Tapahtumat

Etelä-Savon konepäivät oli mainio PR-tapahtuma

Etelä-Savon Koneyrittäjät järjesti kymmenkunta vuotta sitten muutaman kerran Kinnarin konekarkelot -tapahtumaa. Konekauppaan keskittyneellä teollisuusalueella pidetyillä markkinoilla oli tapahtumia ja tarjouksia varsin runsaasti. Laaja alue ja koneliikkeiden suurehko välimatka hankaloittivat tapahtuman järjestämistä.

Etelä-Savon Konepäivät

Korona lopetti karkeloinnin, mutta normaaliin elämään palaamisen myötä tapahtuma jalostui varsinaiseksi konepäiväksi. Ensimmäisen kerran Etelä-Savon Konepäivää vietettiin Mikkelin raviradalla elokuussa 2023. Tämän tilaisuuden saama erinomainen palaute poiki jatkoa.

Etelä-Savon Koneyrittäjien puheenjohtaja Tomi Reinikaisen mukaan tapahtuma onnistui sen verran hyvin, että perinnettä päätettiin jatkaa. Lauantaina 16.8.2025 järjestetyn tapahtuman näyttelykenttä oli nyt edelliskertaa suurempi, mikä mahdollisti edelliskertaa suuremmat näyttelyosastot.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

Näytteilleasettajia tapahtumassa oli reilut 70 ja kävijöitä vaihtelevassa säässä poikkesi 4 500.

Etelä-Savon Konepäivä
Opastus sai täyden kympin, sillä kylttejä oli myös kävelyteiden varsilla!

Konepäivän järjestäminen lähti liikkeelle Etelä-Savon Koneyrittäjien jäsenistön ja hallituksen piirissä tehdyn pohdinnan jälkeen. Varsinaista idean isää tai äitiä on vaikea nimetä. Tapahtuman järjestämiseen rohkaisivat myös paikalliset koneliikkeet ja palveluiden tarjoajat.

- Me mietimme hallituksessa, että tämän tyylinen ammattilaistapahtuma on varsin mainio tapa esitellä alaa myös ammatinvalintaa harkitseville nuorille. Myös varttuneemmat, alan vaihtoa suunnittelevat saavat konepäiviltä taatusti tuoretta ja paikkansa pitävää tietoa, Reinikainen perustelee.

Kynnys konepäiville lähtöön oli todella matala, sillä tapahtumaan oli vapaa pääsy. Parkkitilaa Mikkelin raviradalta löytyy taatusti ja alueen palvelut ravintoloita myöten ovat kunnossa.

Etelä-Savon Konepäivä
Koneosastot oli jaettu kahteen osaan. Raviradan keskellä oli pakettiautoja ja pienempiä koneita. Järeämmät koneet oheisosastoineen oli koottu tallialueelle vievälle alueelle.

Noin sadan jäsenyrityksen Etelä-Savon koneyrittäjät järjestää tapahtuman hyvässä talkoohengessä. Tästä huolimatta ostopalveluihin on pakko turvautua muun muassa järjestyksenvalvonnan ja liikenteenohjauksen osalta. Nykyään lähes kaikkiin töihin on oltava omat kelpoisuuskorttinsa. Myös viranomaisluvat ja turvallisuussuunnitelma teettävät melkoisesti työtä. Kuluja tulee myös aluevuokrasta.

Mainos, juttu jatkuu alla Mainos päättyy

- Suurin työ varmasti tehtiin ensimmäisen tapahtuman kohdalla ja se helpotti tämänvuotisen tapahtuman järjestämistä. Eipähän ainakaan tullut tehdyksi samoja virheitä uudestaan, Reinikainen kertoilee.

Etelä-Savon Koneyrittäjät pitää jäsenilleen ajankohtaisia koulutuksia ja mahdollisesti virkistystoimintaakin. Reinikainen kiteyttää toiminnan ihan tavalliseksi yhdistystoiminnaksi.

Elmo Kopakkala, Olli Liukkonen, Ville Kopakkala
Elmo Kopakkala (vas.) ja Olli Liukkonen olivat armeijasta lomilla ja suuntasivat Ville Kopakkalan kanssa tapaamaan tuttuja ja tutustumaan mahdollisiin uutuuksiin.
Pomppulinna
Lapset oli otettu huomioon useammassa kohdassa.
Juho Sirkiä
Hydroscandin Juho Sirkiä kertoi, että yritys valmistaa Turun tuotantolaitoksella hydrauliikkaletkujen ohella komposiittiletkuja laajalle asiakaskunnalle. Letkujen koneponnistuslaitteisto takaa korkean laadun.
Tuomas Ketonen
Tuomas Ketonen Nordic Tractionilta näyttää, kuinka näppärästi Terra X:n hammaslenkillä tela kiristetään täsmälleen oikeaan kireyteen. Pilottiasiakkaat ovat ajaneet Terra X -teloilla jo 15 000 tuntia ja käyttökokemukset ovat olleet erittäin myönteisiä.
Kirsi Patama-Huikuri, Marko Aliranta, Koneosapalvelu Oy
Koneosapalvelun Kirsi Patama-Huikuri ja Marko Aliranta toivovat, että alalla vallitseva odottava ilmapiiri selkiintyisi ja savotoinnissa päästäisiin kunnon vauhtiin.
ProSilva S5
Punkaharjun Metsäpalvelun kuusipyöräinen Pro Silva S5 -hakkuukone herätti ansaittua kiinnostusta.
Esko Koivunen, Esedu
Esedun Esko Koivunen pitää Etelä-Savon Konepäivää mainiona tapahtumana ammatinvalintaa miettiville nuorille sekä ammatin vaihtoa suunnittelevalle varttuneemmalle väelle.
Marko Sopanen
Marko Sopasen huoltoyrityksellä ei ole omaa korjaamohallia, vaan kaksi isoa ja hyvin varusteltua huoltoautoa sekä yksi pienempi auto. Tarpeen mukaan urakoitsijoilta ja monilta yksityisiltä on mahdollista vuokrata hallitilaa isompiin remontteihin.
Konehuolto Sopanen Oy, huoltoauto
Konehuolto Sopanen Oy:n huoltoauton lattian alla on turvallinen säiliö jäteöljyn kuljetukseen. Öljynkeräyspisteessä säiliö on helppo imaista tyhjäksi.
John Deere Forestry, Etelä-Savon Konepäivä
Komatsu Forest, Etelä-Savon Konepäivä
John Deeren Forestryn ja Komatsu Forestin osastoilla oli tungosta, kun tulevat kuskit ja yrittäjät kävivät vanhempiensa kanssa tutustumassa koneisiin.
Moipu Extreme-rullat
Moipu Extreme-rullia oli näytillä useissa väreissä.
Petrus Moisio, Moisio Forest Oy
Moisio Forestin Petrus Moisio (vas.) sai esitellä Moipun Pikakiinnike 2.0:aa lukemattomille ihmisille päivän aikana.
Ponsse kuormatraktori
Ponsse oli ainoa, joka tarjosi koneiden koekäyttöä siitä kiinnostuneille.
Ford F5000
Ford 5000 on legenda maataloustraktoreiden joukossa. Traktorin lujaksi osoittautunutta tekniikkaa käytettiin myös monissa metsäkoneissa.
Rambler American, Cadillac
Amerikan mosseksi ihan suotta haukuttu Rambler American tarjosi aikanaan mainion kyydin ja mahtavat sisätilat eurooppalaismerkkeihin verrattuna, mutta luonnollisesti ominaisuudet eivät riittäneet vieruskaveri Cadillacin tasolle.