on pinta-alaltaan pieniä. Iso-Britannian metsäpinta-alaa kasvatettiin 1950-luvulta alkaen määrätietoisesti aina 1980-luvulle asti. Havupuita istutettiin paljon etenkin Skotlantiin. Puupeltojen arvostelun myötä painopistettä siirrettiin maisemointiin ja lehtipuihin. Suunta on onneksi vaihtunut jo vuosia sitten ja metsänomistajia kannustetaan taas istuttamaan havupuita sahateollisuuden tarpeisiin.

Artikkeli on julkaistu alun perin Kone-Ketonen Oy:n 40-vuotisjuhlalehdessä, joka jaeltiin Metsätrans-lehden 2/2025 mukana. Koko lehden voit lukea maksutta Kone-Ketosen verkkosivuilta, tästä linkistä.